7 TOIMIHENKILÖMUUTOKSIA Moikka, olen Anu Toivola ja aloitin metsäasiantuntijana Metsänhoitoyhdistys Karhussa elokuun alussa. Jatkan Arto Uusihongon jalanjäljissä Honkajoen sekä Karvian alueella. Sain kuukauden verran seurata Artoa työssä, tämä oli arvokasta oppia uuteen työhön, koska Arto tuntee hyvin alueen, metsät sekä metsänomistajat. Olen alun perin kotoisin Pomarkun Honkakoskelta, nuoruuteni asuin Kankaanpäässä ja koulun perässä muutin luonnonkauniiseen Mikkeliin muutamiksi vuosiksi. Valmistuin Mikkelin ammattikorkeakoulusta tämän vuoden kesällä metsätalousinsinööriksi. Opintojen jälkeen kotiseutu kuitenkin veti puoleensa ja nyt olenkin asettunut takaisin Honkakoskelle, jossa asustan vanhaa sukutilaani puolisoni sekä erinäisten lemmikkien kanssa. Aiempi työurani ennen opiskelujani on painottunut pääosin asiakaspalveluun. Metsäalalla olen uusi tekijä ja odotankin innolla, että pääsen oppimaan tämän hienon ammatin saloja kokeneilta kollegoiltani sekä metsänomistajilta. Opintojani painotin metsän- ja luonnonhoitoon ja monimuotoisuuden edistämiseen sekä hiilensidontaan metsissä. Toivon, että näillä ajankohtaisilla aiheilla tuon jotakin uutta sekä metsänomistajille kuin myös Metsänhoitoyhdistykseen. Vapaa-aikani vietän mieluiten kotitilallani remontin ja puutarhan parissa. Osa vapaa-ajastani kuluu myös perheen metsien hoitotöissä ja ensi kevään istutuksiakin pitäisi ruveta jo kiireellä suunnittelemaan. Ole matalalla kynnyksellä minuun yhteydessä omaa metsääsi koskevissa asioissa. Puhelinnumero: 050 520 3603 Sähköpostiosoite: anu.toivola@mhy.fi Anu Toivola Honkajoen ja Karvian uusi asiantuntija Metsänhoitoyhdistys Karhussa töitä tehdään nykyaikaisilla työvälineillä. Henna Vormisto-Kupi tarkistaa uudistusalaa dronella.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=