16 Metsänomistajat Päijät-Häme Korjuupalvelun kesän urakkana oli Kärkölän kunnan rakennuttaman 16 kilometrin siirtoviemärin alueen hakkuut Kärkölästä Hollolan Herralaan. Puiden hakkuun ja korjuun hoiti paikallinen Palomaan Metsätyö, jolla on urakointisopimus metsänhoitoyhdistyksen kanssa. Yrittäjä Teemu Jääskeläinen on tottunut erilaisin työmaihin normaalien metsänhakkuiden ohella. – Moottoritien rampit, hirviaita Lohjalla, Vantaan lentoaseman ympäristö, niissä kaikissa on tullut tehtyä hakkuutöitä. Usein urakka on kokonaisuus, johon kuuluu hakkuun ja lähikuljetuksen lisäksi myös puiden kaukokuljetus puutavara-autoilla, Jääskeläinen kuvaa erikoiskohteiden hakkuita. – Pitkiin työmatkoihin, erikoisiin työaikoihin liikenteen joukossa ja sitä välttäen on tottunut. Nythän ollaankin ihan kotinurkilla Hämeenkoskelta. Yhteispelillä urakkaa eteenpäin Kärkölän metsäasiantuntija Jukka Mäkinen toimi linkkinä metsänomistajien suuntaan. – Maanomistajia työmaa-alueella on reilu 50, osalla on peltoja. Toteutimme hakkuita huomioiden metsänomistajien toiveita ja välitimme puita yhteismyyntiin metsänomistajan niin halutessa. Viemärityömaan leveys on 20 metriä, josta kaikki puusto poistettiin. Monessa kohdassa tarvittiin hakkuun ennakkoraivausta tai raivattiin myös taimikkoa pois. Raivaussahatyöt teki valtaosin mhy:n metsuri Lars Luukkanen. Metsänhoitoyhdistyksen osuus urakasta alkaa olla valmis. Metsäisiltä osuuksilta poistettiin puuta 2300 mottia kahdeksan kilometrin matkalta. Muiden urakoitsijoiden tekemät kaivuutyöt ovat nyt käynnissä, lisäksi tulee kallionluohintaa ja Riihimäentien alitus. Seuraavana erikoiskohteena mhy:tä ja korjuupalvelua työllistävät linkkimastojen alustojen puuston raivaukset ja hakkuut. Korjuupalvelulla työn alla erikoiskohteita Teksti ja kuvat Mari Sarvaala | Mhy Päijät-Häme Normaalien metsäleimikoiden lisäksi metsänhoitoyhdistyksen puunkorjuupalvelulla on erikoishakkuita. Palomaan metsätyön hakkuukone työssään siirtoviemärin työmaalla Kärkölässä. Helteisenä kesäkuun päivänä yhdistyksemme työntekijöitä osallistui yhdessä muiden lähialueiden metsänhoitoyhdistysten toimihenkilöiden kanssa FCS-sertifikaatin maastokoulutukseen. Olimme jo toukokuun puolella opiskelleet käytännön teoriaa etäkoulutuksessa ja nyt jalkauduimme Nastolan ja Iitin metsiin katsomaan käytänteitä tarkemmin. Maastokohteina meillä oli kaksi avohakkuukohdetta, metsälakikohde ja pienvesikohde. Kouluttajana meillä toimi Tapiolta luonnonhoidon asiantuntija Teemu Huikuri ja järjestäjänä MTK Metsänomistajilta asiantuntija Karoliina Haikoski. Toimihenkilöt FSC-sertifioinnin maastokoulutuksessa Teksti ja kuva: Elina Virtanen, projektisuunnittelija | Mhy Päijät-Häme Toimihenkilöt tutustumassa FSC:n suojavyöhykkeen määrittämiseen maastossa. Teemu Jääskeläinen
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=