METSÄNOMISTAJAT
19 Jari Kasurinen esittelemässä ampumaansa saalistaan. Suosimme lentolevitystä, koska silloin ei tarvitse huomi- oida maapohjan kantavuutta. Lentolevitys on myös suu- remmilla pinta-aloilla kannattavin ja nopein lannoitusta- pa. Lentolannoitushankkeita aloitetaan toteuttamaan, kun hankkeiden koko ylittää alueella yli 10 hehtaaria. Kannat- tavuus tietenkin paranee mitä suurempi alue saadaan ker- ralla käsittelyyn. Lannoittamisen porkkanat Paremman metsänkasvun lisäksi metsänomistaja voi huomioida metsäveroilmoitusta tehdessä metsälannoi- tuksen kuten muutkin metsätaloudenharjoittamiseen kohdistuneet menot. Vähennykset voidaan tehdä suoraan saman vuoden verotukseen. Mikäli kohteella on boorin puutetta, kohteelle voi ha- kea Metsäkeskuksen myöntämää kemera-tukea metsän terveyslannoitukseen. Turvemailla terveyslannoitukseen käytetään tuhkaa, koska siellä yleisesti kasvua haittaava tekijä on fosforin puute. Terveyslannoituksen kemera-tuki kattaa 30% lannoi- tuksen kokonaiskustannuksista. Lannoitusta tehtäessä huomioidaan ympäristövaikutukset ja mahdolliset haitat ehkäistään mm. riittävillä etäisyyksillä vesistöistä. Tukea voidaan myöntää kun yksittäisen kuvion koko on vähin- tään 0,5 hehtaaria ja kokonaispinta-ala hankkeelle on vä- hintään kaksi hehtaaria. 6 lehteä + digitilaus jäsenetuhintaan 59, 00 VAIN Aarteen tilausmaksu on vähennyskelpoinen metsäverotuksessa! Psst... metsänhoitoyhd Metsänomistajan paras ystävä. Tilaa Aarre ja tiedät enemmän metsäsi tuotosta ja hyvinvoinnista. Katso kestotilaajan monet edut ja tilaa lehti osoitteesta aarrelehti.fi/jasenetu JÄSENETU Tarjoushinta voimassa 31.12.2021 asti ja koskee vain uusia kotimaan tilauksia.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=