METSÄNOMISTAJAT
3 Tilausmaksu on vähennys- kelpoinen metsä- verotuksessa. sanovat että raha ei kasva puissa. olemme eri mieltä. Vuoden tilausjakso (23 nroa) 85 00 (norm. 155 €) Etusi 70 € TUOTAMME LUKIJOILLEMME KESKIMÄÄRIN 3968 € PAREMPANA TUOTTONA METSÄSTÄ. TILAA METSÄLEHTI JÄSENETUHINTAAN edutjasenelle.fi/mhy tai numerosta 09 315 49 840. Kerro soittaessa, että kyseessä on MHY-jäsenetutilaus. Suomen hallitus on linjannut, että kesäkuun alusta alkaen alle 50 hengen kokoontumiset ovat sallittuja. Lisäksi yli 500 hengen kokoontumiset on kiel- letty heinäkuun loppuun asti. Hallituksen linjauksista johtuen Mhy Mänty-Saimaan tulevalle kesälle suunnitellut tapahtumat ja koulutuk- set joudutaan valitettavasti perumaan. Perinteisesti joka vuosi toistuvia tapahtumia, kuten Metsäiltamia tai Suomenniemen metsätaitokilpailuja ei kuitenkaan unohdeta, vaan ne jär- jestetään taas vuonna 2021. Metsänomistajille on tarjolla kou- lutusta ja tietoiskuja myös verkossa. Tiedotamme koulutuksista www- ja facebook-sivuillamme. Toimintamme koronaepidemian aikana Metsänhoitoyhdistys Mänty-Sai- maa pyrkii omalla toiminnallaan vähentämään tartuntariskejä. Pääpe- riaatteena on koronaviruksen leviämi- sen rajoittaminen ja riskien minimoin- ti, kuitenkin välttäen kohtuutonta haittaa asioiden hoidolle. Lähtökohta- na ovat viranomaisten ohjeet. Työt metsässä eivät ole pysähtyneet ja henkilöstömme on tavoitettavissa. Toivomme metsänomistajien yhtey- denottoja pääsääntöisesti puhelimitse ja sähköisesti. Toimistojemme ovet ovat suljettuina ja osa henkilöstöstä työskentelee kotoa käsin. Sähköiset palvelut helpottavat asi- ointia, mutta edelleen myös henki- lökohtainen asiointi on mahdollista. Järjestämme tapaamiset niin, että tar- tuntariski saadaan pidettyä mahdolli- simman pienenä. Otathan rohkeasti yhteyttä. Olem- me täällä sinua ja metsääsi varten! Tapahtumat peruttu Kesälle 2020 suunniteltu iso tapah- tuma, Farmari-messut Mikkelissä, on siirretty järjestettäväksi vuonna 2022. Mhy Mänty-Saimaan kevätkampan- jassa 2020 liput messuille lunastaneil- le annetaan näin ollen liput vuoden 2022 messuille. Nimilista pidetään tallessa ja toimitamme liput lähempä- nä messuja. Farmari-messut siirtyvät vuoteen 2022
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=