METSÄNOMISTAJAT
11 Olen pienestä pitäen liikkunut luonnossa marjastaen ja sienestäen. Tätä kautta metsäala on ollut korkeal- la omissa kiinnostuksen kohteissani. Vietin peruskouluikäisenä aikaa met- säkoneiden kyydissä, kun naapurei- den metsiä korjattiin. Omalla perheel- läni ei ole ollut kuitenkaan varsinaista metsätilaa. Olen osallistunut kuiten- kin pienestä pitäen pieniin metsätöi- hin, jotka ovat olleet pääsääntöisesti polttopuiden tekoa. Harjoittelussa olen päässyt kerta- maan ja tekemään käytännössä sellai- sia asioita, mistä olen koulussa saanut hyvät valmiudet. Maastotyöskentely on tullut tutuksi esimerkiksi leimi- koiden nauhoittamisen ja metsikkö- kuvioiden tarkastelujen kautta aina leimikon tekemiseen asti. Olen pääs- syt harjoittelun aikana tekemään mo- nipuolisesti monia muita metsäasian- tuntijan työtehtäviä. Peruskoulun päättyessä tiesin jo mihin kouluun haluan tulevaisuudes- sa hakea. Tavoite oli metsätalousinsi- nöörin koulutusohjelma Mikkelissä. Lukion käytyäni pääsinkin ammatti- korkeakouluun sisälle opiskelemaan alaa. Enkä ole katunut päätöstä vielä kertaakaan. Koulussa lähdetään liikkeelle metsäalan perusteista kuten metsä- tyypeistä, kasvien ja puulajitunnis- tuksesta sekä puustonmittauksesta. Kouluajan kuluessa syvennytäänmet- säalan kaikkiin eri osa-alueisiin ja sa- malla myös muistetaan koulutuksen taloudenhallinnan puoli. Luontoar- vojakaan ei koulutuksessa unohdeta. Koulu ei kuitenkaan tästä huolimatta pysty tarjoamaan samanlaista oppia kuin työelämä, jotenka on erittäin tär- keää päästä käyttämään sekä sovelta- maan opetettuja taitoja käytännössä. Metsänhoitoyhdistykset ovatkin yksi merkittävimmistä harjoittelupaikko- jen tarjoaja meille opiskelijoille. Valmistuttuani toivon pääseväni työskentelemään metsänomistajien kanssa metsäasiantuntijana. Mieles- täni Suomen metsäluonto on arvokas luonnonvara, sitä kannattaa käyttää järkevästi pyrkien hoitamaan tarvitta- vat metsänhoitotyöt oikea-aikaisesti. Meidän luontoamme pystytään hyö- dyntämään useilla eri tavoilla ja myös näkemään metsät puilta. Näin mei- dänkin jälkipolvillemme on perintönä laadukkaat metsät ja puhdas luonto. Huomisen metsäammattilainen Markus Nuolinko | Harjoittelija | Mhy Mänty-Saimaa Tervehdys metsänhoitoyhdistyksen jäsenille. Olen Markus Nuolinko 23-vuotias metsätalousinsinööri- opiskelija Mikkelistä. Vietän kesän työharjoittelun merkeissä Metsänhoitoyhdistys Mänty-Saimaalla pääasiassa Mäntyharjun toimipisteellä. Harjoittelun aloitin huhtikuun alussa ja nyt harjoittelu on edennyt puoliväliin. Opiskeluita Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa minulla on takana kolme vuotta ja koulu alkaakin olemaan viimeisillään. Myös nuori Martta koira oli mukana valokuvaamisessa. Markus Nuolinko
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=