METSÄNOMISTAJAT

30 UUDISTUSHAKKUUT Uudistushakkuut ovat sadonkorjuuta sekä uuden sukupolven kasvuunlähdön valmistelua. Metsänomistajan tavoitteiden ja kasvupaikan ominaisuuksien mukaisesti metsä voidaan uudistaa eri uudistamismenetelmin. Piiroksen kohteessa on tehty samalla kuviolla siemenpuuhakkuu sekä päätehakkuu. Hakkuualan säästöpuut on keskitetty kallioharjanteen juurelle sekä rantakaistalle. Seuraava toimenpide on maanmuokkaus ja päätehakkuualan viljely kylvämällä. Rehevimmät kohdat vesistön äärellä voi myös istuttaa, mikäli alalla on voimakas heinittymisen riski. Seuraavalla sivulla jatkuvan kasvatuksen hakkuutavat! Luonnonhoito mukana jokaisessa hakkuutavassa Oli hakkuutapa mikä tahansa, on luonnon monimuotoisuuden huomioonottaminen aina läsnä. Aiemmissa hakkuissa jääneitä säästöpuita ei kaadeta ja järeät lahopuut jätetään mahdollisuuksien mukaan pystyyn. Latvasta haaroneet kookkaat lehtipuut ovat oivallisia pesäpuita suurpetolinnuille ja harvennuksessa on hyvä ottaa huomioon myös puulajivalinta jättämällä lehtipuita. Riistatiheiköt oikein toteutettuna antavat merkittävästi suojaa esimerkiksi erilaisille metsäkanalinnuille. Päätehakkuu on hakkuutapa, jossa poistetaan lähes kaikki uudistusalan puusto säästöpuuryhmiä, luontaisia taimiryhmiä, riistatiheikköjä ja säästettäviä luontokohteita lukuunottamatta. Metsälaki velvoittaa metsänomistajaa perustamaan uuden puusukupolven päätehakatulle alalle joko istuttaen, kylväen tai luontaisen uudistamisen avulla. "Päätehakkuu on metsänomistajan tilipäivä. Päätehakkuun kaava on katkonta x puunhinta = mahdollisimman hyvä taloudellinen lopputulos. Uudistushakkuun ajankohtaan vaikuttaa eniten puuston järeys ja terveys. Muista uudistamistöiden suunnittelu." Päätehakkuu Siemenpuuhakkuu on männyn ja rauduskoivun luontaiseen uudistumiseen tähtäävä hakkuutapa. Männiköissä siemenpuuhakkuussa jätetään 50-100 hyvälaatuista valtapuuta hehtaarille. Rauduskoivulle uudistettaessa riittää 1020 puuta hehtaarille. Kun siemenpuiden alle on syntynyt taimikko, siemenpuut poistetaan ylispuuhakkuuna. “Siemenpuuhakkuussa pyritään säästämään uudistamiskustannuksissa. Mitä karumpi pohja ja enemmän siemenpuita sitä varmemmin uusia taimia. Maanpinnan rikkominen parantaa merkittävästi taimettumista.“ Siemenpuuhakkuu 2 18

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=