METSÄNOMISTAJAT
16 Kevään lämpö herättää myös kir- janpainajat parveilemaan. Vuoden 2018 lämmin ja kuiva kesä mahdollisti kirjanpainajille hyvät lisääntymisolo- suhteet, joten näitä kaarnakuoriaisia heräilee tänä keväänä runsaasti. Tu- horiski metsissä on siis tulevana kesä- nä suuri. Talven runsaiden lumituho- jen vuoksi metsissä on kirjanpainajille myös otolliset ravinto-olosuhteet, sillä ruokailu- ja lisääntymispaikoiksi so- pivia kaatuneita puita ja katkenneita kuusen latvoja riittää. Vaaravyöhyk- keessä ovat etenkin iäkkäät, aukko- jen reunassa sijaitsevat kuusikot sekä vaurioituneet puut. Kirjanpainajan iskeytymisen kuu- seen voi havaita kuusen tyvelle varis- seesta punaruskeasta purusta. Kuo- ressa voi näkyä myös pieniä reikiä, joista kuoriainen on mennyt puun kuoren alle. Kuoren alla puun pin- nassa ovat näkyvissä pystysuuntaiset syömäjäljet. Jos kirjanpainajan iskey- tymisen huomaa tässä vaiheessa, kun puista ei ole vielä kuori irronnut, on nopealla hakkuulla mahdollista saada estettyä puutavaran pilaantuminen. Hakata kannattaa vähintään kuoriai- sen valtaamat rungot, tuulenkaadot ja lumen katkomat rungot, mieluiten koko metsikkökuvio. Puut on syytä kuljettaa metsästä pois kesäkuun lop- puun mennessä. Feromonipyydyksillä voidaan yrit- tää suojata yksittäisiä pieniä riskikoh- teita. Laajempaan torjuntaan niistä ei ole, ja eniten niitä käytetäänkin kirjan- painajakantojen seurantaan. Luonnonvarakeskus seuraa valta- kunnallisesti tuhohyönteisten ja myös kirjanpainajan esiintymistä ja tutkii tuhoihin liittyviä syy- ja seuraussuh- teita. Kirjanpainajaseurantaa tehdään yhteistyössä metsänhoitoyhdistysten kanssa. Metsänhoitoyhdistys Mänty- Saimaassa seurannan toteuttaa met- säsuunnittelija Auli Ylikoski. Auli on asentanut 2.5.2018 seuran- taa varten kolme feromonia sisältävää pyydyspulloa Savitaipaleelle, Kas- kein kylään. Sijoituspaikka on viime talvena hakattu kuvio, josta hakkuu- tähteitä ei ole kerätty, eikä uudistus- ta ole vielä tehty. Viereinen kuvio on vanhaa kuusimetsää. Kirjanpainajatuhoja odotettavissa Heli Lamponen / harjoittelija / Mhy Mänty-Saimaa Nyt on oikea aika tarkkailla vanho- ja kuusikoita. Tuulenkaadot sekä lumen katkomat kuuset lisäävät riskiä kirjanpainajatuhoille. Ansat asennettiin viime talvena hakatun uudistusalan reunalle. Auli Ylikoski
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=