VAALILEHTI
Metsänomistajat 5 MHY KOILLISMAA PALVELEE Metsänhoitoyhdistys Koillismaa aidosti metsänomistajan puolella Mitäpä se hyvejää äänestää Kuluva vaalikausi 2017-2020 on ollut suurtenmuu- tosten aikaa. Hallinnon tahtotila vaalikauden alussa 2017 niin Pudasjärvellä, Taivalkoskella, Kuusamossa kuin Posiollakin oli metsähoitoyhdistystoiminnan voimakas kehittäminen entistä enemmän palvele- maanmetsänomistajia. Tahtotila johti neuvotteluihin, jossa lopputuloksena oli Kuusamon ja Taivalkosken liittäminen metsänhoitoyhdistys Pudasjärveen vuo- den 2019 alussa. Pudasjärvi muutti sääntöjään siten, että nimi vaihtui Koillismaaksi ja toimialue laajeni sovitusti kattamaan nimenä poisjääneiden yhdis- tysten alueita. Vuoden 2020 aikana myös metsän- hoitoyhdistys Posio yhdistyi metsänhoitoyhdistys Koillismaahan samoilla periaatteilla. Jokaisessa yhdistymisneuvottelussa - kaikkien yhdistysten tahtotila - oli saada vaalipiirit ensimmäi- sissä yhteisissä mhyvaaleissa käyttöön. Näin myös nyt tapahtuu. Vaalipiirijaolla tarkoitetaan vaaleilla täytettävien paikkojen alueellista jakoa. Yhdistymis- neuvotteluissa on sovittu, että vuoden 2020 metsän- hoitoyhdistysvaaleissa varsinaisten valtuutettujen määräjako alueittain on seuraava: • Entinen Kuusamon mhy:n alue 9 valtuutettua • Entinen Pudasjärven mhy:n alue 8 valtuutettua • Entinen Taivalkosken mhy:n alue 4 valtuutettua • Entinen Posion mhy:n alue 4 valtuutettua Valtuustoehdokkaat ovat ehdokkaana siinä vaali- piirissä, missä suurin osa hänen metsäomaisuudes- taan sijaitsee. Vaalipiirijako turvaa sen, että kultakin alueelta tuli- si sovitun mukainen edustus ja samalla painoarvo mhytoiminnan suurten linjojen edelleen kehittämi- seen yhteisen taipaleen alkuvuosina. Siitä huolimatta tulevalla valtuustolla ja valtuuston valitsemalla hal- lituksella tulee ajatella ja toimia koko toimialueen kehittymiseksi aina lännestä Perämeren rannikolta itärajan korkeille vaaroille. Niin valtuuston kuin hallituksenkin tehtävä on haastava, mutta myös antoisa. Näissä luottamusteh- tävissä näkee kulissien taakse ja näkökulma asioihin laajenee. Vain äänestämällä voit vaikuttaa, kuka on edusta- jasi metsänhoitoyhdistyksessä. Siis äänestä! Antti Härkönen Johtaja Niin, tällainen toteamus voi olla monen mielessä, ja ajatus siitä, että kyllä ne muut äänestävät ja päät- tää asioista. Mutta tuleeko silloin oma mielipide, tai suunta mihin haluaa yhdistyksen kehittyvän esille. Ei tule. Meillä on ehdokkaina aktiivisia ja metsänomis- tajan edunvalvonnasta kiinnostuneita henkilöitä, jotka yhdistystoimin- nan kautta pyrkivät vaikuttamaan metsän- omistajan edunvalvon- taan niin paikallisella kuin valtakunnallisella tasolla. Äänestämällä niitä ehdokkaita, joiden uskomme pystyvän edistämään metsänhoi- toyhdistyksen toimin- taa ja edunvalvontaa, niin paikallisesti, kuin valtakunnallisesti, vai- kutamme mihin suun- taa ja millaiseksi oma yhdistyksemme kehittyy, ja kuinka pystymme vastaamaan valtakunnallisiin haasteisiin. Äänestämällä annamme vahvan valtuutuksen edustajillemme omassa yhdistyksessä, ja valtakun- nallisessa edunvalvonnassa toimimiseen. Äänestä- mällä valtuutamme heidät toimimaan meidän puo- lesta, meidän etujamme puolustaen, sillä kukaan muu sitä ei tee. Kellään muulla ei ole niin vahvaa valtuutusta toimia metsänomistajan parhaaksi, kuin metsänomistajien itse valitsemilla edustajilla. Mhy Koillismaa on nuori yhdistys. Nyt äänestä- mällä, jokainen yhdistyksemme jäsen voi vaikuttaa siihen, mihin suuntaan ja millaisilla arvoilla sitä viedään eteenpäin. Äänestämättä jättämällä asiat eivät etene, eikä mielipiteemme tule huomioon ote- tuksi. Jäsenistön käyttäessään oikeuttaan äänestää annamme vahvan viestin siitä, että metsänomista- jat ovat yhtenäinen sitoutunut joukko, joka pyrkii edistämään metsätaloutta, mikä on taloutemme perusta koko Suomessa. Kattavalla osallistumisella lähetämme myös viestin niille tahoille, jotka pyrkivät toiminnallaan rajoittamaan omistamamme metsän käyttöä ja murentamaan omaisuuden suojaa. Ja viesti on, että olemme yhtenäinen suuri joukko, joka tulee puolustamaan oikeuksiaan ja kehittämään toimin- taansa entistä tiiviimmäksi ja tehokkaammaksi. Näissä vaaleissa äänestäminen on entistä vaivatto- mampaa. Käytössä on vanhastaan tuttu postiäänes- tys, jossa äänestyslippu kirjekuoreen ja postiin, niin asia on hoidettu. Nyt ensimmäistä kertaa on myös mahdollisuus äänestää sähköisesti. Sähköinen äänes- tys mahdollisuus helpottaa äänestämistä todella pal- jon, ja hoituu nopeasti. Edellisissä vaaleissa olimme äänestys aktiivisuu- dessa aivan kärki sijoilla. Laitetaan näissä vaaleissa vielä paremmaksi, ja muistetaan, että vain äänestä- mällä voit vaikuttaa. Vaaliterveisin Matti Alatalo Hallituksen puheenjohtaja VALTUUSTOVAALIT Puh. 040 844 2028 Sähköposti: ulla.illikainen@mhy.fi Nettisivut: www.mhy.fi/koillismaa Oman metsäasiantuntijasi, paikallistoimistot ja palvelumme löydät nettisivuiltamme. Päätoimiston osoite: Mhy Koillismaa ry, Toritie 1, 93100 Pudasjärvi Toimialue: Posio, Kuusamo, Taivalkoski, Pudasjärvi sekä Iin kunnan Kuivaniemen ja Oijärven kylät. Jäseniä: 6 688 Valittavien valtuutettujen määrä 2021-24: Valtuuston vaaleissa käytetään vaalipiirijakoa ja valtuutettuja valitaan seuraavasti: Vaalipiiri 1. Pudasjärvi sekä Iin kunnan Kuivaniemen ja Oijärven kylät: 8 valtuutettua ja 2 varavaltuutettua. Vaalipiiri 2. Taivalkoski: 4 valtuutettua ja 2 varavaltuutettua. Vaalipiiri 3. Kuusamo: 9 valtuutettua ja 2 varavaltuutettua. Vaalipiiri 4. Posio: 4 valtuutettua ja 2 varavaltuutettua. ÄÄNESTYSOHJEET SYKSYN 2020 METSÄNHOITOYHDISTYSTEN VALTUUSTOVAALEISSA Avaa äänestyssivusto osoitteessa www.mhy.fi/aanesta. Kirjaudu äänestämään jäsennumerollasi ja sähköisen äänestyksen salasanalla . Löydät tunnukset postitse tulleesta äänestysmateriaalista. Valitse sopiva ehdokas listasta. Ehdokkaat löydät seuraavan sivun ehdokaslistasta tai äänestyssivustolta. Äänestä seuraamalla sivuston antamia ohjeita. Valitse sopiva ehdokas listasta. Merkitse ehdokkaan numero selkeästi äänestyslippuun sille varattuun tilaan. Älä tee muita merkintöjä äänestyslippuun. Äänestyslippu toimitetaan sinulle postitse äänestyskirjeen mukana. Irrota äänestyslippu vaalikirjeestä, laita se palautuskuoreen ja vie kuori postiin. Vain virallisessa palautuskuoressa palautettu ääni hyväksytään! Älä käytä muuta kuorta. Vain yksi ääni / palautuskuori! Vaikka talouteesi tulisi useampi äänestyslippu, pitää jokainen ääni laittaa omaan kuoreensa. Samassa kuoressa tulleet äänet joudutaan hylkäämään. Voit äänestää vain kerran Palautuskuoressa on koodi, jonka avulla varmistamme, että jokainen äänioikeus käytetään vain kerran. Älä sotke tai peitä koodia tai äänesi hylätään. Koodia ei voida yhdistää annettuun ääneen. Verkossa äänestäminen useaan kertaan on estetty teknisin ratkaisuin. Mikäli äänestät sekä verkossa että postitse, ensin tullut ääni jää voimaan. 1 2 3 1 2 3 4 ÄÄNESTÄ SÄHKÖISESTI VIIMEISTÄÄN 25.11. ÄÄNESTÄ POSTITSE VIIMEISTÄÄN 25.11. Vaalipiirijako on käytössä Mhy Koillismaa ry:n vaaleissa
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=