16 Kirjanpainaja on lisääntyvä puustotuhojen aiheuttaja tulevaisuudessa. Pieni puolen sentin pituinen kaarnakuoriainen on varttuneiden kuusikoiden ongelma. Uudistusalojen paahteiset reunat ovat alttiita kirjanpainajille monestakin syystä. Ensinnäkin metsänreunassa kuuset saavat valoshokin, kun varjoisat olot vaihtuvat paahteeksi. Se heikentää puita. Toiseksi metsänreunasta yleensä kaatuu kuusia, jotka ovat parveileville kirjanpainajille sopivaa lisääntymismateriaalia. Niistä kuoriutuvat kuoriaiset voivat iskeytyä ympäröiviin puihin. Heikkokuntoisista puista haihtuvat yhdisteet opastavat kevään ensimmäisiä kirjanpainajia paikalle, minkä jälkeen lajitoverit seuraavat. Kirjanpainajien määriä seurataan uudistusaloilla Kirjanpainajien määriä mitataan feromonipyydyksin valtakunnallisesti. Luonnonvarakeskus koordinoi seurantaa ja se toteutetaan yhdessä Suomen metsäkeskuksen kanssa. Mukana on myös metsänhoitoyhdistyksiä kartoittamassa seurantapaikkoja ja huolehtimassa myös pyydyksistä. Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistys huolehtii vuonna 2022 yhdestä seurantapisteestä Sysmässä. Parhaillaan seurantapaikkoja etsitään Suomen kartalle sommitellun hilaverkoston avulla. Kunkin pisteen lähistöltä etsitään kirjanpainajille houkuttavin mahdollinen kohde: talven aikana toteutettu kuusikon uudistusala, jossa on etelään tai länteen avautuva paahteinen kuusivaltainen metsänreuna. Paahteisen metsänreunan tuntumaan, kuitenkin vähintään 20 metrin päähän siitä pystytetään kolmen putkimallisen pyydyksen ryhmä, johon asennetaan feromonit. Pyydykset houkuttelevat kirjanpainajia pois alttiin metsänrajan tuntumasta, mutta niiden teho ei riitä torjuntaan. Vuonna 2021 kirjanpainajan feromonipyydysseurantaa laajennettiin luoteeseen ja pohjoiseen. Kirjanpainajakantojen koossa ei havaittu selkeää etelä-pohjoinen gradienttia eli ne olivat kaikkialla melko samankaltaisia. Vain kahdella paikkakunnalla havaittiin 16 000 kirjanpainajaa kasvukauden aikana eli ns. riskiraja ylittyi. Kun saalis on yli 15 000 kuoriaista, paahteisilla kirjanpainajalle alttiilla aukonreunakuusikoilla kasvaa riski kirjanpainajatuhoille. Tämäkään raja ei tarkoita, että puustotuhoja alkaisi esiintyä laaja-alaisesti. Vuonna 2021 kirjanpainajien riskiraja ylittyi yhdellä seurantapaikalla Päijät-Hämeessä Päijät-Hämeen alueella oli pyyntikaudella 2021 mukana kolme seurantapaikkaa, joista Lahden seudulla saalis oli 16 000 kirjanpainajaa eli riskiraja ylittyi. Asikkalassa kertymä oli 12 500 ja Padasjoella reilut 7000 kirjanpainajaa. Muualla Etelä-Suomessa saaliit vaihtelivat välillä 7300–14 000 yksilöä, ja ainoastaan Lohjalla kirjanpainajia kertyi Lahden tavoin 16 000 kappaletta, jolloin on jo todennäköistä, että METSÄTUHOT Kirjanpainajista saadaan tietoa feromonipyydyksin Tiina Ylioja | tutkija | Luonnonvarakeskus Kirjanpainajan tappaman puun latvus pysyy vihreänä kesällä. Kun puu ruskettuu kirjanpainajat ovat jo aikuistuneet. Kuollut puu ei levitä kirjanpainajia ympäristöön, siitä kuoriutuu seuraavana vuonna vielä kirjanpainajan petoja ja loisia.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=