METSÄNOMISTAJAT

8 - Valmistuin 2014 metsäkoneen kuljettajaksi ja olin sen jälkeen pariin otteeseen Otavan sahalla tukinlajittelussa ja pyöräkuormaajan puikoissa. Armeijan kävin siinä vä- lissä, Salomaa kertoo. Syksyllä 2016 alkoivat metsätalous- insinöörin opinnot Mikkelissä. Tehtävät vaikeutuivat kesä kesältä Vaikka työnantaja ja toimipiste on ollut kaikissa harjoit- teluissa sama, työtehtävissä on edetty nousujohteisesti kohti oikeita metsäasiantutijan töitä. - Ensimmäisenä ke- sänä parin kuukauden harjoittelu oli lähinnä taimirallia. Joitakin korjuujäljen tarkastuksia tein siinä sivussa, Salo- maa kertoo. Seuraavana vuonna työt koostuivat lähinnä metsänhoitotöiden organisoinnista. - Huolehdin metsurei- den ja maanmuokkaajien työmaista ja tein tilejä. Lisäksi nauhoitin leimikoita ja tein laadunvalvontaa. Viimeinen opintoihin liittyvä harjoittelu alkoi jo kuluvan vuoden huhtikuussa. Tästä pestistä sovittiin jo edellissyk- synä. -Meillä oli tiedossa selkeä tarve osaavalle apuvoi- malle. Keväällä on korjuu- ja metsänhoitopuolella monta rautaa tulessa, toiminnanjohtaja Suvi Kokkola kertoo. - Tä- män lisäksi haimme taas muutaman harjoittelijan avoimen haun kautta. Mennyt kesä sisälsi Salomaalla kaikkea aiemmin tehtyä, mutta työ oli entistä itsenäisempää ja sisälsi myös asia- kaspalvelua. – Olen antanut hommiksi myös ihan oikeita metsäasiantuntijan töitä. Ja hyvin niistä on selvitty, har- joittelun yksi opastaja Tuomo Kontinen toteaa. Kontinen on seurannut Salomaan tekemisiä ja käynyt tarkastamassa niitä myös maastossa. – Olen saanut hyvin palautetta. Vä- lillä on toki pitänyt itse kysellä, mutta aina on neuvottu ja opastettu, Salomaa vahvistaa. Nöyryyttä ja joustoa vaaditaan Oma-aloitteisuus on Salomaan mukaan yksi tärkeimpiä harjoittelijan ominaisuuksia. Myös tietynlainen nöyryys on suotavaa. -Jos oikeasti haluaa oppia, pitää myöntää epävarmuutensa ja osata kysyä neuvoa. Avoin mieli ja ah- kera asenne helpottavat myös, Salomaa listaa. Metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijan työssä Salomaa arvelee parhaiten pärjäävän niiden, jotka ovat valmiita irtautumaan omista mielipiteistään ja tunnistamaan asi- akkaan tarpeet. – Metsänomistaja voi tehdä omalla omai- suudellaan periaatteessa mitä vaan. Toki pitää kertoa ammattilaisen näkemys, mutta omaa aatetta ei saa liikaa tuputtaa, Salomaa pohtii. Mhy:n metsäasiantuntijan työ on hyvin paljon erilaisten asiakkaiden kanssa keskustele- mista ja erilaisten toimenpiteiden suunnittelua. - Ihmisten kanssa on pärjättävä, kaavoihin ei saa kangistua ja on olta- va ajan hermoilla. Salomaa arvioi kuluneen kesän lisänneen hänen ammat- titaitoaan ainakin asiakaspalvelussa. Lisäksi tietojen kir- jaaminen järjestelmään on tärkeää, sillä esim. työmaiden lisätietojen pitää siirtyä muillekin läpi toteutusketjun. - Mukavinta kesässä oli se, että minuun luotettiin ja sain tehdä töitä itsenäisesti. Haastavinta olivat erityistä tarkkuutta vaativat metsänmittaustyöt, joissa ei saisi teh- dä virheitä. - Niissä piti vaan mitata tarpeeksi ja unohtaa ”mutu”. Lähitulevaisuudessa Salomaa viimeistelee opintojaan. Valmistumisen jälkeen tavoitteena on se ensimmäinen oikea metsäalan työ. Laakereilleen Salomaa ei aio jäädä. - Olen sen verran vaihtelunhaluinen, että jotain muutosta varmasti kaipaan sittenkin, enkä näe itseäni samassa hom- massa eläkeikään asti. Suvi Kokkola Suvi Kokkola Nöyryys ja halu oppia tekevät ammattilaisen Tuula Hietanen / toimistopäällikkö / Mhy Mänty-Saimaa Ristiinalainen Antti-Ville Salomaa on ollut kolmena kesänä Mhy Mänty-Saimaan Ristiinan toimistolla harjoittelussa. Metsätalousinsinööriopintoja edelsivät metsäkoneenkuljettajan tutkinto ja työt Otavan sahalla. Tuleva metsäammattilainen haluaa, että jokainen metsänomistaja voi päättää itse metsänsä käsittelytavoista. Hänen roolinsa on kertoa faktat. Mhy Mänty-Saimaa työllistää yleensä muutaman harjoittelijan kesässä. Paikat tulevat julkiseen hakuun mhy.fi -sivustolle vuodenvaihteessa. Ennen maastoon lähtöä perehdytään taustatietoihin. Vaikka paikannuslaitteet ovat kehittyneet huimasti, kuitunauhaa tarvitaan edelleen. Salomaalle nauhan veto maastoon on tullut tutuksi.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=