METSÄNOMISTAJAT

18 Vaikka metsänhoitoyhdistykseen kuuluvan metsänomistajan metsät ser- tifioidaan automaattisesti, ei kirjainly- henne kerro mitä se taakseen kätkee. MHY Mänty-Saimaalla työskentelevä Timo Ratamaa selventää käsitettä. - PEFC on kansainvälinen metsäserti- fiointijärjestelmä, joka edistää ekolo- gisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää metsätaloutta kaikkialla maa- ilmassa, Timo kertoo. Ratamaalle nämä käsittelytavat ovat tuttuja näkyjä. Suomen PEFC-järjes- telmä hyväksyttiin mukaan kansain- väliseen järjestelmään vuonna 2000 ja säännöksiä päivitettiin vuonna 2014. Sen jäsenverkostoon kuuluu ympäri maailman 49 eri organisaatiota. - Meidän yhdistyksellä PEFC on ollut käytössä heti sen luomisesta lähtien, Timo muistelee. Sertifioinnilla pyritään turvaamaan metsien monimuotoisuus sekä puuston kasvun kehittyminen. Myös virkistyskäyttökohteet otetaan hakkuiden suunnittelussa huomioon. Alueellinen ryhmäsertifikaatti MHY Mänty-Saimaan metsänomista- jat kuuluvat automaattisesti sertifikaa- tin piirin, ihan vain kuulumalla met- sänhoitoyhdistykseen. Tämä tarkoittaa, että sertifikaatin tavoitteet voidaan to- teuttaa suuremmalla alalla kuin vain yhden metsänomistajan tilalla. Ryh- mäsertifikaatissa noudatetaan alueja- koa, eli tietyllä alueella sertifioinnissa tulee toteuttaa tietyt kriteerit. Mänty- Saimaan yhdistys kuuluu Kaakkoiseen ryhmäsertifiointialueeseen. -Alueellinen ryhmäsertifiointi sääs- tää kustannuksia ja parantaa luonnon monimuotoisuuden turvaa, Ratamaa selventää. Näin ympäristönsuojelu voi kohdentaa sinne, missä se on tehok- kainta. Vaikka yksittäisellä metsätilalla toimenpiteet eivät ole suuret, maail- manlaajuisella mittakaavalla tarkastel- tuna suojelutoimien vaikutukset ovat huomattavat. Sertifioitu puu kannattaa Metsänomistajan kannalta tärkeim- pänä asiana Ratamaa pitää puukaup- paa. Ilman sertifikaattia puita on hankalampi saada kaupaksi ja puista saatava hinta jää pienemmäksi. Samalla kun metsänomistaja saa puukaupasta suuremman tilin, pys- tymme turvaamaan metsien kehit- tymisen sekä monimuotoisuuden lisääntymisen metsissä. Tähän pää- semme konkreettisilla keinoilla met- sämaiden hoidossa sekä lisäämällä metsänomistajien ja metsäammatti- laisten tietoisuutta metsien hoidosta. Ryhmäsertifikaatilla etuja metsälle sekä metsänomistajalle Anni Lääti / Metsätalousinsinööriopiskelija / Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Mikkeli Sertifioidussa metsässä vesistön ääreen jätetään hakkuiden yhteydessä suojakaista. Kun metsässä työskentelevän hak- kuukoneen toimesta syntyy uudis- tusala, se ei jää täysin autioksi. Met- sän reunassa sijaitsevan lammen rantaan jää säästöpuita, pensaita ja muuta kasvillisuutta, keskemmälle tulee pienistä kuusentaimista sääs- tetty riistalle suojaa antava pöheikkö. Tältä näyttää PEFC-sertifioitu metsä. Minna Lautala

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=