METSÄNOMISTAJAT
21 Kokkoloiden metsää hakkuun jälkeen. Kohteen poikki kulkee myös retkeilypolku. mitä hän tavoittelee jatkuvalla kas- vatuksella. ”Se, joka haluaa parhaan mahdollisen puuntuotoksen, valit- koon viljelymetsän”, Valkonen huo- mauttaa. Puuntuotos jää jatkuva- peitteisessä kasvatuksessa 15—25% viljelykuusikkoa vähäisemmäksi. Ta- loudellisesti eri-ikäiskasvatus voi olla kuitenkin yhtä kannattavaa, kun tulot ja menot suhteutetaan koko metsikön kiertoajalle. ”Metsänomistaja voi siirtyä jatku- vaan kasvatukseen koska tahansa, mutta onnistumisen edellytykset vaihtelevat metsiköittäin”, toteaa Val- konen. Metsänomistajan kannattaa tuntea metsänsä ja perehtyä eri mene- telmiin. Hakkuiden suunnittelu yhdessä ammattilaisen kanssa Savitaipalelaisten Anneli ja Jorma Kokkolan tilalla oli käsittelyä vaativia metsikkökuvioita, mutta avohakkuu- ta he eivät halunneet tehdä. He ottivat yhteyttä MHY:een ja ehdottivat käsit- telyä, jossa metsä jäisi peitteiseksi. Toiveena oli tehdä koivuvapaa, havu- puuvaltainen sekametsä. Niinpä yhdessä metsäasiantuntijan kanssa suunniteltiin noin 3 hehtaarin käsittelyalue, joka hakattiin syyskuus- sa. ”MHY ei laittanut ehdotukselle yhtään hanttiin ja metsäasiantuntija suhtautui asiaan uteliaan myönteises- ti”, Jorma Kokkola kertoo hyvillään. Tasaikäisestä puustosta on vaikea tehdä eri-ikäisrakenteista Suuri osa metsistä on tasaikäisiä ja sellaisen muuttaminen eri-ikäiseksi on Valkosen mukaan vaivalloista ja kokemusta muutosvaiheesta on vä- hän. Kokkoloilla on asiasta saman- kaltainen käsitys. Käsittelyn kohteena ollut metsä oli jo valmiiksi rakenteel- taan eri-ikäistä, sekapuustoista ja kas- voi ylitiheänä. ”Metsä on nyt enemmän metsä, kuin aiemmin”, toteaa Jorma Kokkola kysyttäessä mielipidettä lopputulok- sesta. ”Suomalainen silmä on tottunut tasaikäiseen, mutta ei tämäkään huo- noa tee”, Kokkola vielä lisää. He ovat lopputulokseen oikein tyytyväisiä. Jorma toteaa vielä lopuksi, että Mhy:n positiivinen asenne koko prosessiin on mainitsemisen arvoinen. Tutkija Sauli Valkonen.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=