VUOSILUSTO

4 Metsänhoitoa ei tulisi unohtaa talven pimeydessä ja lumessa. Kevättä odotellessa metsänomistajalla on otollinen tilaisuus suunnitella kevään ja alkukesän toimenpiteitä. - Maaliskuun alusta lähtien on mahdollista hakea uutta Metsäkeskuksen Metka-tukea taimikonhoitoon ja nuoren kasvatusmetsän harvennukseen, kertoo Metsänhoitoyhdistys LänsiUusimaan metsäasiantuntija Anni Laitamaa. Metsätalouden kannustejärjestelmä Metka-tuki on tarkoitettu yksityisille metsänomistajille, ja sitä voi hakea metsän- ja luonnonhoidon töihin, metsäteihin sekä metsän määräaikaiseen suojeluun. - Tukea saa taimikonhoitoon 200 euroa ja sitä lisätään 100 eurolla, jos alalta kerätään pienpuustoa. - Nyt kannattaisi olla yhteydessä metsäasiantuntijaan ja varata tutustumiskäynti metsään vaikka yhdessä. Hoitotyöt onnistuvat parhaiten, heti lumien sulettua, kun ei ole vielä lehteä puissa. - Metsä kasvaa nopeasti ja se yllättää helposti metsänomistajan. On hyvä kartoittaa hoidon tarve. Tuen hakeminen onnistuu helposti. - Me voimme tehdä hakemuksen kätevästi, koska meillä on suora yhteys Metsäkeskukseen. Otollinen aika harvennukselle puun hinnan takia Metsän harvennushakkuita olisi Laitamaan mukaan myös otollinen aika suunnitella. - Kuitu- ja energiapuun hinta on nyt tosi korkealla johtuen lähinnä siitä, että tuontia Venäjältä ei ole. - Harvennukset kannattaisi ottaa ohjelmaan. Meillä on Mhy Länsi-Uusimaassa vielä tälle keväälle kelirikkotyömaita tarjolla. Harvennushakkuu ja hoitotyöt ovat Laitamaan mukaan satsaus tulevaisuuteen. -Metsänhoito ja harventaminen saa puut kasvamaan ja tuottamaan. Hoitotöitä kannattaa tehdä mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Talvi ei ole ollut joutilasta aikaa Laitamaa kannustaakin metsänomistajia ottamaan yhteyttä metsäasiantuntijoihin. - Aina voi soitella. Juttelen mielelläni metsänomistajien kanssa Talvi ei ole ollut mhy:n väelle joutilasta aikaa. Metsänomistajien veroilmoitusten teko on muun muassa työllistänyt. - Normaalia hommaa ovat olleet maastokäynnit lumikenkien avulla, metsäsuunnitelmien sekä -arvioiden ja leimaussuunnitelmien teko. -Puun korjuu on käynyt kuumana, ja on pitänyt varmistaa, että kaikki käy kuten on suunniteltu, kertoo Anni Laitamaa. Nyt kannattaisi valmistautua kevään toimenpiteisiin Taimikon hoitoon ja nuoren kasvatusmetsän harvennukseen on saatavissa uutta Metka-tukea. Metsäasiantuntija Anni Laitamaa tekee metsäsuunnitelmaa ja selvittää mittaamalla relaskoopilla metsän kuutiomäärää. METSÄNHOITO

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=