METSÄNOMISTAJAT
Metsänomistajat 2 Tuossa käden ulottuvilla on nippu minulle tärkeitä papereita, mm. puukauppojen tarjouksia. On myös allekirjoittamattomia tilinpäätöksiä, Metsänhoitoyh- distysten Palvelu Oy:n (MHYP) kokouksen muistiin- panoja ja Mhy Päijät-Hämeen johtajan Jari Yli-Talosen laatima puukauppa- ja työtilannekatsaus. Puukauppatarjouksia saimme leimikoista yhteen- sä 10 kappaletta. Jotenkin tuo pyöreä määrä laittaa hymyilemään, kun on totuttu neljään-viiteen tarjouk- seen, tosin syksyllä tuli jo 9 tarjousta. Tarkemmin tarjouksiin tutustuttuaan saattaa tuo hymy jopa levitä: hinnat ovat selkeästi nousseet viime vuodesta. Nyt vain neuvottelemaan hakkuu- ajankohdista, ennakoiden määrästä ja maksupäivistä - sellaista pientä mukavaa puuhastelua. MHYP:n kokous käytiin Teams-kokouksena: 45 edustajaa ympäri Suomen ratkoivat visaisia asioita etänä. Etukäteen kokousta mainostettiin MHYP:n tär- keimmäksi kokoukseksi sitten perustamiskokouksen. No hieman halju kokemus tuo kokous kuitenkin oli, puheenvuoroja käytettiin tosi vähän, verrattuna vaikka Mhy Päijät-Hämeen hallituksen kokouksiin. Tärkein päätös oli metsänomistajien extranetin raken- tamisen aloittaminen. Hyvä asia, mutta kun tuota oh- jelmaa esiteltiin, näytti se valitettavasti aivan samalta kuin kaikki muutkin tuon tapaiset sovellutukset. Toivotan kuitenkin tuon 2,2 miljoonan euron oh- jelman rakentajille onnea valmistelutyössään: jospa nyt sitten viimeinkin tärppäisi, eikä kävisi niin kuin Kuutiolle, johon meni myös miljoonia, mutta hyödyt jäivät ohueksi. MHYP:n hallitus uusiutui kolmella edustajalla ja mhy-kentän edustus vahvistui olennaisesti. Siinäpä päivän mittaisen läppärikokouksen tärkein sisältö olikin. Jari Yli-Talonen oli laatinut ansiokkaan tilannekat- sauksen yhdistyksemme nykytilasta. Työtilanne, ku- ten puukauppakin, laittaa hieman hämmästelemään, miten viime vuodesta - jota pidettiin huippuna - voi- daan vain kulkea ylöspäin lähes kaikissa osioissa. Minulle tärkeä kassatilannekin näyttää hyvälle: mak- suvalmiutta on ja esimerkiksi tulospalkkiot tilitetään pikapuolin. Kiitos koko henkilöstölle. Itseasiassa aivan mahtavaa! Nyt reippaasti leimikoita myyntiin! Voihan olla, että huippukausi ei enää jatku pitkään. Nyt on hyvä kevät laittaa myös metsäpalstoja myyntiin. Ostajia kyllä löytyy, myös yhteismetsäosuuksilla on kova kysyntä. Yhteismetsä Päijät-Hämeen nimenmuutos eteni todella rivakasti ja nimi on nyt virallisesti METSÄN- OMISTAJIEN YHTEISMETSÄ. Uusi nimi helpottaa uusien liittyjien asemaa ympäristökunnissamme: nimellä ei ole nyt rajattu reviiriä millään tavoin. Metsänomistajien yhteismetsä toivottaa nyt neuvot- telemaan liittyjiä niin idästä, etelästä, lännestä kuin pohjoisestakin. Tervetuloa juttusille! Mielestäni Suomen hallituksen tulisi nopeasti miettiä, miten se voisi vielä vahvistaa Suomen ns. ”puujalkoja”, niillä kun kuitenkin ylös noustaan. Toivottavasti jaksatte punnertaa, niin pientoimijat kuin valtavat konsernit: nyt jos koskaan tarvitaan yhteisvoimaa, uusia ideoita ja kovaa työtä. Luullakseni baana on nyt teille ja meille auki, ei muuta kuin menoksi. Mhy Päijät-Häme kelpaa hy- väksi esimerkiksi. PS. Syksyllä on mhy:n valtuustovaalit. Uusia val- tuutettuja tarvitaan aina, lähde mukaan! Suomi elää metsästä nyt ja jatkossa. Metsäsektorin toimivuus on kansantalouden tukijalka. Me työllis- tämme ja luomme ostovoimaa maakuntiin sekä pa- nostamalla puukauppaan pidämme kansantalouden pyörät pyörimässä. Juuri nyt olemme ennen näkemättömän yhteis- kunnallisen tilanteen keskellä, emmekä tiedä kuinka pitkä tästä tulee. Poikkeusolot ja talouden epävarmuus näkyvät ensimmäisenä yrittäjien työllisyydessä. Me metsän- hoitoyhdistykset olemme merkittävä alueellinen työl- listäjä. Pyrimme nyt kaikin keinoin työllistämään urakoitsijoitamme, ja metsäasiantuntijamme etsivät jatkuvasti uusia työmaita metsureille, maanmuok- kaajille ja puunkorjuuketjuille. Metsäsektorin yritysten lomautusriskin hälven- täminen onnistuu parhaiten, kun metsissä jatkuvat puukauppa ja hoitotyöt mahdollisimman normaalisti koronaviruksesta huolimatta. Metsässä työskennel- lään yksin, eikä virus leviä siellä. Metsänomistajilta toivomme nyt aktiivista panos- tusta puukauppaan ja metsänhoitoon. 600 000 suo- malaista metsänomistajaa voi omalta osaltaan tehdä paljon sen eteen, että yhteiskunta pysyy käynnissä ja tästä poikkeustilanteesta noustaan mahdollisimman vähillä vaurioilla. Metsissä on satojen tuhansien hehtaarien hoito- ja harvennusrästejä. Kemeravarojakin on hyvin käytet- tävissä. Puukauppatulotkin tulevat monelle tarpee- seen, kun tulot muualta käyvät epävarmaksi. Metsäteollisuudelta toivomme tässä tilanteessa rei- lua hinnoittelua ja yhteiskuntavastuullista toimintaa, niin että yhdessä kansakuntana selviämme näistä haastavista ajoista. Olemme koko metsänhoitoyhdistyskentän toimes- ta vedonneet metsänomistajakuntaan. Toivomme, että mahdollisimman moni metsänomistaja lähes- tyisi oman metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijaa puhelimitse tai sähköpostilla, jotta metsureille ja koneyrittäjille olisi tulevana kasvukautena töitä ja tarpeettomilta lomautuksilta vältyttäisiin. Pidetään yhdessä pyörät pyörimässä! PUHEENJOHTAJALTA PÄÄKIRJOITUS PÄÄTOIMITTAJA: JARI YLI-TALONEN p. 040 848 4861 TOIMITUSKUNTA: MARI SARVAALA p. 044 342 0068 SIVUNVALMISTUS: Salon Seudun Sanomat Oy PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas 2020 Painosmäärä 5 500 kpl OSOITTEENMUUTOKSET: p. 03-855 4300 tai paijathame@mhy.fi KANSIKUVA: MARI SARVAALA PIKKUKUVAT VASEMMALTA: Metsänomistajat PÄIJÄT-HÄME ts i t j METSÄ-SAVO Jäsenlehti 1/2020 PEFC/02-21-13 PEFC-sertifioitu Tähän tuotteeseen käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista www.pefc.fi JARMO POUTIAINEN PUHEENJOHTAJA MHY PÄIJÄT-HÄME JARI YLI-TALONEN JOHTAJA MHY PÄIJÄT-HÄME HENRI RIIHIMÄKI, MINNA LAUTALA Metsänomistajilta toivomme nyt aktiivista panostusta puukauppaan ja metsänhoitoon. Pidetään työt käynnissä metsissä Nyt jos koskaan tarvitaan yhteisvoimaa, uusia ideoita ja kovaa työtä. Vuoden kuudestoista työviikko
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=