UUSIMETSÄ
UusiMetsä 3 Pirkanmaalainen metsänomistaja ei ollut puu- kaupassaan tyytyväinen ostajan eli UPM-Kymmene Oyj:n tekemään runkojen katkontaan eri puutavarala- jeiksi. Tyytymättömyys johtui huonosta tukkisaannos- ta ja heikosta runkojen katkonnasta eli tukkikokoista puuta päätyi kuitupuuksi. Tukkirunkojen tukkiosuutta oli hyödynnetty heikosti sovittuun minimiläpimittaan saakka, ohuita pitkiä tukkipituuksia ei ollut tehty ja kokonaan kuitupuuksi hakattujen runkojen keskikoko oli todella suuri. Metsänomistaja siis katsoi, ettei ostaja ollut noudattanut pystykaupan hakkuusopimusta. Kun ostajan mukaan kaikki oli mennyt sovitusti, eikä se ollut valmis neuvottelemaan vahingonkorva- uksesta, myyjälle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin viedä asia käräjäoikeuteen. Virallinen mittaus ei enää tullut kyseeseen, koska ostaja oli viivytellyt puutava- ralajikohtaisten mittaustietojen luovuttamisessa niin kauan, että 14vrk aikaraja oli umpeutunut. Puunmyyjien kannalta ratkaisu on tärkeä. Hovioike- us toteaa päätöksessään mm, että kyse on sellaisesta metsänhakkuusopimuksen tulkintaa koskevasta rii- dasta, jonka käsittelyä ei ole rajattu viralliseen mitta- ukseen. Samoin hovioikeuden mukaan sopimukseen kirjatut tiedot eivät ole esimerkinomaisia, vaan osa sopimuskokonaisuutta, jossa hakkuun toteutustapa on nimenomaisesti sovittu ja näin ollen kaikkia sopimuk- sessa sovittuja pituuksia on katkottava optimaalisesti. Hovioikeus katsoi lisäksi, että todistustaakka oli tässä tapauksessa asetettava puunostajalle, jolla oli parhaat mahdollisuudet esittää näyttöä. Vahingonkorvauslaskelma oli tehty vertaamalla metsänhoitoyhdistyksen valtakirjakaupoista keräämiä ja tallentamia tietoja tähän kauppaan, eli käytännössä ostajan aiempien samankaltaisten puustojen hakkui- den keskiarvoon. Hovioikeus piti tätä vahingonkor- vauslaskelmaa ja siitä esitettyä todistelua riittävänä näyttönä vahingosta ja määräsi ostajan maksamaan metsänomistajalle täsmälleen laskelman suuruisen vahingonkorvauksen. Hovioikeuden tuomio puukauppariidasta yleensä- kin on hyvin harvinainen. Lisäksi tuomiosta valitettiin korkeimpaan oikeuteen, mutta se ei antanut valituslu- paa, eli ei katsonut asiassa olevan sellaista, joka olisi antanut aihetta muuttaa tuomiota tai muutoin ottaa asian käsiteltäväkseen. Päätöksen merkittävyys johtuu sen laintulkintaa ohjaavasta vaikutuksesta. Hovioikeuden päätöksessä on selkeästi otettu kantaa siihen, kuuluuko asia puu- tavaran mittauksesta annetun lain soveltamisalaan, metsänhakkuusopimuksen ehtojen velvoittavuuteen eli runkojen optimaaliseen katkontaan sekä näyttöön ja todistustaakkaan, joka on tarkoituksenmukaisinta ohja- ta sille, jolla on parhaat mahdollisuudet esittää näyttö. Myös eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta on mietinnössään lain valmistelun yhteydessä lau- sunut ja todennut, että tiedot on luovutettava siinä laajuudessa, että niiden perusteella voidaan todeta mittauksen tulleen tehdyn puukauppasopimuksen mukaisesti. Ainakin näiden asioiden osalta päätök- sen tulisi ja pitäisi ohjata jatkossa laintulkintaan, jota tekevät oikeusasteiden lisäksi Luonnonvarakeskuksen viralliset mittaajat. Käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa todistajana toiminut MTK metsälinjan kenttäpäällikkö PAULI RINTALA Metsät eivät ole kiinni Puunostojen painopiste on siirtynyt voimakkaasti kesä- ja kelirikkokorjuukohteisiin. Alkuvuoden hei- kon puukauppavuoden jälkeen puuvarannot olivat vähentyneet ja ostoja on näin lisättykin huomattavas- ti. Huomioitavaa on, että viime viikkoina on käyty kovasti puukauppaa. Hinnatkin ovat olleet nousussa Suomessa vuoden alusta, kuitenkin hieman enem- män kuitupuulle kuin tukkipuulle. Viriili puukauppa mahdollistaa haastavassa taloudellisessa tilanteessa hyvän avun metsänomistajille. Myös muille metsän- hoitotöille on nyt otollinen aika, kun maa on lumeton ja on aurinkoisia kevätkelejä eteläisessä Suomessa. Metsätaloustyöt ovat perusteltua elinkeinotoimintaa, jonne voi mennä eristetyltä Uudenmaan alueeltakin käsin. Toki tällöin pitää välttää ihmiskohtaamisia. Metsänhoitoyhdistykset ovat käynnistäneet aktii- vista yhteydenpitoa metsänomistajiin puukaupan ja metsänhoitotöiden liikkeelle laittamiseksi. Metsät eivät ole kiinni! Koronavirus vaikuttaa kahtalaisesti vientimarkkinoihin Vaikka koronaviruksen yleiset markkinavaikutuk- set ovat negatiivisempia kuin ennalta osattiin arvioi- da, niin Pellervon taloustutkimuksen (PTT) mukaan metsätoimiala selvinnee muita toimialoja pienemmil- lä vahingoilla. Toisaalta PTT:n metsäennuste mainit- see, että yritysten ja tuoteryhmien välillä on suuria eroja. Pehmopaperituotteiden globaalin kysynnän kasvu lisää etenkin sellun viennin tarvetta. Toisaalta paperituotteiden osalta on ollut hiipuvaa kysyntää, joka saattaa vaikuttaa sellu- ja paperituotannon tasoi- hin Suomessa. Kartonkituotteiden osalta kysynnän ennakoidaan lisääntyvän, sillä yksilöpakkausten tar- ve on globaalisti lisääntynyt koronan johdosta. Saha- tavaratuotannon ja puutuotteiden osalta on kysyntä heikentynyt rajoitustoimien seurauksena ja monet yritykset ovatkin jo ilmoittaneet mahdollisista lomau- tuksista ja seisokeista. Lopputuotteiden kysynnän muutokset näkyvätkin viiveellä raakapuumarkkinoil- le. Raakapuumarkkinoilla on ollut kysyntää etenkin kuitu- ja energiapuusta, mutta tukkipuun menekistä on joillain alueilla ollut jo heikennystä. Parhaiden kesä- ja kelirikkokohteiden kilpailuttaminen tärkeää Puumarkkinat ovat siirtyneet kesä- ja kelirikko- kohteiden ostoon. Nämä ovat niitä logistisesti par- haimpia leimikoita, joiden hintataso on perinteisesti korkeampi kuin talvikorjuukohteissa. Puukauppojen kilpailuttaminen onkin erityisen tärkeää, että haasta- vassa markkinatilanteessa saadaan parhaista leimi- koista hyvä hinta. Hinnat ja ostomäärät ovatkin olleet nousussa. Digitaalinen puukauppapalvelu, Kuutio. fi -palvelu, mahdollistaa puukaupan kilpailuttami- sen verkossa. Vaikka puukaupan kilpailuttaminen itsenäisesti on tehty helpoksi, niin edunvalvonnan näkökannalta on suositeltavaa hyödyntää siinäkin metsänhoitoyhdistysten apua. Metsänhoitoyhdis- tykset tarjoavatkin asiantuntija-apua puukauppaan valtakirjakaupoin kilpailuttamalla ja vertailemalla leimikot metsänomistajan puolesta ja toteuttamalla korjuun valvonnan. Puukaupat ovat monelle metsän- omistajalle iso taloudellinen apu ja tällöin on tärkeää, että asiat menevät eteenpäin sovitusti. Yhteistyöterveisin PUUMARKKINAKATSAUS HUHTIKUU 2020 MIKKO TIIROLA METSÄVALTUUSKUNNAN PUHEENJOHTAJA MTK R.Y. KALLE KA TTUNEN TU KIMUSPÄÄLLIKKÖ MTK R.Y. Metsänhoitotöille ja -hakkuille on kysyntää – Koronatilanne vaikuttaa monitahoisesti metsäalaan Puukaupalle ja metsänhoitotöille on nyt hyvät edellytykset. Epävarmuutta lisäävät kuitenkin koronaviruksen monitahoiset vaikutukset metsäalalle. Puukauppaa on käyty kasvavilla ostomäärillä ja nouseviin hintoihin. Osa metsäteollisuustuotteista hyötyy globaaleilla markkinoilla koronaviruksen vaikutuksesta, mutta osa ei. Nämä vaikuttavat viiveellä raakapuumarkkinoihin. Puukauppariita päättyi metsänomistajan voittoon Korkein oikeus ei antanut ostajalle valituslupaa puukauppaa koskevassa riidassa, jolloin Turun hovioikeuden tuomio jäi voimaan. Ostaja velvoitettiin maksamaan myyjälle oikeudenkäyntikulujen lisäksi täsmälleen myyjän vaatima vahingonkorvaus. Vahingonkorvauksen määrittäminen ja suuruus perustui metsänhoitoyhdistyksen laajaan valtakirjakaupoista kerättyyn seuranta-aineistoon aiemmista vastaavanlaisista puukaupoista kyseisellä alueella.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=