METSÄNOMISTAJAT
Metsänomistajat 24 Huhtikuisena aamuna aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, kun olen Veik- ko Salon työmaalla Padasjoen Taulun teollisuusalueella. Pian paikalle saapuu klapiholistiksi itseään tituleeraava metsämies. Salolla on peräkärry täynnä halkomista odottavia pölkkyjä. Ne on aamutui- maan sahattu läheiseltä tontilta. - Puita saan omakotiasujilta, jotka kaadattavat pihapuitaan. Myös kunnan tonteilta ja ihmisten metsistä tulee raivauspuuta, kertoo Salo puiden alkuperää. Padasjoella puunostajana ikänsä toimineena Salolle klapihommat ovat eläke- päivien puuhaa. Kaikki alkoi pyramidista Kuuluisaksi Salo on tullut klapirakennelmista. Kaikki alkoi vuonna 2000, kun syntyi klapipyramidi. Sitten on ollut kuvattuna mm. eri puulajien muodostama- na värikirjona Päijänteen aallot, joiden yllä huuhkaja kalastaa ahvenia. Vuonna 2017 oli Suomi 100-pino, sitten tehtiin klapimökki ja viime vuonna tuulimylly. Salo kertaa tuulimyllyn rakentamisesta. - Viisi metriä korkean tuulimyllyn kokoaminen vei noin kolme kuukautta ja siihen meni parikymmentä mottia puuta. Apuna oli kahdeksan kaveria, eikä hommaa paiskittu kokopäiväisesti. - Myllyn lavat pyörivät, kuten myös itse rakennus. Napana on rekan perä- vaunun laakerikehä. Marraskuun lopussa se oli valmis ja jouluna sitä koristivat jouluvalot. Myllyn ja mökin runkona on vaneria ja ruuvejakin on tarvittu. Klapien särmiä on jouduttu sahamaan tasaisiksi, jotta ne saa ladottua tiiviiksi seiniksi. Itse kla- piseinissä ei ole käytetty nauloja. Uusi teos mietinnässä Mietin, eikö ole surullista poltella taideteoksia. – Se kuuluu asiaan, toteaa Salo. Tilaa pitää saada uusille teoksille, tosin mökki ja tuulimylly saavat olla paikalla niin kauan kuin pysyvät koossa. Mitä seuraavaksi? – Se on vasta ajatuksen asteella, sanoo Salo ja koputtaa oikeaa otsalohkoaan. Jotakin on jo mielessä, sen huomaa virneestä, mutta rakentaminen alkaa vasta syksyllä. Kasoissa on kuivumassa erilaisia riukuja, puolen metrin uunipuuta ja perusklapeja, jotka kuulemma tulevat teokseen. Lehtijuttuja Salon klapitaiteesta on ollut kymmenissä lehdissä, vieraskirjaan on kertynyt vajaan parin vuoden aikana toista tuhatta nimeä meiltä ja maailmalta. Maine on kiirinyt: omat fb-sivut ja kaverin tekemä youtube-video auttavat. Loppuvuodesta sitten nähdään, mikä on tämän vuoden taideteos. TEKSTI JA KUVAT: MARI SARVAALA PADASJOKI Klapitaidetta silmäniloksi sutuukavästeM iskavrut isästeM aj tesietnöyh ,tohutimul ,tolap ,tyksrym tavaakhu atoj ,attuusiamo atsakovra no ästeM .aimattuehia nyksrym no % 08-07 atsiognihavästem emmatsimaavroK .täryym nimmaekiav ätsitne naamutuarav aattua sutuukav ässeytnääsil nediöimli-irää nääS .nihiohut niimottamaavra-atlanne aj niisillikä ,niivatiokanne :taavrut alleskutuukavästeM aokkimiat aj aotsuuP - aaravatuup äkes atuuputiuk aj -ikkut auttakaH - aimiat aivattetutsI - ättedhätuukkah auttetiokrat iskaigreneoiB - .naakum iseeprat atilav tiov nosatavruT !tolutuukkah neduusiavelut aj isästem aavrut sutuukavästeM :ääsil eul iat ätleheimaisasutuukav nPO ,atsiknapsuusO atsamo ääsil ysyK astem/fi.po.isuu yO sutuukaV PO äätnöym neskutuukaV Toisille klapi on polttopuu, toisille taidetta, joka saa tekemään toisiaan hienompia rakennelmia. Veikko Salo Tuulimylly saa olla paikallaan nähtävyytenä niin kauan kun se pysyy kasassa. Klapimökissä on arviolta 20 mottia puuta. Taulun teollisuusalueella Padasjo- ella on useammankin klapiyrittäjän varasto. Veikko Salo ja Kai Suntela pilkkovat polttopuuta sulassa sovus- sa viereisillä tonteilla. Polttopuun tarve vilkastuu kevääl- lä, kun mökkikausi alkaa. Valveutuneimmat puulämmittäjät tilaavat puunsa heti keväällä. Sun- tela ajelee puita autollaan lähialuille neljän motin kuormissa. Vääksystä ja jopa pääkaupunkiseudulta tulee kyselyjä, mutta kauemmaksi pitäisi kuljettaa isommalla kalustolla. Toisilla klapin tarvitsijoilla on ta- pana soittaa siinä vaiheessa, kun sauna jo lämpiää, mutta lisättävää ei enää liiteristä löydy. Veikko Salon pikaisimpaan toimitukseen on kulu- nut seitsemän minuuttia tilauksesta. Kuiva polttopuu saadaan, kun se kaadetaan ja pilkotaan talvella helmi-maaliskuussa. Huhti-touko- kuussa pilkottu puu kuivuu lähes korvissa rapisten. Silloin ilman suh- teellinen kosteus on pienimmillään ja haihdunta suurta tuulen ja au- ringon lämmön yhteisvaikutuksena. Kuoren rikkominen on tärkeää kuivumisen edistämiseksi. Halkaistu tai aisattu puu kuivuu hyvin seuraa- van talven käyttöön. Klapiaika on nyt
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=