METSÄNOMISTAJAT
15 Lamminpää kannustaa metsän- omistajia huolehtimaan metsäomai- suudestaan. Jotta metsänuudista- miseen käytetyt rahat eivät valu hukkaan, on hyvä turvata sijoitus tekemällä taimikkoon varhaisperka- us oikeaan aikaan. Oikein ajoitetut taimikonhoidot antavat sijoitetulle pääomalle noin 6 prosentin vuotuisen tuoton. - Oikea ajankohta lienee noin 4-6 vuoden päästä taimien istuttamisesta, Lamminpää tuumii. Silloin kasvatet- tavat puut ovat noin 0,7-1,5 metrin mittaisia. Useamman vuoden myö- hästyminen varhaisperkauksessa hidastaa Lamminpään kokemuksen mukaan työtä lähestulkoon puolella. Varhaisperkauksessa kaadetaan tai- mikosta lehtipuuvesaikko pois hait- taamasta kasvatettavaa puustoa. Näin istutetuille taimille vapautuu tilaa ja niiden kasvu säilyy vauhdikkaana. Kahden sahauksen taktiikalla Lamminpää hoitaisi taimikot kah- della sahauksella. Ensimmäiseksi teh- dään siis taimikon varhaisperkaus n. 4-6 vuoden kuluttua istutuksesta ja sen jälkeen tehdään varsinaisen taimi- konhoito. Taimikonhoidon Lammin- pää tekisi 4-7m pituudessa. Yleensä puusto on siinä tilanteessa noin 7-10 vuoden päästä varhaisperkauksesta. Taimikonhoidossa puusto harven- netaan varsinaiseen kasvatustihey- teen, joka männyllä on 2000 runkoa/ hehtaari, kuusella 1800 runkoa/heh- taari ja rauduskoivulla 1600 runkoa/ hehtaari. Näin toimimalla päästään- kin jo odottamaan ensiharvennusta. Ennen ensimmäistä harvennusta on katsottava vielä, tarvitseeko pohja hakkuun ennakkoraivauksen vai ei. Rehevillä kasvupaikoilla voidaan jou- tua vielä helpottamaa hakkuukoneen työtä ja varmistamaan hyvä työnjäl- ki poistamalla hakkuuta haittaavaa puustoa. Raivaussahatyöt onnistuvat lähes läpi vuoden Lamminpää ei ole nirso raivaussa- hatöiden ajankohdalle. Taimikonhoi- toja voi raivata ympäri vuoden, pois- sulkien todella lumiset talvet. Myös ennakkoraivauksia voi tehdä milloin vaan. Varhaisperkaukset kuitenkin tehdään kesällä, kun puu on kasvun- sa kasvanut ja lehti on puussa. Lamminpää kannustaa metsän- omistajia hoitamaan taimikot ajallaan. - Metsänhoitoyhdistyksen palveluk- sessa on ammattitaitoisia metsureita, jotka raivaavat taimikkosi kuntoon. Hoitaminen kannattaa, Lamminpää muistuttaa. Metsuri Juho Lamminpää istuttamassa puuntaimia Savitaipaleella. Varhaisperkaukset kuntoon! Johanna Kuikka / Metsäasiantuntija / Metsänhoitoyhdistys Mänty-Saimaa On toukokuun alku ja metsurimme Juho Lamminpää on aloittanut taimien istuttamisen Savitaipaleella. Kyseiseen kohteeseen on suunnitelmissa istuttaa muutama tuhat männyn ja kuusen tainta. Taimien istutusta kestää juhannukseen saakka ja tämän jälkeen Juho siirtyy tekemään taimikon varhaisperkauksia. Hoitamaton metsä ei pankkitiliä lihota Hyödynnä kemera-tuki ja hoidata taimikot kuntoon alle puoleen hintaan! Esimerkki: Taimikon varhaishoidon kustannus: 400 € Kemera-tuki: - 160 € Menot tuen jälkeen yhteensä: 240 € Verovähennys - 30 %: - 72 € Lopullinen kustannus: 168 € Johanna Kuikka
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=