METSÄNOMISTAJAT

8 Järjestelyt alkoivat Mika Tommilan soitosta Jaakko Penttiselle. Penttinen otti ku- lotuksen hoidettavakseen ja päätöstä seurasi puhelinrum- ba, jossa käytiin läpi mah- dollisia osanottajia, sammu- tuskalustoa ja lupa-asioita. Asioiden hoitamiseen meni yllättävän paljon aikaa. Vi- ranomaisilmoitus vaatii use- amman sivun selitykset, mitä oltiin tekemässä. Byrokratia voi tuntua ihmisten kiusaa- miselta, mutta kulotuksen toteuttaja joutuu miettimään mahdollisia uhkatilanteita ja ratkaisuja niihin, joten tär- keästä asiasta on kyse. Kuvat Suvi Kokkola KulotustaTuustaipaleella Heinäkuun ensimmäisel- lä viikolla tuli pitkästä ai- kaa seesteisempi sääjak- so. Vettä ei satanut muu- tamaan päivään ja maa kuivui sopivasti. Saatiin oiva hetki kulotukselle. Kulotuksen johtajana toiminut Jaakko Penttinen mhy:stä seuraa palon etenemistä. Reunametsä suojataan kastelemalla.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=