METSÄNOMISTAJAT
5 Joskus kauan sitten puut kuorittiin, jolloin mitat- tiin kuoretonta tilavuutta. Kuitenkin jo useiden vuo- sikymmenien ajan puut on mitattu kuorellisena, josta on muodostunut vakiintu- nut mittaus- ja kauppatapa. Viime vuosina puunostajien toiminta- ja mittaustapa on kuitenkin muuttunut siten, että puun tilavuuden mit- taus ei välttämättä ole enää samanlainen eri ostajilla! Metsänomistaja ei voi siis enää luottaa täysin siihen, että kaikki puunostajat saa- vat samoista puista saman tilavuuden. Tämä koskee niin pystykauppaa kuin hankintakauppaakin. Mittaustulokseen vai- kuttavia tekijöitä on mo- nia. Hakkuu- tai hankin- tasopimuksella sovitaan aina mittausmenetelmä ja mittaustapa. Jo tässä vai- heessa ratkaistaan siis se, miten puut mitataan. Sa- malla ratkaistaan myös se, mitataanko puut kuorelli- sena vai osakuorellisena. Hakkuukonemittauksessa puut mitataan käytännössä kuorellisena, mutta esim. kuitupuun tehdasmittauk- sessa tai painomittauksessa puut mitataan osakuorellise- na. Myös sahat ovat tukkien mittauksessa osin siirtyneet osakuorelliseen tilavuuden mittaukseen. Kuoren osuus puun tila- vuudesta on 8-15%. Kes- kimäärin kuoren osuus on noin 12%. Ei ole siis ollen- kaan merkityksetöntä, mi- kä mittausmenetelmä, mil- lainen mittaustapa ja mikä mittauspaikka on myyjän ja ostajan välisessä sopimuk- sessa yhteisesti valittu ja rastitettu. Metsänomistaja ei yleen- sä puukaupassa voi päättää tarkkaa hakkuuajankohtaa. Metsänomistajan kannalta hakkuuajankohdalla on kui- tenkin todella paljon mer- kitystä, jos hakkuu tehdään kuoren irtoamisen aikaan. Mikäli puolet kuoresta on irronnut, niin kahden eri mittausmenetelmän tilavuu- sero on 6% eli kuorellisen ja osakuorellisen mittaustu- loksen ero. Sama koskee ko- ko puukauppatuloa. Tässä tapauksessa osakuorellinen mittausmenetelmä tuot- taa 6% vähemmän rahaa pankkitilille kuin kuorelli- nen mittaustapa. Ole siis tarkkana puu- kauppaa tehdessäsi, millä tavalla puut sovitaan mi- tattavaksi. Hakkuukone- mittauksessa puut mitataan kuorellisena, sen jälkeen alkaa ainakin teoriassa mit- taustuloksen pieneneminen. Omasta metsänhoitoyhdis- tyksestäsi saat apua ja neu- voa kaikkiin puukauppa- ja mittausasioihin. Tätä erityis- asiantuntemusta kannattaa ehdottomasti kysyä ja käyt- tää hyväksi puukauppaa tehdessäsi. Pauli Rintala, Kenttäpäällikkö, MTK Metsälinja Mittaako ostaja puusi kuorellisena, kuorettomana vai osakuorellisena - tiedätkö? Puun tilavuutta mitataan eri maissa eri tavalla. Yleensä mittaus tapah- tuu joko kuorellisena tai kuorettomana tilavuute- na. Myös Suomessa puun mittaus on vaihdellut ajan saatossa. Minna Lautala
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=