2 PUHEENJOHTAJAN PALSTA Maaseudun tulevaisuuden metsäliitteessä oli pitkä kertomus Väinö Tannerin metsänomistuksesta. Minulle on hänen elämäntyönsä tuttua politiikasta ja talouselämästä, mutta rooli metsänomistajana oli uusi, samoin ehkä monille muille lukijoille. Hänen omistamastaan Sorkin tila muuttui hakkuilla hävitetyistä metsistä tuottavaksi metsätaloustilaksi. Vahinko että tilan sijainnista johtuen työpanosta ei pystytty milloinkaan hyödyntämään metsien siirtyessä osaksi Nuuksion kansallispuistoa. Omassa metsässäni on aivan syntymäkotini takana ollut seurattavana ja työstettävänä metsäkuvio n. 10 ha, jonka kehitykseen olen ollut henkilökohtaisesti vaikuttamassa 1960-luvun alkupuolelta saakka. Lähtökohtaisesti metsän puustoa oli tällöin käytetty tilan rakennusten raaka-aineena ja myös tehty ns. harsintahakkuita. Metsäpohja on ravinteisuudeltaan keskinkertaista tai sitä huonompaa ns. puolukkatyyppiä. 1939 oli tehty yksi n. 0,4 ha:n uudistusala kuusentaimilla. Tätä kuviota on pari kertaa harvennettu ja nyt 85-vuotiaana olisi päätehakkuuikäistä. Alue ei kuitenkaan ole ollut ravinteisuuden puolesta paras kuusen kasvatuspaikka. Hakkuita tehtiin alueella vuosina 1961–1966 sekä aukko-, että siemenpuuhakkuina. Ensimmäiset uudistukset tehtiin kylvämällä ja seuraavat istuttamalla avojuurisia männyntaimia muokkaamattomaan maahan. Kylvöihin pääsin mukaan laittamaan kuokalla tehtyyn kylvölaikkuihin apulantaa, joka takasi laikkujen runsaan heinittymisen. Siemen syntyisille taimille alkuvaiheessa olisi ollut riittävästi ravinteita ilman lisälannoitettakin. Viimeiset kuviot olivat ennen uudistamista enemmän mänty valtaisia ja jo osittain uudistuneita. Näiden uudistaminen siemenpuilla onnistui ehkä parhaiten tai ainakin vähimmällä työllä. Ensimmäisien uudistusalojen hoito aloitettiin heti parin vuoden kuluttua istutuksesta, työmenetelmänä isä niitti vesakkoa ja heinää taimien ympäriltä viikatteella ja minä velipojan kanssa ns.” lehtiraudalla” (käyrä teräinen sirppiä muistuttava lyhyempi teräinen lyhytvartinen työkalu jossakin käytetään myös nimitystä ”lehtihaka”). Haapa versoi niin voimakkaasti ja hirvikannan ollessa alle 20% nykyisestä (kaatoluvista päätellen tällöin seuralla 3 lupaa, nyt 20 luokkaa) ei 1960-luvun lopulla ollut muuta keinoa kuin vesakkomyrkytys DDT:llä jonka mhy:n toimesta tehtiin moottorireppuruiskulla. Männyntaimikko pelastui. Aika nopeasti tämä menetelmä kuitenkin lopetettiin selvittyä myrkyn haittavaikutukset luonnolle. Edellä kuvatusta johtuen puustosta muodostui lähes pelkästään mäntyvaltainen. Aluksi varsinkin istutettujen puiden laatu näytti arveluttavalta runsasoksaisuuden ja lenkouden johdosta. Varsinainen taimikonhoito tehtiin reilun 10 vuoden ikäiseen taimikkoon ja siihen aikaan rahoitettiin ns. metsänparannuslainalla. Tästä oli se seuraus, että myös tekijänä sain palkkaa työstä, joka tein osittain omassa metsässä (tila oli siirtynyt perikunnan omistukseen isäni kuoltua 1970). Myöhemmin tila siirtyi omistukseeni vuonna 1987. Raivaussahaa on käytetty ennen ensimmäistä harvennusta vesakoituneimmissa paikoissa. Varsinainen ensimmäinen harvennus tehtiin vuosina 1993–1996 moottorisahahakkuuna kertymän ollessa 40 m3 kuitupuuta hehtaarilta. Metsän kasvatus vaatii pitkäjänteistä työtä Mhy Karhun jäsenlehti 2/2023 Toimitus: Jouni Peltomäki, Marita Säämäki Sivunvalmistus: Salon Seudun Sanomat Paino: Newprint, Raisio Jorma Anttoora
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=