3 PÄÄKIRJOITUS Muutos raikastaa toimintaa Kari Korpi / toiminnanjohtaja / Metsänhoitoyhdistys Länsi-Uusimaa Uudistimme jäsenlehtemme aikakauslehtimalliseksi. Tavoitteena on tuottaa lehteä, jonka jäsenemme voisivat lukea entistä paremmin. Sanomalehti menee kiireiseltä metsänomistajalta helposti lehtikeräykseen, vaikka sitä ei ole kunnolla ehtinyt lukea. Toivomme, että aikakauslehti säilytetään paremmin ja sitä voidaan lukea useammassa erässä. Tarkoitus on myös raikastaa lehden ilmettä. Muutos alkaa on tämän päivän normi, vaikka metsänhoitoyhdistyksellä on pitkät perinteet ja perusmetsänhoidon lainalaisuudet ovat pysyneet melko samanlaisina vuosikymmeniä. Taimikoita kannattaa hoitaa, metsää pitää harventaa ja lahovikainen kuusikko kannattaa uudistaa. Nykymeno on kuitenkin erilaista kuin esimerkiksi 30 vuotta sitten. Joka päivä tulee uusia haasteita eteen, mm. metsänkäsittelymenetelmiä on tullut lisää ja metsänomistajilla on entistä enemmän mahdollisuuksia päättää, miten hänen metsiään käsitellään. Metsäasiantuntijoiden tehtävänä on perustella metsänomistajille ymmärrettävästi, miksi jotakin menetelmää kannattaa juuri siinä kohteessa käyttää. Olen siinä mielessä onnekas, että koko työurani ajan on muutoksia ja haasteita riittänyt jokaiselle vuodelle eikä työ ole käynyt tylsäksi. Aloitin toiminnanjohtajan tehtävät 30 vuotta sitten ja sen jälkeen lähes kaikki on muuttunut. Eniten on muuttunut tapa tehdä työtä. Ennen käytettiin valtaosa työajasta metsässä: suunniteltiin hoitotoimenpiteitä, nauhoitettiin hakkuukohteita tai mitattiin puita tienvarressa. Tietokoneita oli vain toimistonhoitajilla ja kännykät tekivät vasta tuloaan. Nykyisin metsässäoloaika on vähentynyt merkittävästi, kun tietojärjestelmät ovat tehostaneet toimintaa. Nykyistä työmäärää ei pystyisikään enää vanhoilla työvälineillä hoitamaan. Tänä talvena yhdistys uudistaa jälleen koko toimintajärjestelmänsä. Kaikki IT-ohjelmat vaihtuvat ja se teettää rutkasti työtä koko henkilöstölle. Uudistusta on odotettu kauan, koska vanhat ohjelmat alkavat olla elinkaarensa päässä. Uudistukseen liittyy myös metsänomistajille suunnattu OmaMetsä-palvelu, joka julkaistiin jo viime vuonna. Uskomme, että uudistus parantaa metsänomistajien asioiden hoitoa ja sujuvoittaa mhy:n ja metsänomistajien yhteydenpitoa. Myös metsänhoitoyhdistyksen henkilöstö on muutosten kourissa. Muutaman viime vuoden aikana on jo viisi toimihenkilöä jäänyt eläkkeelle ja lisää toimihenkilövaihdoksia on tulossa lähivuosina. Juho Tiainen aloitti syksyllä, Miika Mantere aloittaa maaliskuussa ja huhtikuussa tarvitaan taas uusi toimihenkilö yhden jäädessä opintovapaalle. Parin vuoden päästä tapahtuu taas lisää eläköitymisiä. Vaihdosten myötä on yhdistyksestä poistunut paljon ns. hiljaista tietoa, mutta vastaavasti uusien kasvojen myötä on yhdistykseen saatu uusia raikkaita näkemyksiä ja positiivista virtaa. Muutosmyönteisin ajatuksin kohti kevättä 1.2.2022 Kari Korpi
RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=