METSÄNOMISTAJAT

11 Metsätalousyrittäjänä olet metsän taloustaitaja. Kasvatat ja hoidat talousmetsiä monipuolisesti ja teet kannattavaa puukauppaa. Metsätilan omistajanvaihdokset hoidat ammattimaisesti. Metsätalousyrittäjän ammattitutkintoon tähtääviä opintoja toteutetaan monimuoto-opetuksena, jossa on verkossa tapahtuvan itseopiskelun ohella lähiopetusta noin kerran kuussa, painottuen viikonloppuihin. Lisäksi metsällisiä taitoja harjoitellaan omassa tai vieraan metsässä. Lähiopetuspäivät pidetään TTS Työtehoseuran tiloissa sekä maastossa Nurmijärvellä ja lähialueilla. Ensimmäiset, syksyllä 2020 opintonsa aloittaneet opiskelijat valmistuivat vuoden 2021 lopussa. Tuosta ryhmästä kaksi opiskelijaa hakeutui jatkamaan metsätalousinsinöörin (AMK) jatko-opintoihin. Toinen heistä, nykyisin metsäpalveluyrittäjänä toimiva Kimmo Viertola kertoo, että alkujaan ajatus metsätalousyrittäjän opinnoista syntyi oman yritystoiminnan laajentamisesta. Kimmo on tehnyt suunnistuskarttoja yli kymmenen vuotta, ja ajatus itsensä työllistämisestä metsä- alalla pohjasi tähän osaamiseen. Joustava etäopintomahdollisuus oli lisäetu yrittäjälle. Kimmo kertoo löytäneensä opinnoista ammatillista pohjaa metsäalalle. ”Metsätalousyrittäjän tutkinto on hyvä pohja lähteä jatkamaan metsäopintoja. Opiskelussa korostunut talousajattelu on tuonut eniten itselle hyötyä, etenkin asiakasneuvonnan tilanteissa. Suoritin opintojen aikana myös LKVtutkinnon, joka lisäsi osaamista metsäkiinteistökaupassa.” On vielä kysyttävä, mitä osaamista AT-opinnoista Kimmolle karttui metsänomistajan näkökulmasta? ”Kyllä se oli ennen kaikkea talousajattelu, sen avautuminen mikä on kannattavaa metsätaloutta, miten sitä mitataan ja mitä päätöksiä siinä joutuu tekemään. Nyt osaan itse tehdä metsää koskevia päätöksiä talous edellä, mutta unohtamatta muita metsänomistuksen tavoitteita.” Kysy lisää koulutuksesta: Arto Kettunen, TTS Työtehoseura 0500 454 017, arto.kettunen@tts.fi Työtehoseura kouluttaa metsän taloustaitajia Työtehoseura toteuttaa Metsätalousyrittäjän ammattitutkintoa Nurmijärven Rajamäellä. Tutkinto tarjoaa osaamista metsäomaisuuden kannattavaan hoitoon ja metsäalan yrittäjyyteen. Opiskelu on sovitettu joustavaksi, jotta se onnistuu työn ohella. Opiskelijoita on ollut mukana monista lähtökohdista, kuitenkin pääosin työssäkäyviä metsänomistajia. Arto Kettunen Kiinnostuitko metsätalousyrittäjän opinnoista? Koulutuksen arvioitu kesto on 16–18 kk. Seuraava koulutuskierros alkaa maaliskuussa 2022, ja hakuaika päättyy 10.3.2022. Hae koulutukseen osoitteessa www.tts.fi/ metsakoulutus. Maasto-opintoihin kuuluu mm. kuviotietojen keruu.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=