METSÄNOMISTAJAT

Puukauppaa ammattitaidolla s. 4-5 Metsäsuunnittelijoista metsäasiantuntijoiksi s. 6-7 OmaMetsä verkkopalvelu s. 8 Metsänhoitoyhdistys Karhun jäsenlehti 1/2022 • 19.4.2022

2 Matti Peurala | hallituksen puheenjohtaja | Mhy Karhu Jorma Anttoora rahakasvaa- puussa.fi RAHA KASVAA PUUSSA Ainakin, jos olet metsänomistaja ja toimit nopeasti. Vapo ostaa Satakunnassa puuta hankintakaupalla ja Karhun toiminta-alueen eteläosissa myös pystykaupalla – järkevään hintaan. Olitpa metsänomistajana kokenut konkari tai suoraan pystymetsästä, me haluamme tehdä kanssasi kaupat suoraviivaisesti ja helposti – siis puu meille, rahat sinulle. Alueesi puun hankintavastaava auttaa sinua kaikissa puukauppa-asioissa kaupanteosta korjuuseen asti. Ota yhteyttä ja pyydä maksuton metsäkäynti: Petri Tomperi, puh.040 482 2557, petri.tomperi@neova-group.com Lopputuotteen ja raaka-aineen hintaa verrattaessa, puumarkkinoilla näyttäisi siltä, että markkinatalous ei toimi kuten muilla aloilla. Esimerkiksi tukin hinta on noussut vain muutaman prosentin, kun saman aikaisesti lopputuotteen hinta lähes kaksinkertaistunut. Todellisuudessa juuri markkinat toimivatkin, koska niitä määrittelee myös kysyntä ja tarjonta, eikä raaka-aineesta ole ollut pulaa. Olisiko lopputuotettakin, ainakin paperia ja sellua edelleen markkinoilla liikaa, jos yhdellä suurella toimijalla on ollut koneet seis jo pian kolme kuukautta lakon seurauksena. Metsänhoitoyhdistyksillä on oma roolinsa tarjonnan ylläpitäjänä varsinkin oman korjuupalvelun kautta, harvennushakkuissa ja energiapuun korjuukohteissa, joita ei yhtiöt ole halukkaita ostamaan pystykaupalla. Päätehakkuissa, joista kertyy pääosin tukkia, ostajat ovat halukkaampia pystykauppoihin. Näistä metsänomistajan saamat tarjoukset ovat usein sitä luokkaa, että muuta vaihtoehtoa ei ole, jos tarjouksen hyväksymisperusteena on pelkkä kuutiohinta. Oman korjuupalvelun kilpailuvaltti on tukin tarkka katkonta. Metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelun urakoitsijoiden katkontaa seurataan. Mielenkiintoista onkin, miten tänä vuonna markkina kehittyy, kun Venäjän tuontipuu loppuu ja saman aikaisesti ainakin Euroopan markkinoilta jää Venäjän sahatavaran vienti pois. Meillä on metsänomistajan etujärjestönä merkittävä rooli näihin haasteisiin vastaamiseen. Pidän erittäin tärkeänä, että sitä ei tehdä ”halpuutuksella” vaan saadaan oikeudenmukainen hinta myös raakaaineelle kauppatavasta riippumatta. Lievästi huolestuneena olen seurannut taksonomian edistymistä eli jos pahimmat skenaariot toteutuvat ei Suomessa metsätaloutta ja metsäteollisuutta pystytä tekemään taloudellisesti kannattavasti. Samalla mahdollisuudet Eu:n edellyttämään hiilensidontaan heikkenevät. Tehokas hiilensidonta edellyttää tehokasta puun kasvatusta, eikä se voi toteutua ennallistamalla ja aukkohakkuiden lopettamisella. Yksi vaihtoehto kuitenkin saattaa olla myös metsänomistajalle kannattava vaihtoehto eli kiertoaikojen pidentäminen. Jo nyt on viisaampi kasvattaa tukkia, vaikka se olisikin hitaampaa, kuin halvan massapuun. Samalla saadaan ns. hiilivarastoja, varsinkin jos siitä korvataan menetetty normaali metsän kasvu. Kaikkia ei tietysti voida saavuttaa saman aikaisesti, eikä todellisuudessa mitään hokkuspokkustemppuja ole olemassa. Eli pidennetyllä kierrolla hidastuu uuden hiilen sitoutuminen ja siksi nykyistä tärkeämmäksi muodostuu hyvä metsänhoito. Siihen on olemassa meillä tietoa ja taitoa. Sitä pitää vaan tehokkaasti hyödyntää, eikä perustaa ratkaisuja liikaa tunteisiin. Paras ilmastoteko metsänomistajalta on edelleen, ottaa istutusputki käteen ja raivaussahan valjaat selkään. PÄÄKIRJOITUS Suuntaan ja toiseen

3 Jouni Peltoniemi | toiminnanjohtaja | Mhy Karhu Puukaupassa eletään nyt aivan uudessa tilanteessa Leena Viinikainen TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS Jos nyt joku kysyisi ihan tavallisen peruskysymyksen, että milloin tänä vuonna kannattaa tehdä puukaupat, saattaisi siinä mennä homma hiusten haromiseksi ja vaikka sormikin suuhun. Ilmassa on nyt monenlaista tekijää eikä vähiten tuo Venäjän hyökkäys Ukrainaan, mikä tyrehdyttää mm. puun tuonnin Venäjältä Suomeen. Venäjältä on tuotu puuta Suomeen parina viime vuonna vajaa 9 milj. kuutiota vuodessa. Merkittävämpiä puutavaralajeja on ollut koivukuitu ja hake. Edelleen puukauppatilanteeseen on vaikuttanut jo jonkin aikaa jatkunut metsätalouden korkeasuhdanne, jossa viime vuonna mm. havutukin sahatavaran vientihinta jopa tuplaantui ja nyt tämän vuoden aikana ollut UPM:n tehtaiden lakko. Metsänomistajapuolen viesti teollisuudelle on nyt tässä tämän kevään tilanteessa, että kyllä sitä puuta löytyy kotimaastakin ja ostot voi aloittaa, vaikka heti. Viime vuonna kuumin aika puukaupassa oli kesäkuun alku noin 2–3 viikon ajan. Tämän jälkeen puukauppa melkein pysähtyi ja säilyi alavireisenä koko syksyn ajan. Yksi vanha sanonta on ollut puukaupasta, että valmiiksi tehty leimikko alkaa poltella näpeissä liian herkästi, mutta itse kyllä neuvoisin tekemään valmiiksi puunmyyntisuunnitelman ja kun sopiva hetki sitten tulee, niin kaupan voi tehdä nopeastikin. Metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijat elävät puukaupassa ajan hermoilla eli ei muuta kuin yhteys meihin. Kunnostusojitussuunnitelma vireille nopeasti, jos aikoo hyödyntää valtion kemera -tukea Ensi vuoden jälkeen valtio ei enää tue varsinaista ojien kaivuuta, vaan uudessa tukijärjestelmässä metka:ssa tuki muuttuu suoalueen kokonaisvaltaiseksi hoidoksi. Mitä kaikkea se sitten pitää sisällään, se selviää myöhemmin, mutta ainakin tuhkalannoitus on siinä jossain roolissa.

4 1.4.2022 15.16 CFForest: SilvaPRO Metsänhoitoyhdistys Karhu ry KIINTEISTÖKARTTA Kunta: Pori 1.4.2022 klo 15.16 Kylä: Niemenkylä Kiinteistö: 413-416-6-55 Tila: MYLLYHARJU Ala: 157 ha Kp: 257720, 6844838 Mittakaava: 1:5000 © MML IMAGE_SCALE_PLACEHOLDER Onnistuneen puukaupan muistilista 1. O ta yhteys omaan metsäasiantuntijaasi metsänhoitoyhdistyksessä. 2. Teetä puunmyyntisuunnitelma. 3. Valtuuta metsänhoitoyhdistys hoitamaan puukauppa 4. Yhdistys kilpailuttaa kaikki alueen puunostajat. 5. H intavertailussa otetaan huomioon laatuvaatimukset, minimiläpimitat ja tukkien pituudet. On tärkeää selvittää myös myyntierän kokonaisarvo. Metsänhoitoyhdistys tekee hintavertailun ja osana sitä arvioi ostajien maksukyvyn. 6. Metsänhakkuusopimuksessa sovitaan hakkuuseen liittyvät asiat tarkasti. 7. Puutavaran mitta- ja laatuvaatimukset vaaditaan kauppakirjan liitteeksi. 8. Korjuuta ja mittausta valvotaan työn kuluessa. 9. Mittausasiakirjat tarkistetaan. 10. S ovitaan mahdollisista jatkotoimenpiteistä, kuten istutuksista. Puukauppaa ammattitaidolla Metsänomistaja A teki puukaupan yritys B:n kanssa. Ostomies oli miellyttävä ja hinnoista päästiin sopimukseen. Korjuukin luvattiin toteuttaa nopeasti. Koneet tulivat metsään ja puuta kaatui. Kaikki näytti menevän hyvin. Rekkakin haki puut pois tienvarresta jo yön aikana. Viikon kuluttua kaupasta tuli mittaustodistus postissa. Sitä ei tarvinnut allekirjoittaa. Naapuri kyseli tukkiprosentista, kun oli itse saanut 79 % Mhyn hoitamassa puukaupassa. A tutki papereitaan ja sai tukkiprosentiksi omassa kaupassaan 52 %. Puusto oli ollut naapurin kanssa melko samanlaista. Mikä meni pieleen? Kauppakirjassa ei ollut sovittu tukin mitoista mitään. Neljä hyvää syytä käyttää metsänhoito- yhdistyksen puukaupallisia palveluja 1. M etsänomistajan etu ja tavoitteet puukaupassa ovat meille etusijalla. 2. Meillä on paikkakunnan paras tieto puumarkkinatilanteesta. 3. Meillä on paikkakunnan paras tieto erilaisten hakkuukohteiden hintatasosta. 4. Meillä on vertailutietoa eri ostajien tukin katkonnasta ja laatuvaatimuksista. Kilpailuta pystykauppa ammattilaisen avulla Vaikka edellä mainittu esimerkki on karrikoitu, vahingonvälttämiseksi on suositeltavaa tehdä puukauppa ammattilaisen avustamana. Puukauppa alkaa puunmyyntisuunnitelman tekemisestä. Hakattavan alueen valintaan vaikuttavat metsänomistajan ja metsän tarpeet sekä metsäsuunnitelman ehdotukset. Metsänhoitoyhdistyksen ammattilaisen tekemässä suunnitelmassa otetaan huomioon metsän hakkuumahdollisuudet, hoitotarpeet, monimuotoisuus ja metsänomistajan toiveet. Metsäasiantuntija kilpailuttaa leimikon ja käy läpi saadut tarjoukset. Edellä olevassa esimerkissä kysymys oli siitä, että myyjä luotti ostajaan, eikä sopimukseen kirjattu tarkkoja myyntiehtoja. Miellyttävästi hoidettu kauppa ei ole vielä tae hyvästä lopputuloksesta.

5 Kun puun tuonti Venäjältä on loppunut, niin kotimaisen puun tarve kasvaa. Kotimaasta löytyy riittävästi puuta markkinoille. Venäjän tuonnin osuus on ollut 12 % teollisesta puun käytöstä. Puukauppojen valmistelu, kilpailutus ja korjuun valvonta metsänomistajien etujen mukaisesti metsänhoitoyhdistysten kautta ovat ainoat keinot luoda oikeudenmukainen ja toimiva puumarkkina tässäkin tilanteessa. Metsänhoitoyhdistyksien jäsenenä metsänomistaja on koko puukaupallisen edunvalvonnan piirissä. Suurin osa Venäjältä tuodusta puusta on ollut koivukuitua ja haketta. Vaikutus on suurinta Itä-Suomessa, mutta kysynnän muutoksia tulee varmasti koko maahan. Yksityismetsänomistajilla on ratkaiseva rooli puun tarjonnasta Suomessa. Kotimaisesta puun käytöstä yli 80 prosenttia on yksityismetsänomistajien puuta. Metsänhoitoyhdistyksien korjuupalvelulla on keskeinen rooli puuntuonnin kannalta tärkeimpien korvattavien puutavaralajien, koivukuidun ja energiapuun, saatavuuden mahdollistamisessa. Pystykaupalla tarkoitetaan kauppamuotoa, jossa ostaja huolehtii puiden kaadosta ja kuljetuksesta. Puun korjuu sisältyy puusta maksettavaan hintaan. Metsänhoitoyhdistykset tarjoavat jäsenilleen vaihtoehdon pystykaupalle. Korjuupalvelu, eli kauppamuoto, jossa metsänhoitoyhdistyksen koneurakoitsija kaataa ja kuljettaa puut tienvarteen. Hakatut puut voidaan samalla myös myydä. Korjuupalvelu sopii erityisesti harvennushakkuille ja energiapuukohteille. Puunkorjuun hoitavat yhdistyksen omat, luotettavat urakoitsijat. Metsänomistaja voi käyttää tai myydä hakatut puut itse tai antaa metsänhoitoyhdistykselle valtakirjan puukaupan hoitoon. Korjatut puut kuljetetaan paikallisille tuotantolaitoksille tai luovutetaan ostajille tien varressa pinolla. Korjuupalvelussa on yhteydenpito tiivistä. Metsänomistajan omat tarpeet ja toiveet tulevat yhdistyksessä kuulluksi ja ne välitetään hakkuuta tekevälle koneyrittäjälle. Hakatut puut toimitetaan puutavaralajien mukaan parhaiten maksaville. Metsänhoitoyhdistys tekee ostajien kanssa sopimuksia isoista puueristä, joiden osana korjuupalveluasiakas pääsee hyötymään paremmista hinnoista. Tavallisten hakkuukoneiden lisäksi Metsänhoitoyhdistys Karhulla on käytettävissä giljotiinikouralla varustettu korjuukone. Tällä koneella ylitiheiden nuorten metsien hoitaminen onnistuu koneellisesti, ja korjatusta energiapuusta saadaan tuloja kattamaan nuoren metsän hoitokustannuksia. Lisäksi näille kohteille voidaan hakea Kemera-tuki, 430 eur/ha. Puunkorjuupalvelua käyttämällä saa metsävähennyksen hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla. Korjuupalvelun kautta myydyn puun tulo on verotuksessa hankintakauppatuloa. Metsävähennys tehdään hankintakaupoissa koko puunmyyntitulosta. Vasta tämän jälkeen vähennetään puunkorjuun kulut. Muuttunut markkinatilanne Korjuupalveluna toteutettu hakkuu ja puukauppa Maailma tuntuu tällä hetkellä rauhattomalta. Siitä johtuva epävakaus luo uuden tilanteen myös metsänomistukseen. Metsänomistajat voivat saada varmuutta muuttuvaan tilanteeseen turvautumalla metsänhoitoyhdistyksen metsäammattilaisten apuun.

6 Olen Jussi Uusitalo ja aloitan työn Veneskosken, Venesjärven ja Siikaisten alueiden metsäasiantuntijana Anne Haukkovaaran siirtyessä uusiin tehtäviin. Vastaan Annen vanhaan puhelinnumeroon, joten Teille asiakkaille päin puhelimen yhteystieto pysyy samana kuin ennenkin. Olemme vaimoni kanssa asuneet Kankaanpäässä nyt kahdeksan vuotta, joista viimeiset kuusi maaseudun rauhassa virkeässä Veneskosken kylässä. Perheeseen kuuluu myös koira ja kolme kissaa, jotka ovat löytöeläimiä. Eläinsuojelutyöstä onkin yhteinen harrastus vaimoni Jennikan kanssa. Luonto löytyy aivan kodin läheltä ja lähistön lenkkipolut ovat tulleet jo tutuksi. Vanhan talomme ylläpito on mieluista ajanviettoa ja jokakeväinen polttopuu-urakka onkin kohta alkamassa. Pääsen taas moottorisahan, traktorin ja klapikoneen puikkoihin. Yli kymmenvuotisen urani olen tehnyt pääasiassa Metsänhoitoyhdistys Pirkanmaalla toimihenkilönä ja suunnittelijayrittäjänä. Muutamille asiakkailleni täällä Pohjois-Satakunnassa saatan olla jo tuttukin, sillä yhteistyö Metsänhoitoyhdistys Karhun kanssa alkoi yrittäjäsuhteessa kolmisen vuotta sitten. Sinä aikana olen laatinut alueen metsänomistajille metsäsuunnitelmia ja tila-arvioita. Pitkään jatkuneen suunnittelu-uran aikana minulle on kertynyt paljon kokemusta erilaisten metsänhoitojen ja hakkuiden vaikutuksista puuston kehitykseen. Tämän tietotaidon haluaisin jakaa metsänomistajien neuvonnassa heidän omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Otan uuden tehtävän vastaan myös itselle uutena ammatillisena haasteena. Olen tästä keväästä alkaen apunanne niin pienissä kuin isommissakin metsäasioissa ja olisikin pian mukavaa päästä tutustumaan alueeni metsänomistajiin. Olen tavattavissa Siikaisten ja Kankaanpään toimistoilla. Soita ja sovi tapaamisesta. Tervetuloa juttelemaan! Metsäsuunnittelijoista Kankaanpäässä 14.5.2022 klo 10-14 Metsänhoitopäivässä perehdytään metsänkasvatuksen alkuvaiheisiin, taimikon perustaminen ja varhaishoito. Kurssilla opetellaan taimikon perustamista, istutusta ja kylvöä sekä taimikonhoidon perusteita, raivaussahan käyttöä ja huoltoa. Ilmoittautuminen sähköpostilla karhu@mhy.fi tai p. 050 594 5928 Tapahtuman järjestää: Mhy Karhu ja Kestävää metsänhoitoa ilmastonmuutoksen ehdoilla -hanke Naisten metsänhoitopäivä

7 metsäasiantuntijoiksi Hei vaan, olen Henna Vormisto-Kupi, uusi metsäasiantuntija Nakkilan ja Lavian eteläalueella. Aloitin Mhy Karhussa helmikuun alkupuolella Eetu Heinon tilalla, hänen siirtyessään toisen työnantajan palvelukseen. Minut tavoittaa Eetun vanhasta puhelinnumerosta 050 505 2629 tai sähköpostiosoitteesta henna.vormistokupi@mhy.fi. Olen kotoisin ja asustelen Sastamalassa Kokemäenjoen varressa mieheni ja karvakamujeni eli kahden koiran, kahden kissan ja kolmen kanin kanssa, täysikäiset tyttäreni ovat jo muuttaneet pois kotoa. Olen työskennellyt nyt kymmenen vuotta metsäalalla, josta metsäsuunnittelijana Metsänhoitoyhdistys Satakunnassa suurimman osan aikaa, viime kesänä olin Luonnonvarakeskuksessa Valtakunnan Metsien Inventoinnissa tutkimusinsinöörinä Länsi-Suomen alueella. Jo pikkuplikkana viihdyin hyvin lähimetsissä leikkien sekä tutkien kiviä, kasveja, lintuja ja eläimiä aiheeseen liittyvä kirja kädessäni. Metsäasiantuntijan työ on monipuolista ja jatkuvaa oppimista, mikä tuo mukavasti työpäiviin vaihtelua. Pidän työstäni metsien ja metsänomistajien parissa. Yhtä tär-keimmistä tehtävistä metsäasiantuntijana pidän metsänomistajien opastamisesta mahdollisimman kustannustehokkaaseen sekä hyvään metsänkasvatukseen ja -hoitoon, ottaen myös huomioon metsänomistajan omat toiveet ja tavoitteet. Tervetuloa poikkeamaan Nakkilan/Lavian toimistolla, katsotaan yhdessä mitä metsätilallasi on mahdollista tehdä ja voidaan sopia vaikka metsäkäyntiä tämän hetken tilanteen kartoittamiseksi. Hiili metsissä –neuvontaa metsäomistajille Kestävää metsänhoitoa ilmastonmuutoksen ehdoilla –hanke tarjoaa maksuttomia neuvontakäyntejä Pohjois-Satakunnan ja Pohjois-Pirkanmaan alueiden metsänomistajille. Metsäkäynnillä keskustelemme omaan metsätilaanne liittyen metsien hiilensidonnasta ja metsänhoitotöiden ilmastovaikutuksista. Voimme yhdessä pohtia, mikä olisi ilmastoviisasta metsänhoitoa juuri teidän metsässä. Neuvoja voit saada niin metsitykseen kuin esimerkiksi suometsien hoitoon. Ota yhteyttä ja varaa metsäkäynti omalta metsäasiantuntijalta.

8 OmaMetsä.fi -palvelusta löydät laajalti metsänomistukseen liittyviä asioita. Sitä kehitetään jatkuvasti vastaaamaan metsänomistajan tarpeita. Palvelusta löydät myös oman paikallisen metsäasiantuntijan, joka auttaa sinua kartoittamaan ja suunnittelemaan metsäomaisuuden hoitoa. www.OmaMetsä.fi-palvelut OmaMetsässä voit hallita metsäomaisuuttasi ja asioida sähköisesti metsänhoitoyhdistyksen kanssa ajasta ja paikasta riippumatta eri päätelaitteilla. OmaMetsässä voi tutustua myös metsänhoitoyhdistyksen palveluihin. Verkkopalvelussa on sinun omien metsiesi metsäsuunnitelma eli puustotiedot ja hoitoehdotukset. Sieltä voit lähettää viestin Metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijalle ja pyytää tarjousta metsänhoitopalveluista, esimerkiksi taimikonhoidosta tai käynnistää puukaupan. Metsäsuunnitelma OmaMetsään Metsänhoitoyhdistyksen sinulle tekemän metsäsuunitelman näkymien OmaMetsässä vaatii henkilötunnuksen kirjaamisen metsänhoitoyhdistyksen tietojärjestelmään. Mikäli palvelussa ei näy varsinaisen metsäsuunnitelmasi tietoja, vaan ainoastaan vapaa metsävaratieto, ole yhteydessä omaan metsäasiantuntijaasi. OmaMetsä-mobiilisovellus Vuosi sitten lanseerattu OmaMetsä on nyt saatavilla myös mobiiliversiona. Palvelusta löytyy navigointiominaisuus, mutta se on enemmän, kuin pelkkä karttasovellus. Mobiilisovelluksella hallinnoit metsäomaisuuttasi, voit ottaa yhteyttä omaan metsäasiantuntijaasi, käynnistää puukaupan, suunnitella metsänhoitotöitä ja tehdä omia karttamerkintöjä. Sovellus löytyy toistaiseksi vain Android käyttöjärjestelmälle. Metsänhoitoyhdistysten verkkopalvelu OmaMetsä OmaMetsä on Metsänhoitoyhdistysten tarjoama verkkopalvelu kaikkien metsänomistajien käyttöön. Omametsän käyttöönotto 1. S iirry verkkoselaimella OmaMetsa.fi sivustolle. 2. Luo uusi tili rekisteröitymättä käyttäjäksi. 3. Lataa omat metsävaratietosi tunnistautumalla pankkitunnuksilla palveluun. Mobiiliversion käyttöönotto 1. A vaa OmaMetsä mobiililaitteen netti- selaimella osoitteessa www.omametsä.fi. 2. Palvelu kysyy avattaessa, haluatko ottaa mobiiliversion käyttöösi. Hyväksy pyyntö. 3. Seuraa puhelimen näytöllä olevia ohjeita mobiiliversion lataamiseksi. OmaMetsän voi ladata myös Google Play -kaupasta. Toistaiseksi sovellus ei ole saatavilla Applen laitteisiin. Jos käytät palvelua Applella, ota käyttöösi mobiililaiteessasi omametsa.fi verkkosivu, jossa palvelu toimii myös hyvin Tilaa metsäsuunnitelma Laadimme metsätilallesi metsä- suunnitelman tavoitteidesi mukaan. Se kokoaa tiedot metsätilasi puustosta, metsänhoitotarpeista ja puunmyyntimahdollisuuksista. Tilaa omalta metsäasiantuntijaltasi

9 Metsänhoitoyhdistyksen jäsenyys kannattaa Miten metsänhoitoyhdistys eroaa muista metsätoimijoista Me olemme yksityisten metsänomistajien yhteenliittymä - ainoa Suomessa, joten ajattelemme puolueellisesti metsänomistajan etua. Lisää jäsenetuja Jäsenetuihin kuuluu paljon rahanarvoisia etuja. Lue niistä lisää mhy.fi/jäsenedut tai kysy omalta asiantuntijaltasi. Jäseneksi liittyminen on helppoa. • Soita Jouni Peltonimelle 040-7028845 tai omalle metsäasiantuntijallesi •Lähetä sähköposti karhu@mhy.fi •Käy Metsänhoitoyhdistyksen toimistolla Puolueellinen asiantuntija Usein sanotaan, että metsänhoitoyhdistyksen toimihenkilöt ovat puolueettomia. Se ei pidä paikkaansa. Toimihenkilöt ovat puolueellisia: metsänomistajan puolella. On sitten kyse metsänhoidosta, hakkuusta, veroilmoituksista tai muista metsään liittyvistä asioista, niin metsänhoitoyhdistyksestä löydät sinun puolellasi olevan asiantuntijan. Puukauppa Puukaupassa on kyseessä isot rahasummat. Nykyisessä maailmantilanteessa on erityisen tärkeää, että hyödynnät puukaupassa asiantuntija-apua. Metsänhoitoyhdistyksessä sinulla on oma metsäasiantuntija käytettävissäsi. löydät sinun puolellasi olevan asiantuntijan. Edunvalvonta Metsään kohdistuu paljon käyttöä rajoittavia uhkakuvia ja paineita (EU, kaavoitus, ilmastotavoitteet). Yhteisellä edunvalvonnalla vaikutamme metsänomistajien parhaaksi.

10 Pidetyn metsäsuunnittelijan Tuula Urvikon eläkkeelle siirtymistä juhlittiin valtuuston kokouksessa 31.3.2022. Tuula ehti olla metsänhoitoyhdistyksen palveluksessa yli 35 vuotta. Tilaisuudessa Tuulalle luovutettiin Tapion ansiomitali tunnustuksena pitkäaikaisesta ansiokkaasta työstään metsätalouden hyväksi. Jouni Peltoniemi Tuula Urvikko eläkkeelle Viime vuosi oli metsäalalla aivan erityinen. Sahatavaran ja sellun hinta nousivat ennätyksellisen korkeiksi. Nämä tekijät eivät kuitenkaan vaikuttaneet puun kantohintoihin. Syitä on varmasti monia, mutta päällimmäiseksi nousee raakapuun hyvä saatavuus. Tähän on oletettavasti ollut vaikutuksensa aavistushakkuilla. Tällaisessa markkinatilanteessa ei metsäyhtiöillä ole ollut tarvetta nostaa hintatasoa, kun kauppa on käynyt hieman vaatimattomallakin hinnalla. Kuten tiedämme, elämme varsin poikkeuksellisia aikoja. Maailman rauha on järkkynyt ja tulevien tilanteiden ennustettavuus on varsin huono. Tiedämme, että voimakkaita talouspakotteita on asetettu Venäjää kohtaan. Nämä tulevat vaikuttamaan moniin eri asioihin. Itse uskon niiden vaikuttavan voimakkaasti myös metsäteollisuuteen. Selvää lienee kuitenkin se, että energian hinta on ollut voimakkaassa kasvussa ja sen saanti Venäjältä tulee muuttumaan. Siihen yhdistettynä turvekoneiden romutus ja turvetuotannon hallitsematon alasajo tulevat lisäämään hakkeen kysyntää huomattavasti. Tähän on syytä metsänomistajien varustautua ja valmistautua siten, että energiapuun korjuulle löytyy hyviä kohteita. Ei ole tiedossa mitään syytä, etteikö myös tukin hinta lähtisi lähitulevaisuudessa voimakkaaseen nousuun. Siksi kannattaa alkaa valmistautua metsäkaupoille. Tekemään mahdollisia harvennusrästejä ja suunnittelemaan tulevia leimikoita. Myös taimikoiden raivauskelit alkavat olla parhaimmillaan. Lumipeite on sopivasti ohentunut ja ötökätkään eivät kiusaa. Tällaisina kauniina kevätilmoina raivaustyöstä saa mukavasti kuntoilua ja mielikin piristyy. Jos itse ei kuitenkaan ehdi tai ei ole sopivaa kalustoa, kannattaa olla yhteydessä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen. Meiltä löytyy ammattilaiset auttamaan käytännön asioissa ja tarvittavien palvelujen järjestämisessä. Piia Uusitalo Valtuuston puheenjohtaja Tulossa hyvä puukauppavuosi Mikko Uusitalo Piia Uusitalon mukana ennakkoraivaustyömaalla Inkeri, Iisakki ja Iivari.

11 ~~ Nyt on hyvä aika harkita myyntiä. Kysyntää on! Maan kattavin markkinapaikka. Länsi-Suomen Metsätilat Oy LKV c/o Mhy Karhu, Porintie 6, 29250 NAKKILA | www.metsatilat.fi Palkkio 4,5 %, minimi 2 800 € (sis. alv.) tai sopimuksen mukaan. Ota yhteyttä! Marita Säämäki 040 522 4322 LKV, KiAT, kaupanvahvistaja Metsänomistajien oma ja Suomen suurin välityspalvelu hoitaa maaseudun kiinteistöjen välitystehtävät. Myös perheen tai lähisuvun sisäiset omistajanvaihdokset ja muut omaisuudenhoitotehtävät ammattitaidolla ja kokemuksella. Metsätilat-ketju on Suomen kymmenen suurimman kiinteistönvälitystoimijan joukossa. Teimme viime vuonna 2200 kiinteistökauppaa ja Länsi-Suomessakin reilusti yli 600 kauppaa. Tunnemme markkinat ja meidät tunnetaan. Osaamme ja haluamme palvella! Lisätietoja palveluistamme: www.metsatilat.fi Katso kohteita verkosta! www.metsatilat.fi Metsänomistajalle saattaa tulla eteen tilanne, jossa saa yllättäen ostotarjouksen omasta metsästään. Ostajana voi olla ammattilainen, joka hankkii metsätiloja tai ihan yksityinen metsistä kiinnostunut henkilö. Ammattilaiset saattavat tarjota ilmaista arviointia ja tarjoutua maksamaan kaikki kaupasta aiheutuvat kulut. Tästä voi tulla mieleen, että tuossa on hyvä kauppa, ilman mitään kuluja ja hintakin voi kuulostaa hyvältä. Onko kauppa sittenkään se paras? Miten eroavat puolueeton arvio ja ostajan tekemä arvio? Ostaja tekee usein arvion ”varman päälle”, kun hinnoittelee haluamaansa kohdetta. Hän haluaa tehdä hyvän kaupan itselleen. Tonnin säästö arviokuluissa voi aiheuttaa metsänomistajalle kymmenientuhansien eurojen tappion kaupassa. Maastossa tehty puolueeton arvio on hyvä pohja tilakaupalle. Metsätilan myynnin kilpailuttaminen ja hyvä näkyvyys eri myyntikanavilla parantavat kauppahintaa. Metsätilamarkkinoilla on hyvä kysyntä ja yleensä halukkaita ostajia löytyy useita, joista myyjä voi valita mieleisensä. Metsistä luopumiseen liittyy usein paljon tunteita ja sukupolvien perintöä. Teenkö väärin, jos myyn isopapan metsän? Me ihmiset olemme erilaisia ja kiinnostuksemme kohdistuvat eri asioihin. Ennen myyntipäätöstä on hyvä miettiä, löytyykö omasta perheestä tai sukulaisten joukosta halukasta ostajaa. Metsätilan omistaminen on mahdollista, vaikka asuisi vähän kauempanakin. Työt voi teettää ostopalveluna. Perintöä voi kuitenkin vaalia myös sijoittamalla metsästä saatu omaisuus johonkin muuhun, itselle tärkeään tai kiinnostavaan. Kaikkien ei tarvitse osata tai haluta omistaaa ja hoitaa metsiä. Metsästä luopumista suunnittelevan kannattaa olla yhteydessä asiantuntijaan, saadakseen siitä parhaan hinnan. Yhdessä miettien löytyy vaihtoehtoja ja ratkaisuja, joita muistelee mielellään ilman harmia saamatta jääneistä myyntituloista. Ostan metsäsi hyvään hintaan - vai halvalla

12 Metsä jää jälkeesi Mikäli sinulla ei ole työllesi jatkajaa, metsänhoidosta motivoitunutta jälkipolvea tai perillisiä, on mahdollista lahjoittaa metsäomaisuus tai osa siitä Metsämiesten Säätiölle. Lahjoitus voi tapahtua jo elinaikana tai sen jälkeen Metsätestamenttina. Elinaikana tapahtuva lahjoitus on vaivattomin, sillä kuuntelemme herkällä korvalla mitä toiveita sinulla on metsien hoitoon liittyen ja jatkamme hoitoa tutun metsänhoidon kumppanisi kanssa. Näet työsi ja huolenpitosi metsässä jatkuvan. Metsätilasi tuotto käytetään lyhentämättömänä valitsemaasi kohteeseen metsäalalla. Sinä päätät, onko se metsäalasta kertomista lapsille, metsäkulttuurin esillepanoa tai tulevaisuustutkimusta. Metsänhoitoyhdistykset ovat lahjoittaneet 10.000 euroa Metsätestamentin markkinointiin, jotta metsänomistajalla on mahdollisuus harkita metsilleen suojelun rinnalla lahjoitusvaihtoehtoa, jossa metsiä hoidetaan ja niiden tuotto käytetään lyhentämättömänä metsäalan hyväksi. Metsäala tuottaa hyvää yhteiskunnalle Metsäsektori tuottaa työtä ja hyvinvointia kautta Suomen. Metsä on Suomen uusiutuva luonnonvara ja talouden sekä sivistyksemme perusta. Metsistä saatavalla tuotolla Säätiö tukee sääntöjensä mukaisesti yleishyödyllisesti sekä metsäalan että sillä töitä tekevien ihmisten tulevaisuutta. Metsätestamentista kannattaa keskustella ennen päätöksen tekoa. Voit keskustella tutun metsäammattilaisesi tai meidän kanssamme vaihtoehdosta ja sen pohjalta päättää, jatkammeko asiassa eteenpäin. Lisätietoja Metsämiesten Säätiö, kehityspäällikkö Veikko Iittainen, puh. 040 631 4771, veikko.iittainen@ mmsaatio.fi OSTAMME JA HANKIMME ENERGIAPUUTA ERILAISILTA KOHTEILTA: Kasoille puidut kuusikoiden hakkuutähteet, nuoren metsän hoitokohteet ja ensiharvennukset, pelto- ja tienreunapuustot. KYSY LISÄÄ JA PYYDÄ TARJOUS KOHTEESTASI! puh. 0400 919 041 www.sataenergia.fi Metsämiesten Säätiö - yleishyödyllinen apurahoja jakava säätiö - tehtävänä metsäalan kehittäminen ja alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen - perustettu 1948 Metsätyömaiden Muonitus- toimiston lopettamisen pääomaa hoitamaan - lisätietoja: www.mmsaatio.fi

13 JÄSENLEHTI 2022 Toimituskunta: Marita Säämäki Jorma Anttoora Sivunvalmistus: Salon Seudun Sanomat Paino: Newprint, Raisio Kannen kuva: Marita Säämäki Muutaman vuoden ajan toiminut Pohjois-Satakunnan yhteismetsä laajenee jälleen muutamalla kymmenellä hehtaarilla 319 hehtaarista noin 370 hehtaariin. Edellisen kerran laajentumista tapahtui viime vuonna 2021. Yhteismetsällä on metsiä tällä hetkellä Siikaisissa, Merikarvialla, Honkajoella, Jämijärvellä ja Porin Laviassa. Yhteismetsän toimintaaluetta ei ole mitenkään rajattu. Yhteismetsä maksaa puukauppatulon (ylijäämän) kerran vuodessa puhtaana tilille ja näin puukauppatulo on ennakoitavissa sekä tasaista. Yhteismetsän osakkaan ei tarvitse tehdä mitään, ei edes veroilmoitusta. Kenelle yhteismetsä sopii? Yhteismetsä on hyvä vaihtoehto esimerkiksi silloin kun varsinainen asuinpaikkakunta on kauempana metsästä ja itsellä ei ole aikaa eikä mahdollisuuksia tehdä metsänhoitotöitä eikä metsänomistaminen sinällään tunnu sydämenasialta. Toinen vaihtoehto olisi myydä metsä kokonaan pois, mutta jos myynti tuntuu vieraalta, yhteismetsään liittyminen on hyvä vaihtoehto. Yhteismetsäosuus on helppo siirtää seuraavalle sukupolvelle. Jouni Peltoniemi Pohjois-Satakunnan yhteismetsä jatkaa kasvuaan

14 Niina Nordqvist asiakkuuspäällikkö 044 714 1861 niina.nordqvist@op.fi Tiia Suominen asiakkuusasiantuntija 040 620 9882 tiia.suominen@op.fi Hannu Kuusisto asiakkuusjohtaja 044 714 1442 hannu.kuusisto@op.fi Jorma Pohjus vakuutusedustaja Pohjola Vakuutus 050 393 8209 jorma.pohjus@pohjola.fi Päivi Kerola pankkilakimies, varatuomari, julkinen kaupanvahvistaja 044 714 1406 paivi.kerola@op.fi Apunasi tällä alueella myös kaikki muut OP Länsi-Suomen ammattilaiset: op.fi/lansi-suomi/soitasuoraan. Oikea-aikaisella metsän- hoidolla puut kasvavat järeämmiksi ja pidemmiksi, ja metsän tuotto on mahdollisimman suuri. Mhy Metsätili on Osuuspankin tarjoama tililuotto, jonka avulla metsänomistaja saa joustoa metsänhoidon maksuihin. Metsän- hoitotilin avulla metsänomistaja pystyy maksamaan kaikki metsänhoitoyhdistykseltä ostamansa hoitotoimenpiteet kätevästi erissä. Mhy Metsätilin kautta voi hoitaa sijoituksiksi miellettävien, isojakin pääomia vaativien metsänhoitoinvestointien, kuten metsälannoituksen, kunnostusojituksen tai metsätien rakentamisen juuri silloin, kun työ on kustannustehokkainta toteuttaa. Kysy lisää Mhy Metsätilistä omalta metsäasiantuntijaltasi. Me palvelemme sinua metsä- ja maatilakohteissa OP Länsi-Suomessa Metsärahoituksen myöntää osuuspankki. Metsätilat välittää OP Koti kautta maan. Metsät vakuuttaa Pohjola Vakuutus. Timo Paavilainen kiinteistönvälittäjä LKV Asiantuntija metsä- ja maatilakohteissa. 050 364 5411 timo.paavilainen@op.fi Jussi Kivelä asiakkuuspäällikkö 040 670 7170 jussi.kivela@op.fi Mhy Metsätilillä joustoa metsänhoidon kuluihin Mhy Metsätili on Osuuspankin tarjoama tililuotto, jonka avulla metsänomistaja pystyy maksamaan metsänhoitoyhdistykseltä ostamansa hoitotoimenpiteet kätevästi erissä. Pienellä kuukausierällä pystyy jakamaan maksunsa jopa usealle vuodelle. Sijoituksiksi miellettävien, isojakin pääomia vaativien metsänhoitoinvestointien, kuten metsälannoituksen, kunnostusojituksen tai metsätien rakentamisen voi Mhy Metsätilin kautta hoitaa kätevästi kuukausierissä. Miten Mhy Metsätilin saa käyttöön? Tili soveltuu käytännössä kaikille henkilöasiakkaille. Tiliä avattaessa tehdään luottopäätös, eli hakijan on oltava työelämässä tai eläkkeellä ja hoitanut raha-asiansa hyvin. Metsätilin pääset avaamaan Mhy.fi sivustolla löytyvästä linkistä. Metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijat opastavat metsätilin hakemisessa Tiliasiakkaan ei tarvitse olla Osuuspankin asiakas. • Rahoitus 2 500 – 20 000 € • Jatkuvakäyttöinen luotto • Rahoituksen korot verovähennyskelpoisia

15 metsänhoitoyhd Metsänomistajan paras ystävä. Aarre kertoo kaiken metsäsi tuotosta ja hyvinvoinnista. Tilaa ilmainen näytenumero ja tutustu Aarteen runsaaseen metsäsisältöön osoitteessa aarrelehti.fi/jasenetu JÄSENETU Jäsenetu on voimassa 20.12.2022 asti kotimaassa. Yksi etu / talous. Tutustumisetu koskee talouksia, joihin ei ole viimeisen 3kk aikana ollut Aarteen tilausta. Näytelehdellä ei voi jatkaa olemassa olevaa Aarteen tilausta. Tutustumis- etu jäsenille! Aarre-näytenumero 0€ 1 nro

Kp: 3255374, 6861634 Karttalehti: N3313R Ms: 10:76 HAAPALA 214 952 001 1:456611 METSÄSUUNNITELMAKARTTA 20.03.2014 Metsänhoitoyhdistys Karhu ry 214 Kankaanpää 424 VENESKOSKI 325,0 ha 38701 KANKAANPÄÄ Kunta: Kylä: Tila: KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PL 36 © Maanmittauslaitos, lupa nro 186/MML/13 Kp: 3255374, 6861634 Karttalehti: N3313R Ms: 10:76 HAAPALA 214 952 001 1:456611 METSÄSUUNNITELMAKARTTA 20.03.2014 Metsänhoitoyhdistys Karhu ry 214 Kankaanpää 424 VENESKOSKI 325,0 ha 38701 KANKAANPÄÄ Kunta: Kylä: Tila: KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PL 36 © Maanmittauslaitos, lupa nro 186/MML/13 Jouni Peltoniemi TOIMINNANJOHTAJA Puh. 040 702 8845 Kankaanpään toimisto Torikatu 5, PL 77, 38701 KANKAANPÄÄ Puh. (02) 572 3540 Arto Uusihonko Honkajoki ja Karvia Honkajoen toimisto Porhontie 3 38950 HONKAJOKI Puh. 044 572 3548 Metsänhoitoyhdistys Karhu etunimi.sukunimi@mhy.fi PL 77, Torikatu 5, 38701 KANKAANPÄÄ Puh. (02) 572 3540 Mhy Karhun yhteystiedot www.mhy.fi/karhu Arja-Leena Korpunen Jämijärvi, Kankaanpää (ei Vihteljärvi) Kankaanpään toimisto Torikatu 5 PL 77, 38701 KANKAANPÄÄ Puh. 0400 702 831 Jorma Anttoora Lavia (Karhijärven pohjoispuoli) ja Vihteljärvi Lavian toimisto Tampereentie 9 38600 LAVIA To myös Kankaanpään toimisto Puh. 040 582 9725 Toimistomme ovat auki seuraavina ajankohtina ja sopimuksen mukaan. Soita ja sovi tulostasi etukäteen, niin olemme varmuudella paikalla myös muulloin. Kankaanpää to 9–12, Karvia ma 8–11, Lavia ti 8–11, Nakkila ma 8–12, ke 8–10, Pomarkku ke 8–11, Siikainen ma 9–11 Henna Vormisto-Kupi Nakkila Lavian eteläosa Porintie 6 29250 NAKKILA Puh. 050 505 2629 Ti myös Lavian toimisto Marita Säämäki Metsä- ja kiinteistöasiantuntija Puh. 040 522 4322 Ota yhteyttä niin katsotaan, mitä voimme metsällesi tehdä! Santtu Råberg Pomarkku, Vanhatie 19 29630 POMARKKU Puh. 044 572 3547 Jussi Uusitalo Siikaisten toimisto Kankaanpääntie 1 A 29810 SIIKAINEN Puh. 050 594 5928 To myös Kankaanpään toimisto Meillä onnistuu myös WhatsApp puhelut ja viestit

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=