METSÄNOMISTAJAT
22 Metsänomistajat Päijät-Häme Hämeen ammattikorkeakoulun metsätalousinsinööriopiskelija Ee- mil Mäkelä teki opinnäytetyön, jos- sa selvitettiin Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen asiakkaiden käsityk- siä metsänlannoituksesta ja hiilensi- donnasta. Työn tavoitteena oli nostaa mhy:n lannoituspalveluiden myyntiä ja selvittää metsänomistaja-asiakkai- den lannoitustarvetta ja tarkastella asiaa hiilensidonnan näkökulmasta. Samalla työ kertoo taustatietoa lan- noituksesta ja hiilensidonnasta. Tutkimus osoitti, että Metsänhoi- toyhdistys Päijät-Hämeen alueella on tarvetta metsänlannoitukselle, sillä alle puolet vastaajista oli lannoittanut aikaisemmin metsiänsä. Suurin osa vastaajista oli harkinnut metsänlan- noittamista tulevaisuudessa. Kyselyn vastaajat kokivat lannoi- tuksen tärkeäksi toimenpiteeksi, jota voidaan pitää tuottavana sijoituksena ja samalla ilmastonmuutosta hillitse- vänä tekona. Tutkimuksessa vastaajat saivat esittää lannoitukseen liittyviä kysymyksiä. Näistä koostettiin usein kysytyimmät kysymykset, joihin saa- tiin vastaukset Luonnonvarakeskuk- sen erikoistutkijalta Hannu Hökältä ja tutkimusprofessori Jari Hynyseltä. Alle on poimittu muutama kysy- mys. Kaikki kysymykset löytyvät ko- tisivuiltamme osoitteesta www.mhy. fi/paijat-hame/uutiset. 1. Lannoitus nopeuttaa puun kas- vua. Miten käy puuston laadulle rakennus- ja huonekalualaa ajatel- len? Hynynen : Lannoitus voi alentaa muodostuvan puuaineen tiheyttä vii- den lannoitusta seuraavan vuoden aikana, mutta tiheyden alenema on vähäistä verrattuna tilavuuskasvun li- sääntymiseen. Puuaineen ominaisuu- det muuttuvat lisäravinteiden vaiku- tuksesta samaan tapaan kuin muiden kasvutekijöiden säädellessä kasvua. Hökkä : Puun laatu osin heikke- nee, koska lustot ovat isompia ja ti- heys vähenee. Puu on altis vaurioille etenkin silloin, jos puustolla on hidas kasvu, joka lannoituksen avulla läh- tee nopeasti kasvamaan. Puu pyrkii tällöin halkeamaan nopean kasvun- muutoksen takia. 2. Onko lannoitus kannattavaa il- man yhteiskunnan tukea eli mikä on sen todellinen lisäarvo? Hynynen : Metsänlannoitus on kannattavaa myös kivennäismailla. Investointi tulee yleensä takaisin jo seuraavassa hakkuussa. Kiven- näismailla typen puute on tavalli- sin kasvua rajoittava tekijä. Yhdellä Lannoitukselle on tarvetta ja kysyntää Arttu Juhola
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=