METSÄNOMISTAJAT

25 Ovikello herättää minut syvästä unesta aamulla kello 6.31. Katson kel- loa ja tiedän, että tutut ihmiset ovat tulossa pistäytymään kylässä. Toivo- tamme huomenet ja testaaja kysyy, onko vessahätä vai otetaanko veri ensin. Laitan kahvinkeittimen pääl- le ja istun heti ruokapöytään, että 10 minuutin pakollinen istuminen ennen verikoetta saadaan hoidettua, sillä testin toisenkin osuuden näyte tun- tuisi tulevan kohta housuun. Papereita täytellään rutinoitunees- ti, mutta tarkasti. Henkilötiedot, vii- kon aikana käyttämäni lääkeaineet ja lisäravinteet, veren koostumukseen vaikuttavat tekijät, kuten onko urhei- lija oleskellut yli 1500 metrissä, onko kilpaillut viikon aikana tai onko me- nettänyt verta ja varmistetaan ettei urheilija ole harjoitellut tai saunonut kahteen tuntiin ennen verikokeen ot- toa. Paperit on allekirjoitettu, sine- töityihin putkiin verikokeet otettu, virtsanäyte annettu ja kaadettu A- ja B-näytepulloihin ja vielä uudelleen si- netöity. Testaajat kiittävät ja lähtevät. Istun uudelleen ja ryystän ensimmäi- sen kupin aamukahvia rauhassa kello 7.10. Tällainen on tyypillinen kotites- ti. Niitä on vuosittain kohdallani ollut 5-12 kertaa kaudessa ja lisäksi leiri- ja kilpailutestejä saman verran. Testaajat tietävät mistä minut löytää aamulla, sillä minulla on testauspoo- liurheilijana velvollisuus vuosineljän- neksin ilmoittaa etukäteen jokaisen yöpymispaikkani osoite sekä jokai- selta vuorokaudelta yksi tunti, jolloin minut varmasti löytää. Yleensä lai- tan tämän timeslotin aikahaarukaan 6.30-7.30. Aina kun suunnitelmat yöpymispaikan suhteen vaihtuvat suunnitellusta, ilmoitan muutokset tekstiviestillä SUEK:lle. Vuoden aikana kolmesta virhe- merkinnästä tai unohtuneesta ilmoi- tuksesta tulee doping-rike eli mah- dollista kilpailukieltoa sekä erittäin kiusallinen mainetahra koko loppu urheilu-uralle tai oikeastaan koko loppuelämäksi. Oma lukunsa tietysti olisi positiivinen dopingtesti. Välillä mieleen tulee, että entäs jos jostain ulkomaisesta elintarvikkeesta tai lisä- ravinteesta saisikin kiellettyä ainetta ja kärähtäisi testissä. Minkäs tuolle sitten tekisi. Aina vastuu on lopulta urheilijalla itsellään. Kaikki lääkärin määräämät lääkkeet pitää aina tar- kistaa kiellettyjen aineiden listalta, vaikka lääkärikin sanoisi sen olevan sallittu. Maajoukkueurheilijana kahdesti vuodessa kuuntelen leirillä SUEK:in järjestämän koulutuksen, jossa ker- rataan vanhoja tärkeitä asioita ja ker- rotaan uusista säädöksistä. Meiltä vaadittiin myös pakollisen verkko- koulutuksen hyväksytty läpipääsemi- nen ennen Olympialaisia. Nykyään myös tahallaan löysäile- minen kilpailussa ja päästämällä toi- nen kilpailija ohi esimerkiksi spritti- kilpailussa oman hyödyn hakemisena seuraavaan helpompaan erään pääse- misenä voidaan tutkia kilpailumani- pulaationa. Tämän perusteena on ve- donlyönnin väärinkäyttö, eikä meillä ole luonnollisesti lupaa tietenkään pelata vedonlöyntikohteena omia kil- pailujamme. Itseasiassa uusimpana säädöksenä suoranaisesti emme sai- si enää julkisesti kommentoida omia tuntemuksia omasta kunnosta, sillä se voi vaikuttaa vedonlyötikohteen ker- toimiin. Sääntöjä, määräyksiä, listoja, vaati- muksia, pykäliä ja ylimääräiseltä tun- tuvaa työtä on paljon. Se kuitenkin tuntuu luonnolliselta ja oikeastaan rutiinilta tässä ammatissa. Lisäksi tie- dän, että tämä kaikki on vain hyväksi. Antidopingtyö on urheilijoiden edun- valvontaa, sillä sitä tekemällä kaikki urheilijat ovat samalla viivalla. Miten antidopingtyö näkyy minun arjessani? Perttu Hyvärinen / maajoukkuehiihtäjä Anne Rauhamäki Metsänomistajien ja MTK:n yhteistyöurheilija, maajoukkuehiihtäjä, Perttu Hyvärinen on kotoisin Kuopiosta, Riistavedeltä. Hän opiskelee metsätieteitä Itä- Suomen yliopistossa. Vapaa-ajallaan Hyvärinen raivaa mielellään omia metsiään. Tänä päivänä antidopingtyön kotimainen viranomainen on Suomen urhei- lun eettinen keskus eli SUEK ry. Ennen Suek:ia tehtävää hoiti antidopingto- imikunta eli ADT ja nykyäänkin kansainvälinen kattojärjestö on maailman antidopingtoimisto WADA. SUEK:in tehtävänä on vastata antidopingtoi- minnasta, kilpailumanipulaation ehkäisystä sekä katsomoturvallisuuden ja -viihtyvyyden valtiosopimusten toimeenpanosta. SUEK ry saa rahoituksensa opetus- ja kulttuuriministeriöltä veikkausvoittovaroista.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=