METSÄNOMISTAJAT
7 - Metsänomistajat-brändiprojektin vetäminen vajaa kymmen vuotta sitten oli ehdottomasti metsänomis- tajajärjestön luottamushenkilöurani tärkein saavutus. Hyviä muistoja, luottamusta, yhteistyötä ja hyvää te- kemistä. Annukan mhy-vaikuttajaura alkoi, kun hänet pyydettiin parin valtuusto- vuoden jälkeen vuonna 2007 mhy Ky- menlaakson hallitukseen. Tai oikeas- taan ensin mhy Valkealan, joka sitten fuusioitui mhy Kymenlaaksoksi. Annukan metsänomistajaura sen sijaan oli alkanut jo paljon aiemmin. Hänestä kun tuli metsänomistaja jo 9-vuotiaana. Heidän perheessään on aina puhuttu metsäasioista ja siihen hän haluaa kannustaa muitakin: - Pu- hukaa metsänhoidosta, hoitakaa met- sää ja tehkää puukauppoja yhdessä. On tärkeää, että seuraava sukupolvi oppii metsäasioista mahdollisimman paljon, ettei sitten mene sormi suu- hun, kun yhtäkkiä onkin perintömet- sätilan paperit ja raivaussahat edessä. Annukka tunnustaa olevansa jär- jestöihminen. Hänelle on aina ollut tärkeää olla mukana ja vaikuttaa, jo- ten oli luontevaa lähteä mukaan myös metsänomistajien edunvalvonnassa ja kehittämässä omaa yhdistystä. - Yri- tystä on ainakin ollut, en tiedä sitten tapahtuiko sitä kehitystä ja jos niin mihin suuntaan, Annukka nauraa. Mutta huumorista huolimatta tu- losta selkeästi tuli, sillä uusia paikko- ja metsänomistajien edunvalvontaan avautui ja tarjottiin. Itselleen tärkeä- nä virstanpylväänä Annukka pitää silloista Järvi-Suomen metsänomis- tajaliittoa, jonka hallituksessa hän oli pitkään. – Siellä käytiin todella hyviä keskusteluja ja opin valtavan paljon. Sittemmin Annukka keräsi niin sanotusti koko paketin metsäedun- valvontaa. Erilaisia luottamustoimia kertyi MTK:n metsäjohtokunnan jäse- nyyden ja kakkospuheenjohtajuuden myötä useita eri metsäalan järjestöissä ja säätiöissä. - Tekemistä riitti ja päi- vät venyivät pitkiksi, ainakin silloin kun Metsänomistajat-brändiä yhdes- sä tehtiin. Mutta koen päässeeni vai- kuttamaan niin järjestön kehitykseen kuin koko metsäalan toimijoiden yh- dessä tekemiseen, Annukka sanoo. – Avoimin mielin lähdin aina uu- teen mukaan ja ainakin olen päässyt olemaan ajankohtaisen metsätiedon äärellä ja tapaamaan paljon metsäasi- oille erittäin omistautuneita ihmisiä. Annukka kannustaa kaikkia met- sänomistajia olemaan kiinnostunut omasta yhdistyksestään ja lähtemään mukaan hallintoon. Valtuutettuna oleminen ei vaadi mitään ennakkotie- toja. Riittää että on kiinnostunut met- säasioista ja yhdistystoiminnasta tai haluaa vaikkapa vaan kokoontua sil- loin tällöin samanhenkiseen seuraan. Mhy vaalien ehdokasasettelu on käynnissä. Ilmoittaudu mukaan osoit- teessa mhy.fi/vaalit Metsänomistajajärjestö vei yhdistysaktiivin mukanaan Annukka Kimmo Anne Rauhamäki / viestinnän suunnittelija / MTK - Aina kun näen Metsänomistajat-paidan tai -pipon jonkun päällä, rinnassa läikähtää lämpimästi, tunnustaa metsänhoitoyhdistysvaikuttajana pitkän uran tehnyt lappeenrantalainen Annukka Kimmo, joka nyttemmin on työtehtävien vuoksi joutunut jättämään luottamustoimensa. Täyden palvelun metsäpankki! Osuuspankki on metsänomistajan pankki. Meiltä saat asiantuntija-apua kaikissa metsätalouden rahoitus- asioissa, pankkipalveluissa sekä vakuutuksissa. Kysy lisää Savitaipaleen tai Suur-Savon Osuuspankista tai katso lisätietoja osoitteesta op.fi/metsa Terhi Saiman ja 4Hp Honda 2 880 € Yhdistyksen jäsenenä, nauti kesästä! Varusteet kivaan kesään löydät osoitteesta: karkipyora.fi 020 734 48 44 BF4AHSHNU, uusi hiljainen myynti@karkipyora.fi
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=