VUOSILUSTO

17 p o l k u o m a a n m e t s ä ä n Metsänomistaminen on vuosikymmenten mittainen projekti, josta saa parhaimmillaan taloudellista hyötyä ja mielen täyteen iloa. TILAA METSÄLEHTI JÄSENETUHINTAAN edutjasenelle.fi/mhy tai 09 315 49 840. Kerro soittaessa, että kyseessä on MHY-jäsenetutilaus. taitavan oppaan kanssa on turvallista kulkea. Tilausmaksu on vähennys- kelpoinen metsä- verotuksessa. Vuoden tilausjakso (23 nroa) 8500 (norm. 159 €) Etusi 74 € – Esimerkiksi perhosten toukat käyttävät ravinnokseen eri kukkia kuin aikuiset. Se on nerokas järjestely, joka estää vahingollista kilpailua ravinnosta, hän kuvailee. Kimalaiskuningattaren heräillessä huhtikuussa pitkästä talvihorroksestaan vain raita kukkii. – Kokonaisen kimalaisyhdyskunnan synty on kuningattaren varassa. Jos esimerkiksi raita ei jostain syystä kukikaan, kuningatar ei saa kerättyä energiaa muniakseen. Silloin yhdyskunta jää syntymättä ja muun muassa luonnonmarjat pölyttymättä, jolloin marjasatokin jää vähäiseksi. Raita onkinErjaHinkkasenmielestä elämänpuu. Yhdessä raidassa voi olla jopa puoli miljoonaa mesinystyä. – Monet muutkin hyönteiset kuin kimalaiset käyvät ruokailemassa raidan kukissa. Toivoisin metsänomistajien säästävän raidat, pajut ja haavat, vaikka ne eivät olekaan metsätalouden kannalta tuottoisia puita, hän toteaa. Hinkkanen kehottaa katselemaan ja kuuntelemaan kukkivia raitoja ja pajuja, jotka suorastaan hurisevat kimalaisista. – Kaikkea ei voi ajatella euroissa. Pieni maailmanparannusele ei vaadi edes hehtaareittain metsää. – Kotipuutarhurikin voi jättää puutarhastaan yhden nurkan hoitamatta. Ruohonleikkuustakin voisi tinkiä ja päästää osan pihasta villiintymään kimalaisten ja perhosten iloksi, Hinkkanen kannustaa. Häiveperhosen toukka elää raidan lehdillä. Raita on noin 170 muun suurperhosen toukan ravintokasvi. Aikuinen häiveperhonen käyttää ravinnoksi nesteitä, joita se imee raadoista. Kuvassa perhonen lepäilee lumipalloheiden lehdellä. Kauniin sinisestä olennosta ei uskoisi, että se syö ravinnokseen lantaa ja raatoja. Siniritariyökkösen toukka elää haavan lehdillä. Euroopan suurin yökkönen käy perhossyöteillä ja tulee perhosvaloille. Erja Hinkkanen Erja Hinkkanen

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=