METSÄNOMISTAJAT

3 Uudet tuulet ja hiilensidonta PUHEENJOHTAJAN PALSTA Talvi tuli kerrankin aikaisin ja näyttää vielä kirjoitushetkelläkin, että talvikelit jatkuvat etelässä pitkälle maaliskuulle, joten talvileimikkojen varantojen uskoisi pienentyvän. Harvennuskelit ovat juuri parhaimmillaan, vaikka lumi tulikin syksyllä lähes roudattomaan maahan. Keskusjärjestömme MTK ennakoikin alkavasta vuodesta kuitenkin melko lupaavaa nimenomaan puunmyyjien osalta. Kotimainen puu on edelleen kysyttyä nykyisessäkin suhdanteessa juuri siksi, että edelleen omaa hyökkäyssotaansa käyvältä Venäjältä ei puuta tuoda. Kotimaisen teollisuuden puun tarve on kuitenkin yhä jatkuva. Seutukunnalla olemme saaneet kuitenkin huomata niin Sunilan sellutehtaan kuin myös Kotka Mills’in sahan hiljenneen. Raakapuun tarve ei ole kuitenkaan kokonaisuudessaan paljoa vähentynyt. Puuvirrat sen sijaan ovat hieman kääntyneet maan sisällä. Kun joulukuussa järjestimme metsäkeskuksen kanssa yhteistyössä hiilensidontaan liittyvän tupaillan metsänomistajille Haminassa, tupa oli jokseenkin täysi. Näyttää siis siltä, että asia kiinnostaa metsänomistajia. Myös tieteellisesti on havaittu, että metsälannoituksella metsän hiilensidonta voimistuu kenties parhaiten, siksi muistutankin jäseniämme yhdistyksemme tarjoamasta metsälannoituspalvelusta – jos asia yhtään kiinnostaa, niin nyt kannattaa kääntyä asiantuntijamme puoleen ja tilata lannoitus. Hyvin hoidetussa ja lannoitetussa metsässä puuston kasvu on varmasti ihan huipussaan. Ja onneksi loppuvuodesta tuli ihan tilastollista näyttöäkin siitä, että metsänomistajat ovat taas palanneet päätehakkuissa entistä järeämpiin keskiläpimittoihin. Sillä eihän metsää kannata taloudellisesti uudistaa niin sanotusti raakana, vaikka metsälaki sen ainakin toistaiseksi edelleen salliikin. Metsänomistajien edunvalvonnassa viime vuosi aiheutti paljon keskustelua niin ennallistamisen kuin tuulimyllyjen osalta, ja niihinkin liittyvä byrokratia tuskin vähenee jatkossakaan. Vaikkakin entiset kemera-tuet korvaantuvatkin kevään myötä Metka-tuiksi. Laki on jo voimassa, mutta vielä ei metsäkeskuksella ole tietojärjestelmä valmiina tukihakemusten vastaanottamiseen ja käsittelyyn. Näillä tiedoin tukia päästään hakemaan jo maaliskuussa. Metkan pitäisi olla kemeraa helpompi tukimuoto, koska tukea haetaan vasta tehdyn työn jälkeen. Jos viime vuodesta jäi metsänomistajille jotain muutakin positiivista kuin puun korkea hinta, niin hirvikanta on laskenut historiallisesti tarkasteltuna kohtalaisen alhaiselle tasolle myös täällä kaakossa. Kiitokset vielä metsäneuvojille Auvo ja Pyry metsänomistajien eteen tehdystä työstä. Tervetuloa myös uudet toimihenkilöt, Aleksi ja Eero, sekä tervetulotoivotus Luumäen toimistolta osaksi Haminaan toimihenkilöstöä myös Millalle! Olkaa yhteydessä metsäasiantuntijoihimme - pidetään metsät kasvukunnossa. Kevätterveisin Lari Koskiaho hallituksen puheenjohtaja

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=