VUOSILUSTO

15 Lipermoton toinen hakkuukone ja ajokone olivat vihtijärveläisellä suolla. - Malttia tässä vaaditaan. Jos maa ei ole kunnolla jäässä, on vaikea operoida 23 painoisella motolla, kertoi Juho Kauppila. - Tämä on kyllä mielenkiintoista ja kivaa työtä. Nautin, kun on haasteita. Kaluston pitää olla kunnossa, talvella varsinkin telavarustuksen. Kauppilan Lipermoton pyörissä onkin päälle metrin levyiset telat. - Käyttämiemme telojen leveys on yhteensä 20 senttia pyöriä leveämmät. Vastaavasti kesätelat ovat pyörien levyiset. - Lisäksi talvitelojen telalaput ovat leveämmät ja kantavammat sekä muotoiltu niin, että ne eivät riko maan pintaa ja puiden juuristoa, kertoo Juho Kauppila. Hyvistä teloista huolimatta Saarisuon hakkuu jäi kesken. - Osa suosta oli lopulta liian pehmeää, kertoo Esa Holappa. - Samoin Karjalohjalla oli kohde, jota pääsimme vain aloittamaan. Tuli vesisadetta, joiden takia koneet siirrettiin kovien maiden kohteille. Lipermoton Juho Kauppila esittelee hakkuukoneensa suohakkuisiin soveltuvia pyöräteloja, joiden poikittaiset telalaput ovat kesäteloja leveämmät eivätkä riko pehmeässä maassa puiden juuria. Talvihakkuissa ojien siltojen puut asetellaan ojan suuntaan nähden poikittain, kesällä pitkittäin. Sillat suojaavat ojien penkkojen sortumiselta. Korjuun jälkeen sillat puretaan, esittelee Esa Holappa. Lipermoton Juho Kauppila raivaa Vihdin Ruskelassa ajouraa motolla ja Mikko Kauppila havuttaa takana uraa.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=