METSÄNOMISTAJAT
7 Jo pitkään, opiskelujeni alkuvai- heista asti työskentely kentällä käy- tännön metsätalouden parissa on kiin- nostanut. Innostukseni metsäalaan lähti liikkeelle oman metsänomis- tajuuteni myötä, jolloin heräsi kiin- nostus metsänomistajarajapinnassa toimimiseen. Viihdyn metsässä työni puolesta, mutta myös vapaa aikana. Vapaa-aikaani vietän myös metsä-, puu- ja metallitöiden ja myös musii- kin parissa. Metsätalouden rooli osana Suomen hyvinvointia on merkittävä. Metsäta- louden perustana ovat metsänomis- tajat ja siksi koen tärkeänä, että heillä on mahdollisuus saada monipuolisia metsäalan palveluja, jotka tukevat heidän tavoitteitaan. Metsänhoitoyh- distys onkin tähän mielestäni erin- omainen väylä, sillä saman katon alta saa kattavan kirjon palveluja metsän- uudistamisesta aina puukauppoihin ja metsäveroilmoitusten laadintaan. Metsätaloudessa puukaupan kilpai- luttaminen on erittäin tärkeä toimen- pide, jotta leimikolle saadaan paras hinta. Puukauppatarjousten vertai- lussa pelkästään kantohintojen tar- kasteluun ei ole järkevää keskittyä, sillä eri puunostajien katkonnassa eli apteerauksessa on eroja, jotka voivat vaikuttaa puukauppatuloihin enem- män kuin pelkkä yksikköhinta. Puu- kaupan kilpailuttamisen lisäksi onnis- tuneen metsätalouden keskiössä ovat oikea-aikaiset toimenpiteet, etenkin taimikoiden ja nuorten metsien osalta. Jo varhaisessa vaiheessa määritetään metsän tuleva tila ja puuston laatu. Metsätalouden tulevaisuus askar- ruttaa monia. Erilaisia uhkakuvia leijuu ilmassa niin kansainvälisen maankäyttö- ja ympäristöpolitiikan kuin myös paperin kysynnän vähene- misen muodossa. Vaikka Veitsiluodon tehtaan lopettamispäätöksen jälkeen onkin selvää, ettei paperin kysyntä näillä näkymin ainakaan kasva, näen itse valoa tunnelin päässä uuden sukupolven puupohjaisten tuottei- den kehittämisessä ja tuotannossa. Myös puurakentamisen lisääminen itsessään olisi merkittävä keino puu- raaka-aineen käytön lisäämiselle. Puu raaka-aineena on takuulla uusiutuva luonnonvara, jonka avulla Suomi on aikoinaan noussut maailman kartalle ja pysyy siellä sen avulla myös tule- vaisuudessa. Mikäli sinua askarruttaa jokin asia metsässäsi, oli sitten kyseessä puh- taasti metsätaloudellinen tai met- sien monikäyttöön liittyvä asia, ota yhteyttä minuun ja ratkaistaan asia yhdessä. Metsänomistajan kanssa tehty tilakäynti tuo metsään liittyvään päätöksentekoon konkretiaa, sillä sil- loin sekä metsänomistaja että metsä- asiantuntija ovat fyysisesti päätök- senteon kohteen ytimessä. Tilakäynti myös lähentää etämetsänomistajan suhdetta omaan metsätilaansa. Tavataan metsäasioiden merkeissä! Ystävällisin terveisin: Pyry Seppälä Palveluksessanne - Pyry Seppälä Olen Pyry Seppälä, uusi metsäasiantuntija Metsänhoitoyhdistys Kaakon Miehikkälän itäisellä vastuualueella. Valmistuin viime kesänä metsätieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta keskellä koronapandemian suvanto- vaihetta.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=