VAALILEHTI
Metsänomistajat 2 Minulle metsän hoitaminen ja metsäpolitiikan seuraaminen ovat aina olleet tärkeäitä asioita. Olen lapsesta asti saanut olla mukana metsähommissa, varhaisin muisto liittyy viilipurkissa olleisiin män- nyn siemeniin ja ajatukseeni, miten ihmeessä näistä pienistä siemenistä voi kasvaa iso puu? Raivaussaha. Pottiputki. Metsäsuunnitelma. Viilipurkista kylvetyt siemenet ovat kasvaneet kauniiksi männiköksi toiseen harvennukseen. Puun kasvu, jonka melkein huomaa silmissä, kannustaa minua hoitamaan metsääni. Viereisellä kuviolla ole- vat hirviensyömät puun taimet suututtavat. Avio- mies lohduttaa, että metsästäjät kyllä kaatavat täällä lounastaneen hirven. Innostusta. Tulevaisuuden uskoa. Sienestys on syksyn ykkösjuttuja. Muistan hyvin, kun puhelin soi sienimetsässä yli 12 vuotta sitten. Pyydettiin mhy-vaaleihin ehdokkaaksi. Minulle on päivän selvää, että asioihin vaikutetaan menemällä mukaan ja ottamalla kantaa, joten suos- tuin ehdokkaaksi. Ajattelin, että nyt onminun vuoro. Olin otettu ja innoissani, taas käynti metsässä kan- natti, täyden sienikorin lisäksi mielessä pyöri tulevat vaalit. Siitä alkoi mielenkiintoinen luottamustehtävä metsänomistajien omassa yhdistyksessä. Metsänhoitoyhdistyksessä. Mhy:n valtuustossa ja hallituksessa vierähti reilusti yli kymmenen vuotta. Pitkä aika näin jälkikäteen, mutta mielenkiintoiset tehtävät veivät mukanaan. Alussa mietitytti oma ajankäyttö ja pohdin onkohan minulla mitään annettavaa. Metsänomistajat. Ihmiset. Verkosto. Metsänomistaja-brändin puheenjohtajana toimi- minen oli yksi mielenkiintoisimmista eteen tulleista tehtävistä. Yhdessä metsänomistajakentän toimijoi- den kanssa yhdistyksen katsetta suunnattiin metsän sijaan enemmän metsänomistajaan ja heidän erilai- siin tarpeisiin – unohtamatta metsiä. Erilaisten maankäytön muutosten kommentointi, osallistuminen metsäkeskusteluihin ja metsäkult- tuurin edistäminen olivat kaikkien metsänomistajan kannalta tärkeitä. Opin sen, että asioihin voi vaikuttaa niin omassa yhdistyksessä kuin valtakunnan tasolla. Tapasinmie- lenkiintoisia ja mukavia metsäihmisiä – eri ikäisiä ja eri näkökulmista asioita katsovia. Oma on aina oma. Suosittelen vahvasti olemaan mukana yhdistyk- sessä. Minimissään homman voi hoitaa kahdella valtuuston kokouksella vuodessa, mutta enemmän saat irti, jos omaa aikaa on valmis uhraamaan enem- män. Minulle mukaan lähdön motiivina aikanaan oli se, että haluan kehittää omaa yhdistystä entistä parempaan suuntaan vastaamaan erilaisten metsän- omistajien tavoitteita, vaikuttaa metsäpolitiikkaan ja oppia myös itse lisää metsäasioista. PÄÄKIRJOITUS PÄÄTOIMITTAJA: Tiina Salminen p. 040 720 3160 tiina.salminen@mhy.fi TOIMITUSKUNTA: Hannele Ärväs SIVUNVALMISTUS: Salon Seudun Sanomat Oy PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas 2020 OSOITTEENMUUTOKSET: www.mhy.fi/ osoitteenmuutos KANSIKUVA: Akseli Muraja Metsänomistajat Metsänomistajat METSÄ-SAVO Vaalilehti 2020 ANNUKKA KIMMO METSÄNOMISTAJA MINISTERIN ERITYISAVUSTAJA Lapsuuden maisemat. Perheen metsät. Marja- ja sienimaat. Valtakirjakaupassa sinun ei tarvitse huolehtia yksityiskohdista. Puunmyyntisuunnitelma. Puukaupan kilpailutus ja tarjousten vertailu. Hyödynnämme vertailutie- toamme eri ostajien puun katkonnasta. Suosittelemme parasta tarjousta. Lopullinen päätösvalta on sinulla. Ilmoitus puunkorjuun alkamisesta. Puunkorjuun valvonta. Puukaupan päättäminen. Hyväksymme mittaustodistuksen ja toimitamme sen sinulle. Teemme suunnitelman sinun metsän- hoidollisten tavoitteidesi mukaisesti. Arvio myytävästä puumäärästä. Arvio puunmyyntitulosta. Metsänkäyttöilmoituksen teko viranomaisille. Suunnitelma metsän uudistamisesta. Puunmyyntisuunnitelma voidaan tehdä myös eri-ikäisrakenteisen metsänhoidon eli jatkuvan kasvatuksen tavoitteita noudattaen. Puunmyyntisuunnitelma Puukaupan toimeksianto PARAS PUUKAUPPA Metsänhoitoyhdistys on luotettava ja asiantunteva kumppanisi, kun harkitset puun myyntiä. Valvomme etujasi ja teemme työtä sen eteen, että saat puustasi reilun hinnan vallitsevassa markkinatilanteessa. Luota kokemukseen Ota yhteyttä omaan metsäasiantuntijaasi: www.mhy.fi/yhteystiedot tai kysy lisää: palvelutoimisto@mhy.fi PUUKAUPPA AVAIMET KÄTEEN -PERIAATTEELLA Metsänomistajat
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=