14 PUUNKORJUU Kuluneen talven pakkasjaksot toivat kiireen tuntua Metsänhoitoyhdistys Länsi-Uusimaan suokohteisiin. - Tänä talvena on päästy pitkästä aikaa kunnolla soille hakkuisiin. Alkutalvi oli hyvä. Sen jälkeen on ollut vaihtelevampaa, kertoo puunkorjuuesimies Esa Holappa. -Viime talvi oli tosi huono. Pääsimme kuitenkin eräällä suolla ensi kertaa 13 vuoden yrityksen jälkeen hakkuisiin, koska koneet sattuivat olemaan talven ainoan pakkasjakson aikaan ihan vieressä. - Tänä talvena suokorjuukohteita on ollut kymmenen, joista kaksi useamman metsänomistajan yhteishankkeita. - Pakkaset on käytettävä hyväksi. Leutoja talvia on ollut paljon ja tulevan talven keleistä ei vielä tiedä. Kaikki koneet ovat olleet yhtä aikaa sellaisilla kohteilla, joihin ei kesällä pääse. Ajourat on havutettava kantaviksi Ilman pakkasten kovettamaa maapohjaa suolle ei ole asiaa. Muuten metsänhakkuukoneet ja puutavaran ajokoneet rikkovat pehmeän pinnan ja puiden juuristoa. - Moto on painava ja ajokone täydessä puulastissa vielä painavampi. Lumi pitää ajaa ensin tiiviiksi ja pinnan tulee jäätyä. - Ajourien teko on suunniteltava huolella ja myös havutettava kantavaksi. Se on kesään verrattuna ylimääräinen työ. - Puita kaadettaessakin metsäkoneen kuljettajan on oltava varovainen, ettei käännä pyöriä liian jyrkästi. Puomiakaan ei voi viedä liian kauas sivulle, jolloin moto saattaa kallistua ja pinta rikkoontua. Puutavaraa vietiin kahdella ajokoneella Vihdissä Ruskelan Saarisuolla harvennettiin noin kymmenen hehtaarin kohdetta, jossa oli usean metsänomistajan palstoja. Lipermoton Juho Kauppila kaatoi ajouraa ja Mikko Kauppila toi ajokoneella puunvientikeikan paluumatkalla havunoksia uralle. Puutavaran kuljetus varastoalueelle tien varteen toteutettiin hieman poikkeuksellisesti. Työmaalla oli käytössä kaksi ajokonetta, iso ja kevyt. Kevyellä vietiin puutavara puolikkaalla kuormalla kantavalle maalle välivarastoon ja isolla koneella eteenpäin tien varren varastoalueelle. Välivarastointia voi tehdä myös teiden kelirikosta kärsivillä kohteilla. - Kuljetetaan puut hakkuulta tien varteen ja jätetään kaukokuljetus keväälle, kertoo Esa Holappa. Hakkuukoneessa pitää olla kunnon telat Samaan aikaan Ruskelan kohteen kanssa liperiläisen perheyrityksen Suohakkuu vaatii omat niksinsä Pakkastalvi toi korjuukiirettä Länsi-Uudenmaan soille. Ajoura saisi olla paremmin kovettunut. Keppi menee hieman hakkaamalla pinnasta läpi. Uran ulkopuolella se menee helposti läpi, kertoo puunkorjuuesimies Esa Holappa. Hakkukonemies Juho Kauppila ja ajokoneen kuljettaja Mikko Kauppila seuraavat takana.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=