METSÄNOMISTAJAT
14 Ilmassa surisee - Metsävaratietoa dronella Metsänhoitoyhdistys testaa ensi kesän aikana metsävaratiedon ke- räämistä lennokin eli dronen avulla. Uudella menetelmällä tavoitellaan tehokkuutta ja tarkkuutta metsävara- tiedon keruuseen. - Kehityksessä on hyvä olla muka- na ja samalla testaamme, mitä kaikkea aineistosta saa irti. Myös menetelmän tarkkuus kiinnostaa, kertoo Mhy Män- ty-Saimaan alueella metsäsuunnittelua tekevä Auli Ylikoski. - Metsäsuun- nittelua voidaan ehkä saada nykyistä kustannustehokkaammaksi ilman, että laatu kärsii, Auli jatkaa. Metsänhoi- toyhdistys haluaa selvittää, mikä uusis- ta metsävaratiedon keruutavoista hyö- dyttää metsänomistajaa eniten. Vielä dronen keräämä data ei kuitenkaan tee kumisaappaita täysin tarpeettomiksi. Drone kerää dataa laserkeilaamalla Droneen on kiinnitetty tiheäpuls- sinen laserkeilain. Dronen avulla laserkeilattu data mahdollistaa yk- sinpuintulkinnan. Yksinpuintulkinta tarkoittaa, että jokaista puuta tarkas- tellaan erikseen. Tarkkojen kolmiulot- teisten aineistojen avulla puuyksilöt voidaan tunnistaa ja mitata sekä arvi- oida niiden keskeisiä ominaisuuksia. Puukohtaisesta datasta saadaan selville muun muassa metsikön yk- sittäisten puiden pituus, läpimitta, puulaji, rungon tilavuus ja sijainti metsässä. Kun metsässä kasvavat puut tunnetaan, voidaan aineiston perusteella laskea metsikkökuvioille keskeiset tunnusluvut, kuten puuston tilavuus tarkemmin. Tulevaisuudessa kotisohvalta omaan virtuaalimetsään? Dronen avulla kerätystä aineistosta voidaan visualisoida 3D-virtuaalimet- sä. Dronella kerätty aineisto muistut- taa läheisesti oikeaa metsää. Tulevai- suudessa kotisohvalta käsin voidaan käydä omassa metsässä virtuaalisesti. Virtuaalimetsässä käyminen voi hel- pottaa myös metsänhoidon suunnit- telua. Esimerkiksi puuston tiheyden havainnollistaminen auttaa harven- nustarpeen arvioinnissa. Puuston lat- vusten koskettaminen toisiaan kertoo harvennustarpeesta niin virtuaalimet- sässä kuin todellisessakin. Uusi kehitys on Mhy Mänty-Sai- maan toiminnanjohtajasta Suvi Kok- kolasta kiinnostavaa. Hän näkee dro- nella kerätyn datan hyödyntämisessä mahdollisuuksia. - Pisteparveen pe- rustuva kuvaus mahdollistaa metsän mallinnuksen ja voisin kuvitella sen kiinnostavan ainakin niitä metsän- omistajia, joilla ei ole mahdollisuutta päästä fyysisesti metsään. Oma met- sä virtuaalisena olisi hieno juttu, Suvi sanoo. Tavoitteena oleva metsävara- tiedon tarkentuminen palvelee myös metsän arvosta kiinnostunutta met- sänomistajaa. Henri Riihimäki Metsävaratieto – perusta metsän tulevaisuuden suunnittelulle Tiina Salminen / Metsäasiantuntija / MHYP OY Metsävaratieto kertoo mitä metsässä kasvaa ja kuinka paljon. Tietoa tarvitaan, kun katsotaan tulevaisuuteen ja suunnitellaan mitä metsälle tehdään. Metsäsuunnitelman hakkuu ja hoitotoimenpide- ehdotukset perustuvat kerättyyn metsävaratietoon. Samoin metsän arvon määritys eli tila-arvio. Metsävaratiedon keruumenetelmiä kehitetään nyt aktiivisesti ja teknologista kehitystä pyritään viemään jatkuvasti eteenpäin. Perinteisesti tieto on kerätty jalan. Miten metsävaratieto kerätään tulevaisuudessa? Dronen avulla kerätystä aineistosta voidaan visualisoida 3D-virtuaalimetsä. Vasemman puolei- sessa kuvassametsikköä on kuvattu ylhäältä käsin. Kuvan oikean alalaidan ruudun sisältämä pis- tepilvidata on visualisoitu virtuaalimetsäksi. Käyttäjä voi tarkastella virtuaalimetsää valitsemas- taan suunnasta. Tässä voidaan havaita säästöpuuryhmä, joka kasvaa varttuneen taimikon yllä. Data kerätään dronen avulla. Henri Riihimäki
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=