VUOSILUSTO

11 metsänhoitoyhd Metsänomistajan paras ystävä. Aarre kertoo kaiken metsäsi tuotosta ja hyvinvoinnista. Tilaa ilmainen näytenumero ja tutustu Aarteen runsaaseen metsäsisältöön osoitteessa aarrelehti.fi/jasenetu JÄSENETU Jäsenetu on voimassa 20.12.2022 asti kotimaassa. Yksi etu / talous. Tutustumisetu koskee talouksia, joihin ei ole viimeisen 3kk aikana ollut Aarteen tilausta. Näytelehdellä ei voi jatkaa olemassa olevaa Aarteen tilausta. Tutustumis- etu jäsenille! Aarre-näytenumero 0€ 1 nro Näkyvyyttä ja sujuvuutta hakkuisiin, kiitos! Metsuri Timo Hiekkavuo lopettelee päivän urakkaansa Sammatissa. Kuuden hehtaarin kokoisessa ennakkoraivauskohteessa on tarkoitus tehdä koneellinen hakkuu parin vuoden päästä. Pienet, myytäväksi kelpaamattomat puut haittaavat ja hidastavat hakkuuta ja heikentävät hakkuun jälkeenkin alueella kasvatettavien puiden kasvua. – Tämä metsä on istutettu ehkä 20–25 vuotta sitten. Joku on varmasti joskus tehnyt täällä jotain hoitotoimenpiteitä kannoista päätellen. Olen nyt kaatanut koivurisukkoa ajourille, niin ne kestävät paremmin metsäkoneen kulkemista, hän esittelee. Vuonna 2018 metsuriksi valmistunut nuorimies kertoo raivaavansa kaikki alle kuitukokoiset puut pois varsinaisen hakkuun tieltä. Hänellä on tapana huomioida myös eläinten liikkuminen ja metsän monimuotoisuus. – Jätän mielelläni jalot lehtipuut, kuten vaahteran, kasvamaan. Aika harvoinhan niitä metsässä tulee vastaan, mutta yhdenkin voi pelastaa. Paksu lumikerros pidentää kantoja Ennakkoraivaus nopeuttaa ja helpottaa tulevaa hakkuuta. Sitä ajatellen Hiekkavuokin tekee työnsä. – Yritän ajatella motokuskin kulkureittejä ja näkyvyyttä. Toisinaan koko metsän pohja siivotaan, toisinaan otetaan vain risukot pois kaadettavien puiden tyveltä. Lumisena talvena kannot tuppaavat jäämään turhan pitkiksi, joten ennakkoraivaukselle paras ajankohta olisi lumeton tai vähäluminen aika, Hiekkavuo toteaa. Hän kerää päivän päätteeksi raivaussahan, bensiinikanisterit, rinkan ja muut tavarat kasaan ja kantaa ne autolle. Seuraavana päivänä sama muutaman sadan metrin kävely lumihangessa odottaa metsuria. Urakka etenee noin hehtaarin päivävauhdilla. Ennakkoraivaus helpottaa ja edistää suunniteltua hakkuuta. Metsuri Timo Hiekkavuo kannustaa kysymään metsänhoitoyhdistyksen ammattilaisilta neuvoja.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=