METSÄNOMISTAJAT

19 Kestävän Metsätalouden Yhdistys ry on päättänyt muuttaa alueellista PEFC-ryhmä- sertifiointialuejakoaan. Jatkossa sertifikaatteja haetaan kolmelle alueelle. Nykyiset sertifikaa- tit ovat voimassa viidellä alueella siihen asti, kunnes uudet sertifikaatit myönnetään uusille alueille. LäntiseenalueeseenkuuluvatUusimaa,Kanta- Häme, Päijät-Häme, Pohjanmaa, Ahvenanmaa, Varsinais-Suomi, Pirkanmaa, Satakunta, Etelä- Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Keski-Suomi. Itäiseen alueeseen kuuluvat Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo, Etelä-Karjala ja Kymenlaakso. Pohjoiseen alueeseen kuuluvat Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi. Kestävien hakkuumäärien tarkastelu on tar- koituksenmukaista suurilla alueilla, koska puuta kuljetetaan yli maakunta- ja aluerajojen. Yhdistyksen toiminnan kannalta suurempien alueiden hallinta on tehokkaampaa ja myös alueellisten sertifiointitoimikuntien toiminta yhtenäistyy. Auditointeja tekevät sertifioin- tiyritykset kilpailutetaan alkuvuodesta, joten tarjoukset saadaan suoraan uusille alueille. Kestävän Metsätalouden Yhdistys ry on päättänyt muuttaa alueellista PEFC- ryhmäsertifiointialuejakoaan. Jatkossa sertifikaatteja haetaan kolmelle alueelle. Nykyiset sertifikaatit ovat voimassa viidellä alueella siihen asti, kunnes uudet sertifikaatit myönnetään uusille alueille. Läntiseen alueeseen kuuluvat Uusimaa, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Pohjanmaa, Ahvenanmaa, Varsinais-Suomi, Pirkanmaa, Satakunta, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Keski-Suomi. Itäiseen alueeseen kuuluvat Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo, Etelä-Karjala ja Kymenlaakso. Pohjoiseen alueeseen kuuluvat Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi. Kestävien hakkuumäärien tarkastelu on tarkoituksenmukaista suurilla alueilla, koska puuta kuljetetaan yli maakunta- ja aluerajojen. Yhdistyksen toiminnan kannalta suurempien alueiden hallinta on tehokkaampaa ja myös alueellisten sertifiointitoimikuntien toiminta yhtenäistyy. Auditointeja tekevät sertifiointiyritykset kilpailutetaan alkuvuodesta, joten tarjoukset saadaan suoraan uusille alueille. • MHY:n jäsenille PEFC-sertifikaatti on ilmainen. • Sertifiointi ei tuota suuria metsänhoidollisia kustannuksia metsänomistajalle. • PEFC:ssä on kaikkiaan 32 kriteeriä, joita ovat muun muassa seuraavat neljä kriteeriä: • Sertifikaatin tavoitteena on lisätä metsänomistajien osaamista koulutuksilla. • Vesiensuojeluvyöhykkeelle (5-15 m) on jätettävä pensaskerros, mutta suurimmat puut voi poimia hakkuun yhteydessä. Myös maanmuokkaukset rajautuvat suojeluvyöhykkeeseen. • Pohjavesialueelta ei poisteta kantoja eikä käytetä lannoitteita. • Kiinteät muinaisjäännökset säilytetään hakkuiden yhteydessä. Tilaa metsänhoitoyhdistyksen Metsänlannoitus 31.3.2019 mennessä ja olet mukana arvonnassa! TILAA HETI, OSALLISTUT ARVONTAAN V O I T A H E L I K O P T E R I L E N T O Arvomme yhteensä 5 kpl helikopterilentoja ja 1 kpl Metsänhoitoyhdistyksen lannoituspalveluseteli (arvo 500 €). www.mhy.fi/lannoitus Metsänomistajat KAINUU Yhteistyössä: Meillä metsänlannoitus toteutetaan yhteislannoituksena, jolloin kustannukset pysyvät kurissa. Kysy lisää omalta metsäasiantuntijaltasi tai lannoitusasiantuntijaltamme XXXXX XXXXXXXXX puh. xxxxx xxxxx / jonkun.sähköposti@mhy.fi. Metsänhoitoyhdistys Kainuu Ry LKV • Kauppakatu 25 A • 87100 Kajaani • Puh. 123 456 789 • www.mhy.fi/kainuu Metsän lannoituksella vauhditat puuston kasvua. Saat enemmän ja arvokkaampaa puuta seuraavassa puunkorjuussa, jopa 20 m 3 /ha. Metsän kiertoaika lyhenee ja metsän harvennukset voidaan tehdä lyhyemmällä aikavälillä. Metsätilasi arvo kasvaa ja lannoituskustannukset voit vähentää verotuksessa. MIELITKÖ LISÄÄ SENTTEJÄ? – ja samalla myös euroja? Metsän lannoittaminen on sijoitus, joka maksaa itsensä nopeasti takaisin, korkojen kera! Muutoksia PEFC-ryhmäsertifiointialuejakoon Hoitamaton metsä ei pankkitiliä lihota yödynnä kemera-tuki ja hoidata taimikot kuntoon alle uoleen hintaan! simerkki: aimikon varhaishoidon kustannus: 450 € emera-tuki: - 160 € enot tuen jälkeen yhteensä: 290 € erovähennys - 30 %: 87 € opullinen kustannus: 203 € .

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=