METSÄNOMISTAJAT

6 Metsäpäivien ohjelma sijoittui aa- mupäivälle, jonka aikana lapset ja nuoret kiertelivät eri toimijoiden ras- teja. Metsänhoitoyhdistyksen pisteel- lä he pääsivät tutustamaan metsän- hoidon perusteisiin sekä pohtimaan esimerkiksi mihin kaikkeen puuta voidaan käyttää. ”Lapsissa on tulevaisuus”, vanha sanonta kuuluu, niinpä halusimme tuoda metsäalaa esille vahvana toi- mijana Suomessa. Puuteollisuus ja metsäala ovat yksi merkittävimmis- tä bruttokansantuotteen tuottajista maassamme. Monet lapset olivatkin innokkaita kuuntelemaan ja arvuutte- lemaan esimerkiksi puutuotteita sekä Alakoululaisten metsäpäivät Savitaipaleella Markus Nuolinko & Timo Kontunen | Harjoittelijat | Mhy Mänty-Saimaa Metsänhoitoyhdistys Mänty-Saimaa oli mukana 4H-yhdistyksen järjestämissä alakoululaisten metsäpäivissä Savitaipaleella. Metsäpäivät vietettiin viikolla 21. Tiistaina ja keskiviikkona olimme Europaeuksen koululla. Heituinlahden koululla vietettiin perjantai. Alkukesäinen sää suosi innokkaita koululaisia ja onneksi sateelta vältyttiin. Timo Kontunen Timo Kontunen Sää suosi innokkaita koululaisia ja sateelta vältyttiin. Puun iän laskemista vuosilustoista.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=