4 PUUKAUPPA Kevättalven puukauppamäärä alhainen Koko kevättalven ajan puukauppoja on tehty poikkeuksellisen vähän. Kaakkois-Suomen myyntimäärät viikoilla 1-18 olivat yhteensä vain 588 000 m3. Määrä oli 26 % jäljessä viime vuoden myyntirytmistä. Tämä merkitsi myös sitä, että lähes 80 % kuluvan vuoden ostotarpeesta oli metsäteollisuudella hankkimatta. Viime kuukausina ostajien tarjoukset eivät ole vastanneet myyjien odotuksia. On hyvä muistaa, että metsänomistajalla on aina oikeus hyväksyä tai hylätä ostotarjous. Venäjän tuontipuun loppuminen merkittävä muutos Venäjän tuontipuun määrä on ollut viime vuosina noin 9 milj. m3. Lähes 90 % tuonnista oli koivukuitua ja haketta. Koivukuitua on tuotu 4,5 milj. m3 ja haketta 3,6 milj. m3. Energiahakkeen osuus tuontihakkeesta on ollut merkittävä. Yhtiöt tasapainottavat koivukuidun rajua vajetta kääntämällä sellun tuotantoa enemmän havusellun puolelle. Tämä vastaa selvästi paremmin metsiemme rakennetta. Merkittävä kysynnän lisäys onkin kohdistumassa koivukuidun ja energiapuun lisäksi myös havukuituun. Energiahakkeen vaje on vaikuttanut nopeimmin puumarkkinaan. Monin paikoin energiapuusta maksetaan jo parempaa tienvarsihintaa kuin kuitupuusta. Nyt kannattaakin laittaa myös nuoret metsät kuntoon. Metsäteollisuus hurjassa tuloskunnossa Metsäteollisuuden liikevoitot vuoden 2022 ensimmäiseltä kvartaalilta ovat huimaa luettavaa. Stora Enso 503 milj. €, Metsä Group 341 milj. € ja UPM Kymmene, lakoista huolimatta, 273milj. €. Kolmen suurimman yhtiön yhteenlaskettu vertailukelpoinen liikevoitto lähentelee miljardia euroa Puukauppanäkymät erinomaiset myös syksyllä ja ensi vuonna Timo Leskinen | kenttäjohtaja | MTK metsänomistajat Metsäteollisuuden tulokset vuoden ensimmäiseltä kvartaalilta olivat ennätysluokkaa. Vientimarkkinat vetävät ja hintataso on korkealla. Kotimaisen puun kysyntää kirittää entisestään puuntuonnin loppuminen Venäjältä. Puumarkkinoiden todellinen toimivuus on nyt koetuksella. Vapaassa markkinataloudessa nopeasti voimistunut kysyntä voi vahvistaa hintatasoa reippaastikin. Nyt kysymys kuuluukin, toimiiko markkinatalous Suomen puumarkkinoilla? PTT ennustaa ennätyksellistä hakkuuvuotta 2023. Puukauppanäkymät ovat nyt sellaiset, että pinoja teiden varsiin ilmestyy jatkossakin. Toivottavasti ei kuitenkaan näin yllättäen ja pyytämättä kuin tässä kuvassa, jossa pino ilmestynyt ilman maanomistajan lupaa ja kaiken lisäksi vaarallisesti purettuna aivan yleisen tien varteen. Ei näin!
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=