METSÄNOMISTAJAT
15 Simo Honkanen syntyi 26.3.1948 Pertunmaalla. Lapsuu- denkodissa Hartosenpäässä seurana olivat äidin ja isän lisäksi viisi muuta sisarusta. Ensimmäinen kaivinkone hankittiin Olavi-veljen kans- sa jo ennen armeijan käyntiä vuonna 1966. Hankintaa rahoitettiin hevosrahdilla. Alkuun töitä tehtiin kahdessa vuorossa ja päivät venyivät. Aikaa myöden kalustoa lisät- tiin. Kaivureiden tukikohta on edelleen lapsuuden kodin pihapiirissä. Mäntyharjuun Simo muutti vaimonsa Lean kanssa 1974. Vaikka töitä tehtiin kovasti, niin pyhä oli aina pyhä. Lap- suudenkodista saatu kristillinen arvomaailma kantoi läpi elämän. Perheelle ja suvulle on löytynyt aina aikaa. Sun- nuntaisin käytiin yleensä kirkossa ja herättäjäjuhlat olivat kesäisin vakiotapahtuma. Auttavainen mies piti huolta myös vaimon sukulaisista ja oli taustatukena monessa asiassa. Pohdiskeleva ja kek- seliäs Simo löysi ratkaisuja arjen haasteisiin. Simolla oli kyky hahmottaa asioista kokonaiskuva. Ja jos hän oli jostain asiasta varma, hän pystyi tekemän nopeita ratkaisuja ja toimimaan. Kesämökin hankinta oli yksi täl- lainen päätös. Sarkaveden rannalla olevasta kesämökistä tulikin hänelle tärkeä paikka. Työnsä Simo hoiti aina tunnollisesti. Rauhallisen miehen ammattitaito ja kokemus olivat omaa luokkaansa. Muihin yrittäjiin hän suhtautui auttavaisesti ja siirsi näin myös osaamistaan eteenpäin. Simon kuolema oli äkillinen. Kaivinkoneen korjaustöis- tä tajuttomana betonilattialta löydetty mies menehtyi seu- raavana päivänä 6.3.2021 Mikkelin keskussairaalassa. Simoa kaipaamaan jäivät perheestä leski, kaksi lasta ja kolme lapsenlasta, jotka olivat Simolle kaikki kaikessa. Pappa jaksoi leikkiä ja touhuta. Kaipaamaan jäivät myös suku, ystävät, asiakkaat ja monet muut. Metsä oli Simolle tärkeä paikka ja tutuksi se reilun vii- denkymmen työvuoden jälkeen tulikin. Monessa metsäs- sä näkyy Simon kädenjälki. Simon muisto elää näin ollen vielä pitkään. Lea Honkasen haastattelun pohjalta Suvi Kokkola Muistoissamme Simo Honkanen 26.3.1948 – 6.3.2021
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=