METSÄNOMISTAJAT
7 Omaisuus siirtyy seuraavalle suku- polvelle viimeistään perinnön kautta. Siinä vaiheessa perillisten on ratkais- tava se, mitä perityllä omaisuudella tehdään ja miten jatketaan eteenpäin. Kuolinpesä hallinnoi omaisuutta ja päätökset on tehtävä yksimielisesti. Tähän yhteisomistukseen voi liittyä ongelmia, jos yhteisymmärrystä pe- rillisten kesken ei löydy. Testamentil- la perinnönjättäjä voi määrätä, mitä omaisuudelle kuoleman jälkeen ta- pahtuu. Kuolinpesän omaisuus jaetaan perinnönjaossa Kun kuolinpesässä ryhdytään jaka- maan omaisuutta, on kyseessä perin- nönjako. Jos leski on kuolinpesässä mukana, ositetaan lesken omaisuus ja loppuosa jaetaan perillisten kesken. Tässä kohtaa on tärkeää suunnitella, miten omaisuus jaetaan. Metsän osal- ta kannattaa miettiä, onko omistus- muotona yhteisomistus vai olisiko se mahdollista antaa yhdelle. Metsän osalta kannattaa lisäksi miettiä sitä, haluaako saaja omistaa metsää ja hoitaa siihen liittyviä asioi- ta. Jos metsän omistaminen ei herätä kiinnostusta kenessäkään, on yhtenä vaihtoehtona metsätilan myyminen ulkopuoliselle. Rahan jakaminen voi olla helpompaa. Elinaikana tehdyt omaisuuden- siirrot mahdollistavat suunnittelun Omaisuuden siirtymistä voi ja kan- nattaa suunnitella kaikkien elossa ol- lessa. Kaikkien osapuolten yhteinen suunnittelu ja asioista keskustelemi- nen edesauttaa pääsemään hyvään lopputulokseen. Omaisuuden voi siirtää esimerkiksi lahjana, kaupalla tai jollain siltä vä- liltä. Kokonaisuuden suunnittelussa valitaan tilanteeseen paras vaihtoeh- to. Hyvää elinaikana tehtävässä omai- suuden siirrossa on, että perinnön- jättäjä ja perilliset voivat vaikuttaa lopputulokseen ja yhdessä miettiä, mikä olisi kaikille paras ratkaisu. Asiantuntijaa kannattaa käyttää prosessin joka vaiheessa. Jo heti kun ajatus omaisuuden siirrosta syntyy, voi käydä juttelemassa ja kysymässä neuvoa. Silloin saa vahvistusta ja tie- toa omiin päätöksiin. Kysy rohkeasti neuvoa! Tärkeintä sukupolvenvaihdokses- sa on kaikkien osapuolten mielestä oikea ja haluttu lopputulos. Se miten siihen päästään sekä muut siihen liit- tyvät asiat mietitään vasta sen jälkeen. MHY Mänty-Saimaassa Seppo Vesakoivu neuvoo sukupolvenvaihdosasioissa. Metsätilan sukupolvenvaihdos – ajoissa suunnitellen Seppo Vesakoivu / Erityisasiantuntija / LKV / Kaupanvahvistaja / MHY Mänty-Saimaa Metsätilan siirtämisen suunnittelu seuraavalle sukupolvelle tarvitsee yleensä aikaa, siksi se kannattaa aloittaa ajoissa. ON RISKITTÖMIÄKIN TAPOJA ANSAITA RAHAA. Teemme puolueettoman vertailulaskelman puukaupoistasi, aina sinun eduksesi. Parhaan markkinahinnan puustasi saat kilpailuttamalla myytävän puuerän. Lue lisää puukauppoihin liittyvistä palveluistamme: www.mhy.fi PUUKAUPAN O I K E A T TULOKSET Metsänhoitoyhdistys Mänty-Saimaa ry • Kievarintie 7• 54800 Savitaipale • www.mhy.fi/manty-saimaa • www.metsänomistajat.fi Puukaupan toimeksiantopalvelun 1.1. - 31.5. sopineille 2 lippua Ristiinan kesäteatteriin Elias, rakastettuni näytökseen 15.7. klo 19. Katja Havo-Hämäläinen
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=