8 Pohjois-Satakunnan yhteismetsässä nyt avoimet ovet Pohjois-Satakunnan yhteismetsä on toiminut nyt reilun 5 vuoden ajan. Metsäpinta-ala 330 ha jakaantuu eri pitäjissä (alkuperäiset pitäjät) seuraavasti: Honkajoki 118,0 ha, Siikainen 152,8 ha, Jämijärvi 15,6 ha, Lavia 28,9 ha ja Merikarvia 13,9 ha. Yhteismetsään on nyt liittymässä mahdollisesti 3 uutta osakasta ja lisää otetaan vastaan avosylin. Yhteismetsään liittymiselle on nyt otollinen hetki senkin takia, että yhteismetsän arvo määritellään uudelleen tänä syksynä, jolloin vertailut liittyvien tilojen arvon ja yhteismetsän arvon välillä ovat tasavertaisia. Liittyminen yhteismetsään alkaa metsäarvion laadinnalla liittyvälle tilalle. Tämän jälkeen liittymisen jatkovaiheet hoitaa Maanmittauslaitos. Valtio haluaa edesauttaa yhteismetsien perustamisia ja kasvamista eli se kustantaa tilan liittämisestä yhteismetsään aiheutuvat kulut. Yhteismetsään liittymisen yhteydessä kannattaa suunnitella samalla seuraavaa sukupolven vaihdosta eli jos esimerkiksi metsän omistajalla/ omistajilla on perillisiä, niin yhteismetsäosuuksia kannattaa muodostaa niin monta kuin on perijääkin. Tällöin perinnönjako on helppoa, vaikka se tapahtuisi myöhemminkin. Pohjois-Satakunnan yhteismetsässä on tilipäivä aina juhannusviikolla. Osakkaan ei tarvitse ilmoitella saatua metsätuloa minnekään ja veroasiatkin on hoidettu valmiiksi. Myynnissä yhteismetsäosuus Pohjois-Satakunnan yhteismetsässä on nyt myynnissä yksi yhteismetsäosuus. Myyntiä hoitaa Marita Säämäki puh. 040 522 4322 tai sähköposti marita.saamaki(at)mhy.fi. Jouni Peltoniemi Kuvassa menossa metsätien rakennus uusimmalla liittymistilalla Honkajoella. Kyseisen tilan tulevat hakkuut muuttuvat kertaheitolla kesäleimikoiksi, kun tie valmistuu.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=