METSÄNOMISTAJAT

15 ”Virtaavan veden äärellä asuu onnellisia ihmisiä.” En asu virtaavan veden äärellä, mutta pääsen sinne viides- sä minuutissa, jos on tarve. Tarve tulee silloin, kun savu nousee korvista tai kaipaan muuten rauhoittumista. Mi- käli valitsen lyhyimmän reitin sijaan hankalamman ja pi- demmän, saan purettua suu- rimman kiukkuni jo matkalla. Sen lisäksi, että virtaavan veden tuijottaminen ja veden äänen kuuntelu on minulle meditaatiota, käymme joen varrella usein myös metsä- retkellä lasteni kanssa. Silloin reittimme kulkee aina luon- nontilaisen kuusikon kautta. Käävät, isot kuuset ja kaatu- neet rungot kuuluvat maise- maan. Kuljemme osin hirvien kanssa samaa polkua. Joen varrella hypitään kivillä, hei- tellään tikkuja jokeen seura- ten niiden kulkua pyörteissä ja ongitaankin leikisti. Mones- ti repussa on mukana eväät ja nuotiopuut. Oheisella paikalla ei ole vi- rallista suojelustatusta. Se on siis talousmetsää. Oikeasti se on kaikkea muuta. Suvi Kokkola Täyden palvelun metsäpankki! Osuuspankki on metsänomistajan pankki. Meiltä saat asiantuntija-apua kaikissa metsätalouden rahoitus- asioissa, pankkipalveluissa sekä vakuutuksissa. Kysy lisää Savitaipaleen tai Suur-Savon Osuuspankista tai katso lisätietoja osoitteesta op.fi/metsa Taimitapion taimien hyvää kasvua, ter- veyttä ja elinvoimaa varmistavat mm. • hyvälaatuinen siemenaines • nykyaikainen kasvatustekniikka • huolellinen ja osaava hoito Laajasta valikoimastamme löydät oikeat taimet eri istutuskohteisiin. www.taimitapio.fi Taimitapion toimittamiin männyn ja kuu- sen taimiin on mahdollista saada pitkä- vaikutteinen ja ympäristöystävällinen Tukki-Tapio-käsittely tukkimiehentäin torjuntaan. Kysy lisätietoa Tukki-Tapiosta ja mah- dollisuuksista sen käyttöön jo nyt. Tukki-Tapio-käsittelyn taimille saa vain Taimitapiolta. Uutta tehoa tuhotorjuntaan antaa patentoitu TUKKI-TAPIO Elinvoima Terveys Hyvä kasvu Kuvat Suvi Kokkola Kerro oma ympäristötekosi tai lempipaikkasi Mhy Mänty-Saimaa kerää jäseniltään kuvia ja tarinoita kuvien takaa. Teemana on metsien monimuotoisuus ja monikäyttö. Palkitsemme parhaat kuvat ja tarinat tuotepalkinnoin ja julkaisemme ne seuraavissa lehdissämme ja nettisivuillam- me. Voit kertoa lyhyesti tai pitkästi. Sana on vapaa. Alla yksi esimerkki. Kuvat ja tarinat voi lähet- tää osoitteeseen: katja.havo- hamalainen@mhy.fi Metsäretkien ja rauhoittumisen paikka

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=