METSÄNOMISTAJAT

Metsän omistajat 27 Uusimmat valtakunnan metsien inventointitulokset koskevat vuosia 2014–2016. Tulokset metsävaroista ja met- sien kasvusta ovat vakuuttavia. Puustoa on Suomessa 2 464 miljoonaa kuutiometriä eli pyö- reästi 2,5 miljardia kuutiomet- riä. Suuren luvun merkitys ei ehkä avaudu sellaisenaan. Ver- tailukohdaksi voidaan ottaa nyt satavuotiaassa Suomessa en- simmäinen inventointi vuosina 1921–1924. Silloin oli nykyisen Suomen alueella puustoa yli miljardi kuutiometriä vähem- män kuin nykyisin. Tarkasti sanottuna runkopuuta oli sata vuotta sitten 1 385 miljoonaa kuutiometriä. Ensimmäisen valtakunnan metsien inventoinnin perusteel- la tiedetään metsien ikäluok- kajakauma. Kun autonomisen Suomen sahatavarakauppa tunnetaan varsin hyvin, voi- daan tehdä palautuslaskelma 1800-luvun alkuun. Tulos on, että nykyinen Suomen puusto on suurempi kuin koskaan vuo- den 1800 jälkeen. Vanhemmista ajoista ei ole tietoa. Luultavaa kuitenkin on, ettei Suomessa ole historiallisena aikana ollut koskaan puustoa niin paljon kuin nykyisin. Salamaniskusta alkunsa saaneet metsäpalot sai- vat riehua rauhassa seuraavaan sateeseen saakka, kun tulen taltuttamiseen ei ollut ihmisiä, kalustoa ja metsäteitä. Tulevaisuutta voidaan hah- motella sen mukaan, kuinka paljon metsä kasvaa. Vuosi- na 2014–2016 mitattu run- kopuuston kasvu oli 109,9 eli pyöreästi 110 miljoonaa kuutiometriä. Sotien jälkeen kasvu oli 1950-luvun alussa 55 miljoonaa kuutiometriä eli suunnilleen puolet nykyisestä. Huoleti voi sanoa, että Suomen metsätaloudessa on taloudel- liselta kannalta tehty oikeita päätöksiä, kun kasvu on saatu kaksinkertaistumaan kuuden- kymmenen vuoden aikana. Metsät ovat vanhentuneet ja järeytyneet Tiedot Suomen metsävarojen suuruudesta ja kasvusta ovat tuttuja metsäasioita seuraaval- le. Vähemmän tunnettua on, että Etelä-Suomessa puusto on suorastaan dramaattisesti van- hentunut ja samalla järeytynyt. Valtakunnan metsien inven- tointitulosten mukaan yli 140 vuotta vanhojen metsien osuus oli pienimmillään 1920-luvun sahateollisuuden noususuhdan- teen jälkeen toisessa inventoin- nissa 1936–1938. Tuolloin oli Etelä-Suomen metsämaalla yli 140-vuotiaita metsiä vain 0,6 prosenttia pinta-alasta. Nykyi- sin osuus on kolminkertainen. Rinnantasalta yli 30 cm ole- vien mäntytukkirunkojen tila- vuus oli 1930-luvun lopulla 40 miljoonaa kuutiometriä, kun se on nykyisin nelinkertainen. Järeitä kuusirunkoja oli vielä vähemmän. Toisessa inven- toinnissa 1930-luvun lopulla yli 30 cm kuusitukkirunkoja löytyi vain 14 miljoonaa kuu- tiometriä. Nykyisin tilavuus on kymmenkertainen. Tukkipuuston suorastaan dramaattinen lisääntyminen sotia edeltäneestä ajasta on seurausta siitä, että metsäam- mattilaiset ryhtyivät tarmok- kaasti vastustamaan vuodesta 1949 alkaen ennen sotia val- linnutta jatkuvaa kasvatusta. Kun rahasta ja järeästä puusta oli pulaa, hakkuukypsyyden saavuttaneet yksittäiset tukki- puut haettiin talvella hevosella tien varteen myyntiä varten. Harsintajulkilausuman jälkeen siirryttiin selkeään metsikkö- kasvatukseen, ja sen ansiosta arvokkaimman puusadon osan eli tukkipuuston määrä saatiin vakaaseen nousuun. Kyseessä ei ole ainoastaan se, että metsissä on aiempaa enem- män tukkipuuta, vaan sitä pys- tytään myös hakkaamaan aivan toisenlaisia määriä kuin ennen. Vielä 1950-luvulla havutukke- ja hakattiin vuosittain runsas 10 miljoonaa kuutiometriä. Nykyisin hätäkelloja soittavat kaikki ministereistä lähtien, jos tukkien hakkuumäärä jää al- le 20 miljoonan kuutiometrin. Vuoden 1994 jälkeen näin on päässyt tapahtumaan kerran, vuonna 2009. Kaikkina muina vuosina havutukkeja on ha- kattu vähintään 20 miljoonaa kuutiometriä. Hakkuita on mahdollisuus lisätä Tiivistetysti voidaan todeta, että puuston hakkuumäärät ovat lisääntyneet merkittä- västi erityisesti sotien jälkeen, mutta vielä enemmän ovat li- sääntyneet metsävarat ja hak- kuumahdollisuudet. Nykyinen runkopuuston kasvu on edellä todetun mukaisesti 110 miljoo- naa kuutiometriä. Sitä vastaava käsite on runkopuun poistuma, joka on runsas 80 miljoonaa kuutiometriä. Sen merkittävin osa on tukki- ja kuitupuuker- tymä, joka oli vuoden 2016 ennakkotietojen mukaan uusi ennätys 62 miljoonaa kuutio- metriä. Energiapuun runko- puukertymä on 9 miljoonan kuutiometrin luokkaa, ja lop- pu runkopuun poistumasta on hakkuutähteitä ja puiden luon- taista kuolemista. Luonnonvarakeskuksen las- kelmien mukaan hakkuita voi- daan lisätä merkittävästi. Kun otetaan huomioon metsien suo- jelupäätökset ja muut käyttöra- joitukset, talousmetsistä voitai- siin hakata kestävästi kaudella 2011–20120 keskimäärin 81 miljoonaa kuutiometriä tuk- keja, kuitupuuta ja runko- jen energiapuuta. Seuraavalla kymmenvuotisjaksolla kestävä hakkuumahdollisuus on jo 86 miljoonaa kuutiometriä. Hakkuumahdollisuuksien li- säämismahdollisuuden kannal- ta on myönteistä, että viime vuosina on tehty merkittäviä in- vestointeja, jotka lisäävät puun menekkiä. Stora Enso Varkaus lisää puunkäyttöään 1,1 mil- joonaa kuutiometriä vuodessa. UPM:n Pietarsaaren ja Kymin tehtailla on tehty investointe- ja, jotka lisäävät menekkiä 1,3 miljoonaa kuutiometriä. Suu- rimmasta lisäyksestä vastaa Metsäliitto, kun Äänekosken tehdas lisää kuitupuun käyttöä peräti 4 miljoonaa kuutiomet- riä. Tarua ja totta hiilen sidonnasta Suomen metsien sisältä- mä hiili on lisääntynyt nyky- Suomen alueella koko itsenäi- syyden ajan. Merkittävin on puuston sisältämä hiili. Kun puuston määrä on kasvanut, samoin on kasvanut metsien sitoma hiili. Maaperään ker- tynyttä hiiltä rasitti aikoinaan metsien kaskeaminen ja myö- hemmin soiden ojitus, mutta vaikutukset käyvät tutkijoiden mukaan moneen suuntaan. Jos hakkuiden määrä säilyisi nykytasolla, metsien hiilivaras- to kasvaisi vuosi vuodelta, kos- ka metsien kasvu ylittää pois- tuman. Hakkuiden lisääntymi- nen vähentäisi hiilen kertymistä metsiin, ja tämä tosiseikka on saanut vihertyvässä Euroopassa monet takajaloilleen. Sinänsä metsien hiilivarastoa ja sen lisääntymistä (eli hiili- nielu) koskevat väittämät ovat järkeenkäypiä. Viimeisimmän suomalaisten tutkijoiden lau- sunto yksimielisesti hyväksy- tyistä väittämistä sisältää seu- raavat kohdat: 1. Talousmetsien puuntuo- tantoa on mahdollista lisätä metsähoidon keinoin, mutta lähimpien vuosikymmenien aikana ei pystytä lisäämään merkittävästi runkopuun net- tokasvua. Merkittävä lisäys on odotettavissa vasta 2050-luvul- la ja sen jälkeen. 2. Hakkuiden ja puunkor- juun lisääminen pienentää Suomen metsien hiilinielua ja metsien hiilivarastoa vähintään vuosikymmeniksi eteenpäin verrattuna tilanteeseen, jossa niitä ei lisätä. 3. Suurimmat ilmastohyödyt puunkäytöllä saavutetaan puu- pohjaisilla pitkäikäisillä tuot- teilla, joiden hiilisisältö pysty- tään pitämään pitkään käytössä ja jotka korvaavat elinkaari- vaikutuksiltaan suuripäästöisiä tuotteita. 4. Pitkällä aikavälillä fossiilis- ten polttoaineiden korvaaminen metsäenergialla tuottaa ilmas- tohyötyjä, mikäli fossiilisten korvautuminen on pysyvää, metsämaa säilyy metsänä ja metsien kasvu pysyy ennallaan tai kasvaa tulevaisuudessa. 5. Metsien käytön poliittista päätöksentekoa varten tuotet- tuja Suomen metsien tulevaa kehitystä kuvaavia mallilaskel- mia olisi hyvä täydentää muun muassa ilmastomuutoksen eri- laisia kehityspolkuja kuvaavilla analyyseillä. 6. Metsien eri käyttömuo- doille kuten puuntuotannolle, hiilensidonnalle, suojelulle ja virkistyskäytölle asetetut tavoit- teet kilpailevat keskenään, eikä tavoitteita voida todennäköi- sesti saavuttaa samanaikaisesti. 7. Merkittävä metsien hak- kuiden lisääminen voi johtaa metsäluonnon monimuotoi- suuden selvään heikkenemi- seen, ellei asiaa oteta huomi- oon riittävästi metsänhoidon käytäntöjen ja suojeluverkoston toteutuksessa. Hirvikysymys Lopuksi vielä muutama sana hirvituhoista. Niiden käsittely on paikallaan siksi, että puun- tuottaja voi vaikuttaa omilla toimillaan oikeastaan kaikkeen muuhun paitsi siihen, miten paljon hirvet aiheuttavat tu- hoja. Suomessa on vuosisatoja totuttu tiukkaan hirvipolitiik- kaan, kun aikoinaan hirviä oli vähän. Ahvenmaan hirvet rauhoitettiin vuonna 1620 Ruotsin kuninkaan käskystä kuolemanrangaistuksen uhalla. Metsästysasetus vuonna 1868 määräsi koko maahan hirven täysrauhoituksen, jota kesti 30 vuotta. Sen jälkeen kaadettiin vuosittain 200–800 uroshirveä koko maassa. Ensimmäisen maailmanso- dan seutuvilla hirvikanta saa- vutti kaikkien aikojen poh- janoteerauksen. Eri arvioiden mukaan koko Suomessa oli korkeintaan 30–100 hirveä. Pieni lauma eleli Parkanon sydänmailla, ja hirviä tuli Suomeen myös Tornionjoen yli Ruotsista ja Karjalan kan- naksen kautta Venäjältä. Uusi täysrauhoitus oli tarpeen, jo- ta kesti 1923–1933. Se aut- toi, hirviä oli vuonna 1935 jo 3 500. Kun hirviä oli vähän, tiuk- ka lupapolitiikka oli tarpeen. Mutta ajat ovat muuttuneet. Hirvi ei ole enää pienimmäs- säkään määrin uhanalainen laji. Päinvastoin, hirviä on jääkauden jälkeiseen luonnon- tilaan nähden kohtuuttoman runsaasti. Nykyinen talvehtiva kanta on noin 90 000 hirveä eli 3000 kertaa enemmän kuin ensimmäisen maailmansodan aikaan. Nykyisen hirvikannan valli- tessa on perusteltua järjestää hirvenmetsästys vapaaksi val- tion lupabyrokratiasta. Siihen ovat yhtä kyllästyneitä sekä metsästämättömät puuntuot- tajat kuin pompottelusta kär- sivät hirvenmetsästäjät. Mitä tapahtuisi, jos hirven- metsästys järjestettäisiin samal- la tavalla kuin metsäkauriin metsästys eli ilman edeltä käsin hankittua kaatolupaa? Mitään hirveää ei voisi ta- pahtua. Hirvenmetsästyksen sallimisista maillaan päättäi- sivät maanomistajat, aivan kuten nykyisin. Hirviä ampui- sivat vastuuntuntoiset, ampu- makokeen läpäisseet hirven- metsästäjät, aivan kuten nykyi- sin. Valtiovalta voisi huolehtia hirvikannan elinvoimaisena säilymisestä säätelemällä met- sästysaikaa, aivan kuten ny- kyisinkin on mahdollista. Mutta hyvää voisi tapahtua. Kun hirvien metsästys ei oli- si enää sidottu yhtenäiseen yli 1 000 hehtaarin alueeseen kuten nykyisin, hirviä metsästettäisiin siellä, missä niitä on liikaa niin, että ne estävät metsätalouden järkevän harjoittamisen. Met- sästäjät säästäisivät nykyisin merkittävissä lupamaksuissa. Ja valtio välttyisi korvaamas- ta hirvien metsätuhoja, koska maanomistajat olisivat itse vas- tuussa kohtuullisen hirvikan- nan saavuttamisesta. Luultavaa on, että muuta- massa vuodessa talvehtivak- si hirvikannaksi tulisi noin 20 000 männyn- ja rauduskoi- vunsyöjää. Se on sama määrä kuin 1970-luvun alussa. Si- tä pienemmäksi kanta tuskin laskisi metsästyksellä, koska hirvimäärän pienentyessä met- sästys vastaavasti vaikeutuu. Metsästäjät ovat hyviä arvioi- maan, milloin hirvenmetsästys on kannattavaa ja milloin ei. Ainoa muutoksesta kärsivä on teoriassa Suomen riista- keskus. Tehtävien vähentyessä valtiovalta joutuu miettimään, millaiseen toimihenkilöiden ja virkamiesten määrään on varaa. Hyvällä henkilöstöpo- litiikalla tämäkin ongelma on hoidettavissa. On siis aika toimia. Tällä hallituskaudella voidaan lo- pettaa hirvenpyyntilupien by- rokraattinen järjestelmä. Uusi maa- ja metsätalousministeri voisi ottaa tämän kisällinäyt- teekseen. Maakunnan omalle miehelle olisi tiedossa suuri haaste! Professori Matti Kärkkäinenmetsäiltamissa Puumalassa Metsätaloudesta lisää rahaa Esityksen otsikko on haas- tavasti Metsätaloudesta lisää rahaa. Valtakunnal- lisella ja maakunnallisella tasolla otsikon vetoomuk- seen on helppoa vastata: Hakkaa metsiä enemmän, niin metsätaloudesta tu- lee enemmän rahaa. Tähän hakkuiden lisäämiseen on hyvät mahdollisuudet.