VUOSILUSTO

26 PALVELUT Metsurit ihmettelivät Lohjalla Paloniemessä mikä hakkuutyömaalla oikein surisee, kun metsäasiantuntija Miika Mantere lennätti Metsänhoitoyhdistys Länsi-Uusimaan uutta vahvistusta, dronea. Lentävän hämähäkin näköistä laitetta ei käytetä kuitenkaan metsurien työn valvontaan. Sen avulla tarjotaan metsänomistajille ja mhy:lle tietoa, hyötyä sekä viihdettä. - Dronella kuvaamisesta on suuri hyöty esimerkiksi metsätuhojen kartoittamisessa. Voidaan käydä isoja alueita tehokkaasti läpi niin, että ei tarvitse mennä paikan päälle. Tuhokohdat näkee kuvista. - Varsinkin talvella kun on lunta, maastossa on hidasta ja vaivalloista liikkua. Talvella lumi katkoo puita, mutta myrskytuhoja voi tulla ympäri vuoden. Tuhohyönteisten tappamat puut, varsinkin kuuset, on helppo nähdä kuvista. - Miksi mennä metsään, kun voi istua autossa ja lennättää dronea ja päättää kuvien perusteella missä on syytä käydä katsomassa paikan päällä. Metsänomistajille hyötyä ja viihdettä Tarkoista ilmakuvista on hyötyä myös hakkuu- ja hoitotoimenpiteitä suunniteltaessa. - Metsän yleisilmeen näkee kuvista, joista saa ennakkotietoa eri toimenpiteistä. Lisäksi jälkeenpäin hakkuista, ajourista ja muista toimenpiteistä otetuista kontrollikuvista metsänomistajat näkevät hyvin mitä on tehty ja miten, sekä miltä metsä näyttää. Ilmakuvat on Mhy Länsi-Uusimaan uusi tuote metsänomistajille. - Tarkoitus on, että metsänomistajat voivat pyytää mhy:n metsäasiantuntijaa käymään. Yhdistyksen henkilökunta opettelee dronen käyttöä kevään mittaan. Dronekuvaan mahtuu Mantereen Metsänhoidon apuna moderni tekniikka Mhy Länsi-Uusimaalla on nyt uusi maastoa kuvaava lemmikki, lentävä hämähäkki. Miika Mantereen pitelemä 250 gramman painoinen drone muistuttaa lentävää hämähäkkiä. Miika Mantere lennättää dronea jo tottuneesti ja kuvaa Paloniemen metsää yläilmoista.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=