METSÄNOMISTAJAT
11 Vapaa-ajan asukkaalle lä- himetsän uudistushakkuu voi olla ikävä yllätys. Metsän- omistajalla on oikeus hakkui- siin omistamallaan maallaan metsälain mukaisesti, eikä tavallisella metsämaalla ole lakiin perustuvia rajoituksia maisemallisilla syillä. Kaa- voitetuilla alueilla on nou- datettava kaavan ja kunnan viranomaisten määräyksiä. Metsänhoitosuositusten mukaan rannoilla tulisi mai- sema ottaa korostetusti huo- mioon, sillä kauniissa järvi- maisemassa maisemavauriot korostuvat. Rantaan suosi- tellaan jätettäväksi vaihtele- van levyinen suojavyöhyke, jolta voidaan poimia yksit- täisiä puita. Mieluimmin jä- tetään elinvoimainen säästö- puuryhmä suojavyöhykkeen yhteyteen kuin yksittäisiä muotopuolia puita ympäri hakkuualaa. Rantametsän kiertoajan pidentäminen ja luontaisen uudistamisen suosiminen voi- vat olla maisemallisesti perus- teltuja. Nopea uudistaminen ja ajallaan tehty taimikon- hoito ovat myös maiseman- hoitoa. Rantametsässä ovat usein myös sopivat olosuhteet eri-ikäisrakenteisen metsän kasvattamiselle, jos alue ha- lutaan pitää jatkuvasti puus- toisena. Maisemanvuokraus on mahdollisuus Jos hakkuuseen tuleva metsikkö on lähistön vapaa- ajanasukkaalle tai matkailu- yrittäjälle erityisen tärkeä, on maisemanvuokraus yksi rat- kaisu. Maisemanvuokraus on vapaaehtoinen sopimus, jossa metsänomistaja sopii metsän- käsittelystä tavanomaisesta poikkeavalla tavalla ja saa sen aiheuttamasta haitasta korvauksen. Maisemanvuokrauksen sopimuksessa määritellään mahdollisimman tarkasti sopi- muksen kohde ja mitä sillä saa tai ei saa tehdä. Sopimus voi koskea esimerkiksi uudista- mishakkuun siirtämistä tietyk- si ajaksi eteenpäin, metsikön säilyttämistä hakkuissa leh- tipuuvaltaisena, tavanomais- ta runsaampaa säästöpuiden määrää tai leveämpää suoja- vyöhykettä. Maisemanvuok- rauksen sopimus on määrä- aikainen ja purettavissa, jos tilanne olennaisesti muuttuu. Maisemanvuokraukses- ta maksettavan korvauksen määrä on tapauskohtainen ja osapuolten kesken sovittava. Valmiita taulukoita tai las- kentakaavoja ei ole olemas- sa. Esimerkkejä toteutuneista sopimuksista ei ole julkisesti käytettävissä. Monet metsänomistajat ja vapaa-ajan asukkaat ovat ol- leet kiinnostuneita maiseman- vuokrauksesta, mutta tarvitaan vielä lisää tietoa ennen kuin sopimuksiin päästään. Met- säkeskuksessa on meneillään EU:n rahoittama Metsämaise- ma mieleiseksi – hanke, jossa tiedotetaan niin maiseman- vuokrauksen menettelytavoista kuin maiseman huomioon ot- tavista metsänkäsittelytavoista. Tarja Hämäläinen Suomen metsäkeskus Kaakkoinen palvelualue Uudistushakkuu muuttaa maisemaa. Toisaalta iäkkään kuusikon harventaminenkin voi olla huono ratkaisu. Tuuli voi tehdä tepposen. Jokaisen kohteen maisemaa säilyttävä käsittely on mietittävä erikseen. Kuvat: Tarja Hämäläinen Rantametsien käsittelyyn on vaihtoehtoja Järvi-Suomessa met- sätaloudella ja vapaa- ajan asumisella on suuri merkitys aluetaloudelle. Joskus niiden intressit menevät ristiin, ja met- sätalouden toimenpitei- tä arvostellaan ankarasti julkisuudessa. Hyvällä suunnittelulla ja ennak- kokeskusteluilla voidaan ristiriitatilanteita välttää tai ainakin lieventää. Rantametsä voidaan jättää käsittelemättä tai käsitellä varovaisesti,mikäli maisema halutaan säilyttää.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=