METSÄNOMISTAJAT

24 Pohjaveden pinta ratkaisee suometsien hoidossa paljon. Ojitukset kuivattavat turvekerrosta, josta mikrobitoimin- nan kiihtymisen myötä syntyy ilmastopäästöjä. Liian kor- kealla oleva pohjavesi taas estää puiden kasvun. Kunnos- tusojitustarpeen arviointi on olennaista. Jatkuva kasvatus turvemailla Jatkuva kasvatus on yksi vaihtoehto suometsätalouden toteutukseen. Avohakkuuta ei toteuteta, ja kunnostusoji- tuksista voidaan ainakin osin luopua. Kun metsässä on puustoa aina vähintään 120 m 3 /ha, riittää haihdutus pitä- mään pohjaveden puiden kasvulle riittävän alhaalla (30- 40 cm syvyydessä). Jatkuvaa kasvatusta voisi kuvata lauseella ”kaikki tuk- ki pois joka 15.-20. vuosi”. Hakkuutuloja saadaan ainakin parilla ensimmäisellä hakkuukerralla. Lisää tutkimustietoa tarvitaan pitkän aikavälin puuntuotoksesta. Taloudellisesti kannattavan jatkuvan kasvatuksen hakkuun jälkeen metsä on puustoltaan harvaa. Myös puuston keskijäreys laskee. Metsän pitää uudistua tehokkaasti. Jatkuvassa kasva- tuksessa uusia taimia täytyy syntyä luontaisesti koko ajan. Turvemailla alkutaival on usein helpohko: suon pintaker- ros, rahkasammal taimettuu hyvin. Mikäli jatkokasvatus- kelpoisia taimia ei synny riittävästi, kannattaa toteuttaa mahdollisimman kevyt taimettumisen takaava maan- muokkaus. Lähtökohtaisesti jatkuvan kasvatuksen koh- teilla ei maanmuokkausta suoriteta. Vesistöpäästöjen rajoittaminen tarpeen Vesistöpäästöt turvemailta ovat kivennäismaita suurem- mat. Vesistöihin kulkeutuu ravinteita ja orgaanista hiiltä sekä luonnonhuuhtoumana että metsänhoitotoimien vai- kutuksesta. Ojitukset ja maanmuokkaustoimet aiheutta- vat valtaosan metsänhoidon päästöistä. Nykyisin tehdään vain kunnostusojituksia. Suometsiä saa yhä kuivattaa, mutta päästöjen rajoittami- nen on tarpeen. Tämä onnistuu suometsän hoidon hyvällä ennakkosuunnittelulla. Valuma-alueittainen tarkastelu on tarpeen, jotta vesiensuojelurakenteet pystytään kohdenta- maan parhaiten. Tulevassa Metsätalouden kannustinjär- jestelmä Metkassa kunnostusojituksia ei enää tueta. Tukea maksetaan suometsähankkeiden suunnitteluun. Metka korvaa Kemera-lain näillä näkymin aikaisintaan 2023. Tuista riippumatta on tärkeää toteuttaa metsänkasvun kannalta tarpeellisia ja fiksusti suunniteltuja suometsä- hankkeita. Monimuotoisuudesta huolehdittava Suoluonnolla menee metsiä heikommin. Suurempi osa suolajeista on uhanalaisia. Rehevät suotyypit ovat uhan- alaisempia kuin karut. Luonnonvarakeskuksen tutkimusten perusteella jatku- va kasvatus ei ole ratkaisu monimuotoisuuden turvaami- seen. Tärkeintä on huolehtia monimuotoisuudelle mer- kittävien rakennepiirteiden säilymisestä suometsienkin hoidon yhteydessä. Elävät säästöpuut, lahopuut ja lehti- puun jättäminen ovat olennaista hakkuutavasta ja kasvu- paikasta riippumatta. Säästöpuita kannattaa jättää varsin- kin suon reunavyöhykkeille. Tiheikköjä ja pensaskerrosta säästämällä autetaan metsäkanalintujen pärjäämistä. Luontoarvoiltaan arvokkaille soille voi tehdä myös Suometsät ja jatkuva kasvatus Markus Nissinen | ympäristöasiantuntija | MTK-metsälinja Soilla on iso merkitys Suomen metsätalouden kokonaiskestävyydessä. Noin neljännes metsien kasvusta ja puuston kokonaismäärästä on ojitetuilla suometsäalueilla. Ojitukset aiheuttavat kuitenkin ilmasto- ja vesistö- päästöjä. Lähivuosina suometsiä tulee runsaasti uudistusikään. Miten sadonkorjuu toteutetaan kestävästi? Markku Wiik

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=