METSÄNOMISTAJAT

17 räaikaiseen. Myös tiettyjen luonto- kohteiden hoitotöihin on mahdollista saada rahoitusta. Vesiensuojelun kannalta keskeistä on jättää vesistöjen äärellä riittävät ja monipuoliset suojakaistat rannoille. Turvemailla tulisi miettiä ojituksen tar- peellisuus ja kannattavuus sekä aina kun ojia kaivetaan tai perataan huoleh- tia riittävistä vesiensuojeluratkaisuista. Alueellisen suunnittelun kartta- kysely ensi keväänä Alueella tullaan tekemään ensi ke- väänä sähköinen karttakysely, jos- sa metsänomistajat voivat ilmoittaa erilaisia säästettäviä, suojeltavia tai luonnonhoitoa vaativia kohteita mu- kaan alueelliseen luonnonhoidon suunnitteluun. Kohteita tarkastellaan yhdessä maastossa ja niistä sovitaan aina met- sänomistajan kanssa. Metsänomistaja päättää haluaako hän kohteen mu- kaan suunnitteluun. Luonnonhoito- töitä (elinympäristöjen kunnostus ja vesiensuojelu) on mahdollista toteut- taa Metsäkeskuksen luonnonhoito- hankkeina ja suojeltavia kohteita ra- hoittaa eri keinoin. Hankkeen pilottialueen metsän- omistajille on perustettu yhteinen ”OsuMa”-niminen suljettu Facebook- ryhmä keskustelua varten. Hankkeen etenemistä voi lisäksi seurata blogin https://osuma-hanke.blogspot.com/ ja verkkosivujen www.metsakeskus. fi/osuma kautta. Mahdollisimman monen toivotaan lähtevän mukaan suunnitteluun! Hanketta toteuttaa Suomen metsä- keskus yhteistyössä paikallisen met- sänhoitoyhdistyksen ja ELY-keskuk- sen sekä Metsähallituksen kanssa. Tiina Lintuharju Kaavio. Maanomistajien käyttämät luonnonhoidon keinot.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=