METSÄNOMISTAJAT
9 Nykyisestä Kemerasta kannattaa hyödyntää erityisesti nuoren metsän hoidon ja suometsien kunnostus (eli kunnostusojitus) -tukea. Nuoren met- sän hoidon tukea siksi, että tulevassa Metsätalouden kannustejärjestelmäs- sä (Metkassa) ei nykytiedon mukaan tuettaisi pienpuun korjuuta. Nuoren metsän hoidon tuen taso tulee siis las- kemaan nykyisestä. Eli nyt on vajaat kaksi vuotta aikaa hyödyntää nykyis- tä nuoren metsän hoidon tukea, joka on pienpuun korjuun kanssa 430 € hehtaarille. Ilmastonmuutoskeskustelun yhte- ydessä eräs suurimpia puheenaiheita on turvemaiden hyödyntämisen vaih- toehdot tulevaisuudessa. Nyt vaikut- taa siltä, että tulevassa Metkassa kun- nostusojituksen hankkeet painottuvat vesiensuojelun suunnitteluun ja to- teutukseen. Tämän hetken tiedon mu- kaan varsinaista ojien kaivamista ei tuettaisi ollenkaan. Sinänsä muutos ei välttämättä euromääräisesti ole suuri, jos metsänomistajaa tuetaan avokä- tisemmin vesiensuojelun osalta. Ide- ologisesti muutos toki on suuri. Erityi- senä haasteena tulevassa suometsän hoidon tukemisessa on byrokratian kasvaminen: velvoitteiden ja selvitys- ten lisääntyessä kasvavat sekä kustan- nukset että hankkeiden toteutusaika. Siksi kannattaa hyödyntää nykyistä suometsän hoidon tukea: osaamista hankkeen läpiviemiseen löytyy sekä mhy:ltä että viranomaiselta. Suurelta osin tulevan kannustejär- jestelmän työlajit tulevat olemaan nykyisen tuen kaltaisia. Päätöksiä tu- kimuodoista ei kuitenkaan vielä ole, joten seuraavaksi esiteltäviin työla- jeihin kannattaa suhtautua pienellä varauksella. Tarkoitus on tukea tai- mikon ja nuoren metsän hoitoa (yh- distetty työlaji), metsäteiden rakenta- mista ja perusparannusta, suometsien hoitoa, kulottamista sekä ennallista- mis- että uudistamisen toimena ja ter- veyslannoitusta ainakin turvemaille. Tulevaan kannustejärjestelmään tu- levat vaikuttamaan entistä enemmän vihreät arvot (esim. EU:n energia- ja ilmastopolitiikka sekä EU:n ympä- ristöpolitiikka), joten luonnonhoito- hankkeiden ja ympäristötuen työlajit ja eurot lisääntyvät. Nähtäväksi jää, väheneekö byrokra- tia Metkan myötä ja hyödynnetään- kö digitalisaatiota enemmän esim. päätöksissä ja valvonnassa. Mahdol- lisuudet näihin ovat ja tähänkin vai- kutetaan Metsänomistajat-ketjussa. Tulevasta kannustejärjestelmästä ei kuitenkaan ole vielä päätöksiä - ny- kyisen Kemeran voimassa ollessa sitä kannattaa hyödyntää loppuun asti. Ole yhteydessä omaan mhy:si - to- dennäköisesti metsissäsi on Kemera- kohteita. Tuleva metsätalouden kannustejärjestelmä (Metka) Samuli Kokkoniemi / MTK Metsälinja / Kenttäpäällikkö Nykyinen valtion tuki yksityismetsätalouden harjoittamiseen, eli Kestävän Metsätalouden Rahoituslaki (Kemera) on nykytiedon mukaan voimassa v. 2021 loppuun saakka. Alun perin nykyisen kannuste- järjestelmän oli tarkoitus päättyä tämän vuoden loppuun, mutta EU:n suuret haasteet (Brexit, komission vaihtuminen jne.) ovat viivästyttäneet Yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) päivitystä, mikä on edellytys uusien kansallisten tukien notifioimiseksi. Aleksi Mustonen Aleksi Mustonen Samuli Kokkoniemi
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=