METSÄNOMISTAJAT

23 jatkaa: ”Asiantuntijoiltamme metsän- omistajat saavat tukea, neuvoja ja pal- veluja metsien hoitoon.” Maailma digitalisoituu, niin myös metsänomistajat ”Metsänhoitoyhdistyksissä lähdet- tiin kehittämään verkkopalvelua, jot- ta voimme paremmin vastata metsän- omistajien palvelutarpeisiin”, kertoo Petri Takalo, OmaMetsä-projektiryh- män puheenjohtaja ja Päijänteen Met- sänhoitoyhdistyksen toiminnanjohta- ja. ”OmaMetsän avulla yhteydenpito omaan mhy:hyn ja metsäneuvojaan tehostuu, kun metsänomistaja näkee palvelussa aina ajantasaisen tiedon metsistään ja yhteydenpitoa voidaan tehdä metsätietoon sidottuna. Palve- lun kautta voi myös hankkia esimer- kiksi taimikonhoitopalvelun taikka ilmoittaa havaitsemistaan metsätu- hoista. Palvelun avulla opimme myös tuntemaan metsänomistajamme ja heidän metsänhoidolliset tavoitteensa aiempaa paremmin,” Petri lisää. Verkkopalvelun kehitys on edennyt suunnitellusti Yksi palvelun testaamiseen osal- listuneista yhdistyksistä on Pohjois- Karjalan Metsänhoitoyhdistys. Yhdis- tyksen johtaja Harri Välimäki kertoo pilotin etenemisestä: ”Pilottikäytöstä on saatu hyvää ja tarpeellista palau- tetta ohjelman kehittämisen pohjaksi, mm. esitettäviin tietosisältöihin, kart- tojen toiminnallisuuksiin ja käytettä- vyyteen liittyen. Palvelua on kehuttu helppokäyttöiseksi ja selkeäksi.” Harri listaa innostuneena muutamia testaa- misen yhteydessä saatuja palautteita: • ”Sivut ovat selkeitä ja niiltä löytää tarvitsemansa tiedot helposti.” • ”OmaMetsä tulee olemaan minul- la käytössä.” • ”Olen paljolti ollut enempi paperi- versio- ihminen, mutta aion opetella myös tätä sähköistä sähläämistä!” • ”Onpa helppokäyttöinen ja hyvä uusi palvelu, ensivaikutelma todel- la hyvä.” ”Pilottikäytössä on nyt ollut palve- lun ensimmäinen versio ja siihen on tulossa vuoden mittaan paljon uusia ominaisuuksia”, Harri jatkaa. Metsänomistajat saavat verkkopalvelun käyttöönsä keväällä 2021 Palvelun rakentamisvaihe jatkuu vuoden 2021 ajan. Rakentamisvai- heessa palveluun lisätään uusia omi- naisuuksia. Metsänomistajat saavat uudet ominaisuudet käyttöön vai- heittain vuoden kuluessa. Palvelusta voi kehitystyön edettyä seurata muun muassa meneillään olevien hankkei- den tilaa. ”Palvelu on myös kehitys- vaiheen jälkeen aktiivisesti kehitty- vä”, Petri Takalo lisää. ”OmaMetsä on metsän- omistajan oma verkkopalvelu. OmaMetsässä voit jatkossa tarkastella omaa metsääsi, vaikka et omistaisi suksia. Tietojen tarkastelu käy kätevästi netistä, sillä Omametsä-palvelu avataan keväällä 2021”. METSÄTILA SUJUVASTI SEURAAVAAN SUKUPOLVEEN! Sukupolvenvaihdos tapahtuu sujuvasti, kun annat ammattilaisten auttaa. Metsänhoitoyhdistyksissä on pitkä kokemus erilaisten metsätilojen sukupolvenvaihdoksista. Käytä kokemus hyväksesi ja keskustellaan yhdessä eri vaihtoehdoista! JÄSENENÄ varmistat edullisemmat hinnat! MHY MÄNTY-SAIMAASSA TEITÄ PALVELEE: Seppo Vesakoivu Erityisasiantuntija, LKV Kaupanvahvistaja 050-3240467 SUKUPOLVEN- VAIHDOS • Osapuolten toiveiden ja tarpeiden kartoitus • Vaihtoehtojen läpikäynti • Eri vaihtoehtojen veroseuraamukset • Asiakirjojen laadinta • Kaupanvahvistus ymv. toimenpiteet Koko paketti hoituu yhdessä paikassa! Tutustu OmaMetsä-verkkopalveluun osoitteessa: www.mhy.fi/omametsa

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=