4 PUUKAUPPA Kuitupuun reaalinen kantohinta on laskenut koko 2000-luvun. Se on ollut mahdollista ennen kaikkea siksi, että kuitupuun jalostajia on meillä vain kolme. Niiden yhteenlaskettu markkinavoima suhteessa kymmeniin tukkia jalostaviin sahoihin ja satoihin tuhansiin puunmyyjiin verrattuna on suuri. Tukin hankinnan yhteydessä kertyvät kuitupuut ja hakkeet päätyvät kuidun jalostuksen raaka-aineeksi. Lisäksi tullitilastojen mukaan kotimaista kalliimpi tuontipuu on laskenut kotimaisen puun tarvetta, jonka hinta ei noussut loppumarkkinoiden vetämänä. Puunostajat ovat lisäksi tarjonneet metsänomistajille sopimusasiakkuuksia, joihin on rakennettu hinnantarkastusmenetelmä alkuvuonna puita myyville. Näillä takuuhintasopimuksilla on onnistuttu saamaan puuta halvalla hinnalla niin paljon, että hinnantarkastukselle ei ole ollut tarvetta. Kuitupuun hinta on noussut hyvin maltillisesti Kuiduttavan teollisuuden maksukyvystä ei ole puutetta. UPM, Stora Enso ja Metsä Group tekivät viime vuonna voittoa yhteensä noin 3,8 miljardia euroa. Jokaista Suomesta korjattua kuitupuukuutiota kohden ne tekivät voittoa keskimäärin yli sata euroa. Hurjasta tuloksentekokyvystä huolimatta Luonnonvarakeskuksen hintatilaston mukaan kuitupuun keskihinta kohosi viime vuonna vain kahdesta kolmeen prosenttia. Kuusikuitupuusta maksettiin viime vuonna keskimäärin 20,7 euroa, mäntykuitupuusta 18,4 euroa ja koivukuitupuusta 17,7 euroa kuutiometriltä. Metsänomistajia on pyydetty kuitupuutalkoisiin, kun Ukrainan sodan pakotteet sulkivat venäläisen puun tuontihanat. Etujärjestönä olemme viestineet metsäteollisuudelle, että puuta saa ostamalla ja metsänomistajille malttia kilpailuttaa puut ja hakea markkinoilta maksukyvyn mukaista puun hintaa. Etujärjestönä emme voi asettaa tavoitehintaa, mutta kannusMyyjän markkinassa pitää olla malttia kilpailuttaa Mikko Tiirola | metsävaltuuskunnan puheenjohtaja | MTK Vuoden 2022 puukauppa on alkanut erittäin positiivisessa vireessä! Alla alueemme kilpailutettujen pystykauppojen keskihinnat. hinnan Valtakirjakaupat, ensiharvennusten keskikantohinnat €/m3 %‐muutos Tukkipuu 2017 2018 2019 2020 2021 2022 2017‐‐>2021 Mänty 43,8 48,6 49,0 50,1 51,5 48,1 17,6 % Kuusi 46,6 50,0 50,4 49,7 47,9 46,6 2,8 % Koivu 36,0 37,5 37,0 38,2 38,3 39,4 6,4 % Kuitupuu 2017 2018 2019 2020 2021. 2022. Mänty 12,7 14,2 15,5 16,4 15,3 14,3 20,5 % Kuusi 13,0 14,5 14,9 16,5 14,9 13,9 14,6 % Koivu 11,9 13,8 14,3 15,7 14,6 13,2 22,7 % Valtakirjakaupat, harvennuksien keskihinnat €/m3 Tukkipuu 2017 2018 2019 2020 2021 2022 Mänty 51,9 56,9 55,4 54,7 58,3 58,4 12,3 % Kuusi 52,4 57,4 56,3 56,6 60,1 57,8 14,7 % Koivu 39,7 43,4 42,3 42,6 42,5 43,1 7,1 % Kuitupuu 2017 2018 2019 2020 2021. 2022. Mänty 15,8 18,0 19,0 18,1 19,9 18,8 25,9 % Kuusi 15,9 18,6 19,5 19,3 19,8 19,3 24,5 % Koivu 15,0 17,4 18,1 18,3 18,5 18,7 23,3 % Valtakirjakaupat, päätehakkuiden keskihinnat €/m3 Tukkipuu 2017 2018 2019 2020 2021 2022 Mänty 58,0 64,9 60,3 60,5 66,7 67,3 15,0 % Kuusi 59,7 67,4 63,3 62,6 69,0 69,9 15,6 % Koivu 46,4 50,1 48,7 47,2 49,3 55,3 6,3 % Mänty kokorunko 52,9 57,8 55,5 55,1 61,9 17,0 % Kuusi kokorunko 54,9 59,5 58,0 57,8 64,5 17,5 % Kuitupuu 2017 2018 2019 2020 2021. 2022. Mänty 18,4 20,8 21,4 21,8 22,6 21,1 22,8 % Kuusi 20,0 22,4 23,3 23,8 23,2 23,1 16,0 % Koivu 17,7 20,3 20,7 21,1 21,6 20,8 22,0 %
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=