METSÄNOMISTAJAT
23 Juhlakirja jäi istuttajien nimillä varustettuna Savitaipaleella maan- omistaja Tauno Outiselle ja Mäntyharjussa Kirkonkylän koululle. Tulevaisuuden kuusi. Minttu Junnola Minttu Junnola antuntija Tapani Siiskosen ohjeistuksella ja vasta sitten kutsuvieraat aloittivat istu- tuksen. Seuraavana vuoron saivat tilaisuuden tulevai- suutta edustavat merkki- henkilöt, koululaiset, ja heidän jälkeensä kaikki halukkaat saivat istuttaa kuusen. Savitaipaleen Uk- kokerhon kuoron esittämä, Jean Sibeliuksen säveltämä ja Aleksin Kiven sanoittama, Metsämiehen laulu viimeis- teli juhlavasti istutusurakan. Piikanotkon Tulevaisuuden metsä sai myös laattansa muistuttamaan jälkipolvia tästä tärkeästä kuusikosta. Istutuspäivänä tosin tyydyt- tiin vielä laatan malliin. Minttu Junnola harjoittelija Metsänhoitoyhdistys Mänty-Saimaa Kesän 2017 tapahtumia: Tämän vuoden metsäiltamat vietettiin Säänjärven lavalla. Uutena lajina metsäiltamissa oli kävynheitto. Heittämässä Eeva Vasara ja tuomarina Pasi Rahikainen. Bioaikarekka rantautui Suomenniemen Myllysiltaan 22.7. toimien samalla oheisohjelmana metsätaitokilpailijoille ja muulle yleisölle. Bioaikarekassa vierailijat pääsivät virtuaalimatkalle metsäkoneen ohjaamoon ja halutessaanmyös lentelemään yläilmoihin hakkuu- kohteella. Tuula Hietanen testasi lentämistä. Suomenniemen perinteiset metsätaitokisat keräsivät taas yli sata osallistujaa Myllysiltaan. Seppo Vesakoivu Seppo Vesakoivu Eero Siekkinen Eero Siekkinen Suvi Kokkola
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=